perjantai 12. syyskuuta 2008

I'm da f*ckin' mr. nice guy B)...:p...:D..

Tänään tuli oltua oikein kunnon mr. nice guy B)...:saint:...:p.. -Siis koulusta päästyäni joskus siinä klo 13-14 aikoihin ja Espoosta Helsinkiin päästyäni jouduin sitten keskustassa about pari tuntia pyörimään ku piti venata eräitä kavereita joille piti tehdä eräs palvelus. Tämän palveluksen tehtyäni pääsin sitten vihdoinkin kotiutumaan ja olin kotona siinä klo 17 aikoihin. -Juups. Sitten siinä blogailin perjantain ensi-illat ja niiden jälkeen suunnittelin blogaavani sitä Hannibal Lecter putkestä mikä piti tänään tehdä, mutta nyt päästään siihen juttuun minkä takia jouduin siirtämään huomiseksi sen. -No nää samaiset kaverit soitti ja pyys uutta palvelusta ja minä tietysti mr. nice guyna suostuin. Ja palvelus vaati sitten reissun takas keskustaan, vaikka olin jo valmistautumassa koti-illan viettoon leffojen parissa. Kun sitten lähdin sinne keskustaan olin niin kiukkunen että mainoskyltti meinasi bussipysäkillä saada kyytiä, mutta sitten loppupeleissä ei ollutkaan niin turha reissu. Kaverit pahoitteli kiltisti ja oli sitten kuitenkin ihan hauskaakin. Tuli samalla tutustuttua uusiin ihmisiin. -Että sellasta. -Joops.

DVD uutuudet: Hannibal ja Red Dragon

Hannibal
Red Dragon

Anttilasta nuo lähti yks päivä mukaan kun sattumalta samaisena päivänä olin saanut kaverilta takaisin lainassa olleen Hannibal Rising leffan. Se sitten pikkutakin taskussa piilossa menin Anttilaan ja bongasin sattumalta nuo molemmat sopivan hintaisina -ja sehän oli kuin jumalan merkki että ne pitää ostaa. -Joten kiitos kokoelmiin vain. Ja tänään sitten piti -huom. piti katsoa kaikki Hannibal Lecter leffat putkeen, mutta se nyt siirtyi huomiseen erään akuutin tilanteen vuoksi, josta voisinkin blogaista erikseen.

maanantai 8. syyskuuta 2008

MAD #493

Eipä paljoa kiinnosta tämä numero -ainakaan sisällön kannalta. Jotain Amy Winehouse sarjiksia ja The Hills -ei kerro mitään, shittiä. -Tässä on nyt PAkKO vielä muistella edellistä numeroa sillä sillä on nimittäin tunnearvoa sillä numerolla. Ainakin sillä minun ostamallani kappaleella. Se on näet ostettu JFK:n lentoasemalta, New Yorkista -pitänee nyt vielä kerran mainita. -Tämän menen ehkä selaamaan, mutta saa nähdä ostanko.

perjantai 5. syyskuuta 2008

Vuosi 2000

Tollanen vuonna 2000. -Tollasta lookkia en kyllä enää saa vaikka antaisin hiuksien kasvaa vaikka kuinka. Kiitos perinnöllisen kaljuuntuvan pääkopan. -Siinä olikin viimeinen kuva. -MatoApinan Hulk kiittää ja kumartaa.

Vuosi 1998

Tollanen vuonna '98. Oikeasti tämä olisi '96 kuva, mutta sattuneen pikku virheen takia se on nyt '98 kuva -ihan ku sil olis jotain väliä. -Mutta mitä itse kuvaan -toihan on tulevaisuuden kuvani jos en ala kuntoilemaan ja syön vain pullia alituiseen -koulussa kun niitä saa leipomotunnilla päivittäin syödä.

Vuosi 1996

Tollanen vuonna '96. -Joo. Eiku perustamaan poikabändiä tolla lookilla... -Hjojojoops.

Vuosi 1994

Tollanen vuonna '94. -Nyt menin aivan sanattomaks. Läppä ei nyt lenna -kuva on läppä itsessään. Ei juma, ei juma, ei juma. -LOL!!!

Vuosi 1992

Tollanen vuonna '92. -Siteerataanpa tekstiä vuoden '58 kuvasta: -"-Tyttöjen suosiossa, mutta lähinnä vain makutuomarina vaateostoksilla. Jätkä on nimittäin miessuuntainen, eli homo." -Ja se riittikin tekstiksi, kiitos.

Vuosi 1990

Tollanen vuonna 90. -Pyhä Sylvi. Tolta oikeasti näyttäisin jos en olisi leikkauttanut takatukkaani. -Uglyass motherfucker, eli ihan hyvä vain että leikkautin sen.

Vuosi 1988

Tollanen vuonna '88. -Toinen mahdollinen look jos en olisi leikkauttanut takatukkaani vaan pikkasen ehkä lyhennellyt. Voi minkä emä munauksen meninkään tekemään.

Vuosi 1986

Tollanen vuonna '86. -Varsinainen gigolo. Eiku risteilylle vaan ja vanhempia rouvia viihdyttämään. -Sanoinko että teksti ei PAKOsti ole järin hauskaa?

Vuosi 1984

Hyvä vuosi muuten, '84. -Ja h3mmetin hyvä lookki. Tollasen ku olisin kasvattanut takatukastani niin olis katseet kyllä kääntyneet. Ja naamoihin olisi tullut virne. Kädet nousseet osoitusasentoon minua kohti. Ja porukka olis nauranut revetäkseen.

Vuosi 1982

Tollanen vuonna '82. -Goddamn -toltako näyttäisin jos mul olis afro? Ei muuta kuin afroperuukkia hankkimaan.

Vuosi 1980

Tollanen vuonna '80. -Toltakohan näyttäisin oikeasti jos olisin pysynyt hoikkana enkä leikkauttanut takatukkaani. -Kunpa voisin palata ajassa taakse päin ja korjata tilanteen.

Yearbook your self kuvien esittely jatkuu..

Joops. Eilen ei oikein jaksanu tehdä loppuun asti -jäätiin vuoteen '78. -Nyt sitten jatketaan loppuun vuodesta '80 vuoteen 2000. Hauskoja kuvia taas luvassa hauskoilla pikku teksteillä. Tai no, tekstin hauskuudesta en tiedä, mutta kuvat ainakin ovat verrattoman hauskoja.

torstai 4. syyskuuta 2008

Vuosi 1978

Tollanen vuonna '78. -Ihhihiiiiiiiiiii mikä pilviveikko. -Ööh.., eipä oikein enempää saa läppää revittyä. -Tähän onki muuten hyvä lopettaa tältä päivältä. -Jatkaa sit loppuun huomen.

Vuosi 1976

Tollanen vuonna '76. -Toisin kuin edellinen wannabe Ron Jeremy tämä komistus kaataa naisia olemalla oma itsensä. -Kylmäverinen murhamies.

Vuosi 1974

Tollanen sit vuonna '74. -Uula-laa. Kyllä naiset tykkää -ainakin niin kauan kun eivät tiedä ettei oikeasti ole Ron Jeremy vaan joku saamarin huijari.

Vuosi 1972

Tollasta vuonna '72. -Herran Jumala. Hiuksetko syttynyt tuleen vai mitä ihmettä jätkälle on käynyt? -Ainakin ei ole haitannut poseerata kuvassa.

Vuosi 1970

Sitä ollaan jo vuodessa '70. -Niin tylsän tavallisen näköinen hemmo ettei saa edes läppää heitettyä. -Täytyy olla jotain erikoista josta heittää läppää. Silmälasit ja parta on jo kulutettu puhki.

Vuosi 1968

Tollanen vuonna '68. -Sama blondi himonussijaparta friiki, mutta nyt hankkinu vielä silmälasit. Ei paljoa nostanut suosiota.

Vuosi 1966

Tollanen vuonna '66. Kauhea ilmestys. Blondi tukka ja himonussijaparta. -Koulun friikki.

Vuosi 1964

Ollaan sit jo vuodessa '64. -Sama nössö kuin '62 -nyt tosin menestyksen myötä suosiokin on noussut eikä kaverit enää kiusaa ja vedä turpaan.

Vuosi 1962

Tollanen vuonna '62. -Saiko turpaan jokaiselta, saiko? -No kyllä TOD sai -sellanen ultimate nössö, että...

Vuosi 1960

'60-luvulle päästään. Varsinainen älykkö. Hoiti omiensa lisäksi myös muiden oppilaiden kotitehtävät.

Vuosi 1958

Tollasta vuonna '58. -Tyttöjen suosiossa, mutta lähinnä vain makutuomarina vaateostoksilla. Jätkä on nimittäin miessuuntainen, eli homo.

Vuosi 1956

Ja tällästä vuonna '56. -Jätkä sai näytellä itse s44tanaa koulunäytelmässä -hieman punaista väriä naamaan ja tekosarvet ja se oli siinä.

Vuosi 1954

Tollasta vuonna '54. -Kaikki kiertävät kaukaa tutisten pelosta ku jätkä näyttää joltain mafian murhamieheltä.

Vuosi 1952

Tollanen vuonna '52. -Selvästi koulun kiusatuin sälli. Not so very good looking. Turha laittaa hiuksia hienosti ku pärstä on ruma kuin petolinnun p3rse.

Vuosi 1950

Tollanen vuonna '50. -Tyylikäs kampaus, mutta parta kyllä vähän pilaa lookkia. -Koulun kärttyinen rehtori.

Yearbook your self kuvien esittely

Kävinpä sitten jälleen tekemässä Yearbookit ja nyt tein koko sarjan vuodesta '50 aina vuoteen 2000 asti. Sielä on tosiaan vaihtoehdot '50, '52, '54, 56' ja '58 -ja sitten '60 jne.. -Kaikki kävin läpi ja tallensin. Seuraavaksi sitten esittelen yksitellen kuvat lyhyillä tekstipätkillä.

keskiviikko 3. syyskuuta 2008

Sinne meni Yearbook your self kuva galtsuun <333

V|ttu et repeilen tääl ittekseni :D. -LOL, ehheheeeeeeee :D..:D..:D.. -Kokeilin mun Jokerifacella tehdä kuvaa siel ja v|ttu tuli tollanen :D. -Ei jumalauta ku on hauska. Ihan tulee kuset housuun. -No ei nyt ihan.. Joops.

(C.S.I.: New York)

Tuhoavat temput. Kuuluisaa illusionistia epäillään kahdesta murhasta. Lindsay joutuu palaamaan kipeisiin nuoruusmuistoihin. Vierailevana tähtenä Criss Angel.
...
Venaas, I see dead people. Eikös toi oikean alalaidan muija kuollut jo muutamisen jakso sitten? -No sama se -sarjaahan mä tässä mainostan ja piti siihen liittyvä kuva löytää ja tuo nyt sattui sopivasti kohdalle.

tiistai 2. syyskuuta 2008

2x C.S.I.:New York

Jäätävä polte. CSI tutkii kauniin showpainijan murhaa.
\
Sivuraiteella. Mac ja Danny tutkivat muotinäytöksessä luhistuneen mallin kuolemaa.
...
Kyllä nää boxit olis kyllä pian saatava. -Pitää nyt Vegasit vaan hankkia loppuun, sitten kaikki Miamit -sit vasta päästään New Yorkin maisemiin. -Onhan tässä koko elmämä aikaa.

perjantai 29. elokuuta 2008

Lisää uusia galtsukuvia <333

Minustako uusi Terminaattori? -No sillon leffa kyllä flopahtaisi ja voittaisi Razzie Awardseissa vuoden huonoin leffa kategorian.

Oraakkeli on puhunut -"uusi tähti on syntynyt", eli kyllä ylempään kuvaan. Olen uusi Terminator tähti. -Joops..

Uusi galtsukuva <333

Sinne meni heti gallerian oletuskuvaksi upea kuva. -Kuvatekstiksi pistin oheen '"Eat my pussy" käsitettynä hiemän väärin"'. -Kaikille kissaihmisille tiedoksi että kissa ei vahingoittunut kuvauksen aikana -laskin sen kevyesti maahan heti kuvan jälkeen.

DVD uutuus: Flyboys

Flyboys

Eipä ole mikään klassikko, mutta sotaleffa sentään -tosin luokitteluissa sanotaan "toimintaseikkailu", mutta kertoo kuitenkin sodasta joten sotaleffoihin kuuluu. -Halpa hinta 3,99 oli yksi vaikuttava tekijä ostoon -toinen on traileri, joka antoi ihan hyvän vaikutelman leffasta. -Eikä näyttelijöissäkään ole vikaa, mm. pääosan James Franco ja Jean Reno.

DVD uutuudet: ANR, FMJ ja HH


ANR -Apocalypse Now Redux
FMJ -Full Metal Jacket
HH -Hamburger Hill

Anttilasta lähti mukaan hieman sotaklassikoita. Nyt on sotaleffoja sellanen määrä että omaa hyllyä pitäis saada. Nyt ne on sekaisin draamojen kanssa. -Mutta mainiot klassikot kyllä löytyi -tosin tuosta Hamburger Hill leffasta en pysty vielä sanomaan onko mainio ku ennoo viel näny -voi näet olla aika pettymyskin. Mutta ainakinIlmestyskirja nyt ja Full Metal Jacket upeita molemmat.

keskiviikko 27. elokuuta 2008

DVD uutuus: 10,000 BC

10,000 BC

No jopas nyt jotakin. Meinasi aivan jäädä esittelemättä -tuli kuitenkin ostettua tämä jo ennen taiteiden yötä edeltävänä päivänä. -Ja katsottuakin tuli ja täytyy todeta, että oli kyllä pienoinen pettymys. Odotti kunnon tehostespektaakkelia, mutta olikin kaukana siitä. -Ehkä juuri siksi jäikin esittelemättä -niin huono, ettei ansaitse.

(C.S.I. New York)

Nooan arkki. Danny ja Mac tutkivat uskonnon ja rahan kyllästämää murhaa. Stella on huolestunut työpaikastaan.
...

Voisi muuten jatkossa blogaista tupla CSI:t. Nyt jäi eilen se tekemättä ja on itse asiassa aina jäänyt. -Varmaan johtuu laiskuudesta.

perjantai 22. elokuuta 2008

DVD uutuus: The Flintstones / The Flintstones in Viva Rock Vegas

The Flintstones
The Flintstones in Viva Rock Vegas

Sörnäisten pienestä leffapuodissa tein mainion löydon tuossa eilispäivänä. Selasin komediahyllyä ja löysin eka yksittäisenä Flintstones ykkösen. -Siitä innostuneena aloin heti etsimään, josko löytyisi myös jatko-osa jotta voisin ostaa molemmat saman aikaisesti. Sitten osui silmääni upea tupla levy kotelo missä molemmat Flintstones leffat samassa. No sehän piti sitten heti ostaa. Siis kaikki leffat siinä hyllyssä oli 9 euroa ja löytyi onnekseni kappale missä molemmat leffat ja hinta se 9 euroa. -En kyllä tosin nähnyt Viva Rock Vegasia yksittäisenä, mutta 18 euroa molemmista erikseen kun saa molemmat samassa 9 €, niin hullu olisin ollut jos olisin kalliimmalla ostanut.

maanantai 18. elokuuta 2008

Salkkarit palaa kesätauolta -FUCK YE...Eh, no...

Osa 1576. Sarja palaa kesätauolta uusin jaksoin. Paula katoaa metsän uumeniin.
...
Tätä on odotettu kuin kuuta nousevaa.. -No ei khyl TOD.., mutta no..., on tota silleen kuitenki ihan kiva seurata, joten... -Joops.

sunnuntai 17. elokuuta 2008

DVD uutuus: Batman -The Movie

Batman-The Movie

Toiseksi leffaksi mukaan matkaan lähti vuoden 1966 Batman elokuva hyvään hintaan 4,99. -Tämä klassikko löytyy myös VHS versiona, mutta tosin vanhempien kämpiltä. -Kyseinen VHS versio on saatu isältä tuliaisiksi Ameriikanmaasta joskus '90-luvun puolella -'97 jos oikein muistan. -Komediahyllyyn päätyi vaikka periaatteessa kuuluisi melkein olla sarjisleffahyllyssä, mutta komediallisen kansilehtensä ansiosta sopii paremmin komediahyllyyn. -Ja genreksikin on pistetty toimintakomedia, niin eiköhän se komedian puolelle taivu.

DVD uutuus: Soldier

Soldier

Anttilasta lähti sopivaan hintaan 5,99 Kurt Russelin tähdittämä scifirymistely Soldier. -Kohtahan voisi tehdä listan kaikista omistamistani Kurt Russell leffoista -kiitettävä määrä kun niitä on jo kerääntynyt.

Uusi Facebook profiilikuva

Pyysin hyvää ystävääni🥰 ottamaan kuvan kun pitelen sateenvarjoa. Kuvan tarkoitus oli kuitenkin saada kuvaan mukaan uusin hankintani: -pullo...