
perjantai 25. joulukuuta 2009
Suomen historia kolmessa vartissa

Slimline Sketch Tablet


DVD uutuus: Year One

MatoApinan tiimiläisiltä sain Jack Blackin ja Michael Ceran tähdittämän -ja Harold Ramiksen ohjaaman komedian -Year Onen. -Tähän oheen kuuluu pieni tunnustus. -Avasin paketin ennakkoon aattoa edeltävänä päivänä..., katsoin leffan -ja paketoin uudestaan. -En vain kertakaikkiaan voinut vastustaa kiusausta. -Oli myös hieman hankaluuksia leffan valinnassa -kun ei vaan osannut päättää minkä leffan sitä katsoisi.
DVD uutuus: Inglorious Basterds

Sisko pamautti lahjoista parhaan -nimittäin Quentin Tarantinon uutukaisen -Kunniattomat paskiaiset..., minkä me puolestamme taisimme ostaa Matskulle joululahjaksi. -Hän saa sitten omassa blogissaan esitellä oman kappaleensa tarkemmin. -Mutta kyllä LOiSTava lahja pikkusiskolta -TOD..!!
DVD uutuus: Rocco ja hänen veljensä

Kummitädiltä ja hänen perheeltään sain laajennuksen klassikkohyllyyn -kuten viime jouluna sain heiltä -Casablancan..., niin nyt sain vuona 1960 valmistuneen Italialaisleffan -Rocco ja hänen veljensä. -Sinne päätyi draamahyllyn lisukkeeksi -mainio lisuke tämäkin.
DVD uutuus: City of God

Proidilta joululahjaksi kaulaliinan lisäksi -mihin tämä oli muuten kääritty..., niin sainpa tollasen Rakkautta & Anarkiaa leffan -City of God -kuulemma aika rankka leffa ja sen voi kyllä päätellä leffan K-18 ikäsuosituksesta. -Mukava lisuke kokoelmiin -tuo ainakin vaihtelua muutoin aika Hollywood-valtaiseen kokoelmaani.
Joululahjojen esikatselu

keskiviikko 23. joulukuuta 2009
C.S.I.

...
Pudotus. Laskuvarjohyppääjälle sattuu onnettomuus ja hänet kiidätetään sairaalaan. Tapahtumapaikan lähellä kiertelevät haaskalinnut kiinnittävät tutkijoiden huomion. Lähistöltä löytyy ruumis ja toinenkin tapaus avataan. Vierailevana tähtenä nähdään Greg Germann, joka on näytellyt muun muassa Ally McBeal -sarjassa Richard Fishin roolia. Amerikkalainen rikosdraama, jossa seurataan rikospaikkatutkijoiden työtä Las Vegasissa. Yhdeksäs tuotantokausi.
perjantai 18. joulukuuta 2009
Avatar arvostelut

Ohjaus: James Cameron
Pääosissa: Sam Worthington, Zoe Salanda, Stephen Lang, Giovanni Ribisi, Sigourney Weaver, Michelle Rodriquez, Joel Moore, CCH Pounder ja Wes Studi
Tuotantovuosi: 2009
Tuotantomaa: USA/UK
Genre: Sci-fi
Ikäsuositus: K-13
Kesto: 162 min
Arvosana:

3D tehosteet:

Nyt joudun vähän huijaamaan juonisepityksen kohdalla kopioimalla Avatar Wikipediasta löytämäni sepityksen tähän oheen. -Omin sanoin kun ei saa mitään aikaiseksi -en tiedä miten aloittaisin sepityksen järkevästi. -No mutta, vaihteeksi näin. -Elikkä.

Titanicin Oscarpalkittu ohjaaja James Cameron tekee jälleen uskomatonta työtä sci-fi genren parissa -kerrassaan upea elokuva..., tai kuten MatoApina tyyliin -TOD LOiSTava elokuva. -Upeita näyttelijäsuorituksia..., mm. pahiksen roolissa Stephen Lang tekee kyllä upean suorituksen. -Alien tähti Sigourney Weaver tekee myös tiukan tulkinnan -eikä toki pääosan Sam Worthingtonkaan huono ole. -Sitten tehosteet. -Herran isä miten hienoja -kyllä nykypäivänä osataan tehdä upeita tehostespektaakkeleita. -Siis ehdottomasti (



Leffaan tänään: -Avatar
keskiviikko 16. joulukuuta 2009
DVD uutuus: Perhosvaikutus

Tontsalta tuli ostettua Ashton Kutcherin tähdittämä TOD LOiSTava trilleri -The Butterfly Effect -Perhosvaikutus. -Tontsa voi sitten omassa blogissaan kertoa asiasta tarkemmin. Tämä mainio leffa löytyy myös jo entuudestaan VHS kokoelmista.
DVD uutuudet: Crocodile Dundee 1-ja 2

Anttilasta pamahti mukaan LOiSTava klassikkoleffa..., TV:stä pariin otteeseen nähty -Crocodile Dundee. -Kolme leffaa kympillä laarista tuli tehtyä tämä löytö -ja toisena leffana lähti mukaan tietysti leffan jatko-osa...
...

"Crocodile" Dundee II
Tosiaan toisena mukaan lähti sitten Dundee II..., mutta ihme ettei sitten sarjan kolmatta osaa ei löytynyt laarista. -Minkäs sitten ostin kolmantena leffana laarista...? -Eiköhän Tontsalta löydy siihen vastaus...?
DVD uutuus: Painajainen ennen joulua

Animaatiohyllyä tuli laajennettua taas yhdellä -nimittäin Tim Burtonin upealla klassikolla -Painajainen ennen joulua -upeana 2. levyn julkaisuna. -Siskolle taisin kerran ostaa kyseisen leffan synttäri -vai oliko se nyt joulu..., mutta anyway -lahjaksi..., yhden levyn julkaisuna. -Ja tuli myös katsottua se siskon kaa..., eli nähty klassikko on. -Upea lisäys animaatiokokoelmiin.
Ostosten esikatselu (NO PHOTO AVAILABLE)
C.S.I.

...
Oggun. Pimeältä kujalta löytyy naisen ruumis. Käsilaukun ja henkilöpapereiden puuttuminen viivästyttää tunnistamista. Ikäväkseen Ray tuntee vainajan. Sarjan 200. jakso. Amerikkalainen rikosdraama, jossa seurataan rikospaikkatutkijoiden työtä Las Vegasissa. Yhdeksäs tuotantokausi.
sunnuntai 13. joulukuuta 2009
DVD uutuus: Kauhea kankkunen

Eipä ollutkaan viimeinen esiteltävä tuo edellinen Traffic-leffa. Meinasi aivan unohtua hulluttelukomedia -Kauhea kankkunen..., joka tuli poimittua Anttilan reissulta myös mukaan kaikkien noiden edellämainittujen ohessa. -Noniin -siinä oli viimeinen esiteltävä. --Kiitos ja näkemiin.
DVD uutuus: Traffic

Viimeinen leffa esittelyssä -ja myöskin viimeinen leffa kolme leffaa kympillä laarista -Stephen Sodenbergin ohjaama Oscar-leffa -Traffic lähti mukaan kasvattaen siinä olevien tähtien -Michael Douglas, Dennis Quaid ja Catherine Zeta-Jones kokoelmia. -Ja taitaa leffassa esiintyvän Don Cheadlenkin leffoja löytyä jo muutamisen kappaletta.
DVD uutuus: The Hurricane

Denzel Washington kokoelmaa tuli laajennettua ennennäkemättömällä nyrkkeilydraamalla -The Hurricane. -Sinne meni samaan riviin muiden vastaavien kanssa (Rockyt, Ragging Bull, Million Dollar Baby). -Vielä puuttuu Will Smithin tähdittämä upea leffa -Ali.
DVD uutuus: Cleaner

Renny Harlinia tuli poimittua myös mukaan -Samuel L. Jacksonin tähdittämä rikosleffa -Cleaner. -Anttilan kolme leffaa kympillä laarista tuo tuli poimittua ja sieltä räsähti siis myös kaksi muuta seuraavaksi esiteltävää leffaa.
DVD uutuus: Howard the Duck

Anttilassa tuli tehtyä upea löytö -ennennäkemätön klassikko..., josta Matsku ja Tontsakaan eivät olleet aikaisemmin edes kuulleet -ite sentään olen ollut tietoinen leffasta ja sen olemassa olosta. -Ja sielä se sitten koreili Anttilan kokoelmissa joten olihan se TODellakin hankittava kokoelmiin. -Ja mistäs leffasta on kyse..? -No tietenkin George Lucasin -Howard the Duck leffasta.
DVD uutuus: Freddy vs Jason

Kerran tuli ostettua se Elm Street keräilyboksi..., niin pitihän sitä toki saada myös kokoelmiin jo entuudestaan VHS kokoelmistakin löytyvä -Freddy vs Jason. -Nyt on sitten ainakin kaikki Freddy Kruger leffat. -Vielä pitäisi sitten poimia jostain kaikki Jason Vorhees leffat..., eli -Perjantai 13. päivä leffat. -Plus (+) tietenkin Jasonin oma leffa -Jason X. --Niin, ja sitten tietysti myös uusintafilmatisoinnit -uusin Friday the 13th -ja sitten on tulossa ensi vuonna uusintafilmatisointi Elm Street leffallekin..., eli sitäkin sitten odottelemaan innolla kokoelmiin hankittavaksi.
DVD uutuudet: Crank 1-ja 2

Anttilasta pamahti mukaan Jason Stathamin tähdittämä toimintarymistely -Crank..., jonka olen kerran aikaisemmin nähnyt leffa-illassa team MatoApinan kanssa..., Matskun kotona. -Halvan hintansa, 3,95 -ja eräästä toisestakin syystä tuli hankittua tämä upea toimintaleffa..., nimittäin mukaan lähti myös...
...

Crank: -High Voltage
Upean toimintarymistelyn jatko-osa lähti samalla ostamalla mukaan matkaan. -Tuli katsottua se team MatoApinan kanssa -myöskin muuten nyt leffaillassa..., mutta nyt meidän (Jack Shiraz) kämpillä. -Tontsa ja Matsku eivät innostuneet..., mutta minun mielestäni se oli kyllä viihdyttävä ja hauska.
Ostosten esikatselu (NO PHOTO AVAILABLE)
keskiviikko 9. joulukuuta 2009
C.S.I.

...
Ei pakotietä. Rikospaikkatutkijat hälytetään tapahtumapaikalle, jossa kaksi ihmistä kuoli ammuskelun seurauksena. Lähitalojen asukkaat ovat järkyttyneitä, koska alue on yleensä rauhallinen. Tutkijat päättelevät löydöksistä, että jokin jengi liittyy ammuskeluun. Amerikkalainen rikosdraama, jossa seurataan rikospaikkatutkijoiden työtä Las Vegasissa. Yhdeksäs tuotantokausi.
DVD uutuus: The Nightmare on Elm Street Collection

...
A Nightmare on Elm Street
Kerran nähty TV:stä..., mutta en kyllä muista paljon paskaakaan -paitsi sen kun Johnny Depp imaistiin sängyn sisään ja sitten roiskui verta niin maan perkeleesti.
A Nightmare on Elm Street Part 2: Freddy's Revenge
Tätä kakkosta en muista nähneeni -eiku hetkinen..., oonko sittenkin -myöskin TV:stä...? -No jos oon nähnyt -en ainakaan muista yhtikäs mitään.
A Nightmare on Elm Street 3: Dream Warriors
Vähän Shakespeare style; -ollakko nähnyt, vai eikö olla -kas siinä pulma. -Next.
A Nightmare on Elm Street 4: The Dream Master
Tästä nyt oon ainakin ihan 100% varma etten ole nähnyt. -Vai oleno sittenkään...?? -DAMMIT -mun pää räjähtää...!!
A Nightmare on Elm Street 5: The Dream Child
Taas aika varma etten ole nähnyt..., mutta vain -"aika" -ei kyllä ihan 100% varma. -Eiku joo -kyllä aika hemmetin varma etten tätä oo nähny.
Freddy's Death: The Final Nightmare
Sama sepitys tämän kohdalla kuin kahdessa edellisessä. -Aika varma..., mutta en kyllä 100%. -Next and the last one -thanks.
New Nightmare
No tämän olen kyllä varmuudella nähnyt -sillä tämä löytyy myös entuudestaan VHS kokoelmista -ja tulipa ainakin 2 kertaa se katsottua. -Kerrankin täysin varma asiasta -eikä vain ihan varma.
Ostosten esikatselu
sunnuntai 6. joulukuuta 2009
Uusi galleriakuva
lauantai 5. joulukuuta 2009
DVD uutuus: Hairspray

Viimeinen musikaalihankinta on kerran teattereissa nähty mainio -Hairspray musikaali..., jonka vartavasten halusin nähdä vain John Travoltan takia -hän kun näyttelee leffassa pulskaa naista. -Ja kyllä ihan yllätys hyvä kyllä leffa -paljon hyviä näyttelijöitä ainakin.
DVD uutuus: Moulin Rouge!

Kokoelmiin tuli myös yksi näkemätön musikaali -nimittäin Romeo + Julia elokuvan ohjaajan pordellimusikaali -Moulin Rouge! -Kerran löytyi iso pino musikaaleja -ja vielä sopivaan ostohintaan..., 5,95 -niin tottahan toki oli poimittava kokoelmiin.
DVD uutuus: Chicago

Musikaaleja tuli tosiaan osteltua oikein olan takaa -tämäkin upea musikaali missä paljon nimekkäitä tähtiä..., mm. Richard Gere, osastaan Oscarin tempaissut Catherine Zeta Jones ja Renée Zellweger --kerrassaan mainio -Chicago..., joka löytyy myös jo entuudestaan VHS kokoelmista.
DVD uutuus: Oopperan kummitus

Anttilasta lähti myös mukaan hieman musikaaleja..., mm. tämä kerran leffateattereissa -ja New Yorkissa -Broadwaylla teatteriesityksenäkin nähty mainio musikaali -Oopperan kummitus. -Hyllytila on päässyt hieman loppumaan..., mutta kyllä musikaalihylly on vaikka väkisten raivattava. -Nyt pamahti kerralla sellainen määrä -että kyllä olisi oman hyllyn paikka ihan paikallaan.
DVD uutuus: Tulivuori

Anttilasta lähti mukaan TOD LOiSTava katastrofileffa -jopa ihan klassikko -Volcano -Tulivuori..., joka löytyy myös jo entuudestaan VHS kokoelmista. -Kyllä oli ensinäkemällä helvetin hyvä leffa -ja kyllä edelleenkin erittäin hyvä toimintaelokuva.
Ostosten esikatselu

The Simpsons Beer Set <333


DVD uutuus: Antz -Muurahaizet

Citymarketista lähti Ice Agen lisäksi eräs toinen mainio tietokoneanimaatioleffa -nimittäin vuonna 1998 ilmestynyt TOD LOiSTava muurahaisseikkailu -Antz -Muurahaizet. -Itseasiassa -tämän leffan innoitamana päätin myös ostaa sen Ice Age 3:sen -sillä tämä lähti niin halvalla kuin 5,95..., niin sen rinnalla oli sitten hankittava myös se Ice Age 3.
DVD uutuus: Harry Potter ja puoliverinen prinssi

No eipä kauaan nokka tuhissut kun tämäkin pamahti kokoelmiin -kuudes Harry Potter -puoliverinen prinssi..., jonka taisin arvosteluissa lytätä..., mutta kuten Feniksin kilta -myös tämä voi parantua toisella katsomalla. -Mutta nyt on tähän asti ilmestyneistä kaikki Harry Potterit -ja ei niitä enää kauheen montaa pitäisi ilmestyä niin sitten on kokoelmissa kaikki.
DVD uutuus: Ice Age 3 -Dawn of the Dinosaurs

Tästä ei ole edes pitkä aika kun kävin tämän katsomassa teattereissa -ja nyt jo se sitten koreilee kokoelmissani edeltäjiensä seurassa -upeana 2. levyn julkaisuna -eihän sitä voinut olla ostamatta heti kokoelmiin. -Tämä taasen löytyi muuten Itiksen Citymarketista -sieläkin tuli näet poikettua.
DVD uutuus: Transformers -Revenge of the Fallen

Gigantista lähti mukaan myös -kiitos halvan hintansa 12,90 -Transformers -Revenge of the Fallen..., joka tuli tuossa eilisen puolella katsottua. -Kyllä taas parani toisella katsomisella -kuten ykkönenkin aikoinaan. -Tosin tuli kyllä paikoin nukahdeltua..., mutta se johtui myöhäisestä aloittamis ajasta. -Mutta sinne meni ykkösen seuraksi toimintaleffahyllyyn.
DVD uutuudet: The Santa Clause 1,2 -ja 3
Tim Allenin jouluklassikko -The Santa Clause lähti mukaan Itäkeskuksen Gigantista -ja se on muuten minulle ennennäkemätön leffa -eipä ole tullut nähtyä aikaisemmin. -Kuten myös kaksi jatko-osaa...
The Santa Clause 2
Tätäkään en ole nähnyt..., mutta tuskin ykköseen verrattuna yhtään niin hyvä -saati klassikko. -Ja sitten vielä...
The Santa Clause 3: -The Escape Clause
Jota myöskään en ole nähnyt..., mutta tämä nyt varsinkaan ole mitään ykköseen verrattuna -joten näkemättömyys ei ole niin suuri menetys. -Mutta kiva omistaa nyt sitten kaikki kolme -ja voivathan noi kaksi jatko-osaa ihan hauskoja olla -ei sitä tiedä.
Eilistä juttua
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Päivän juoma: Laitilan Omena siideri
Sunnuntaisaunat taas porukoilla ja saunajuomaksi otin tollasen Laitilan Omena siideri n. Kippis sunnuntaille ja saunaillalle. Ja sitten vie...

-
Kerran minulla on täällä blogissa DVD-lista niin pistetäänpä nyt sitten samalla tavoin Blu-ä-lista. Otsikon tavoin taas - enjoy. 2001: A S...
-
Listaanpa tähän alati paisuvan DVD kokoelmani kaikkien ihailtavaksi. -Otsikon lopun tavoin: -"Enjoy". 6. Päivä 7 rohkeata mi...