tiistai 23. helmikuuta 2010

The Wolfman arvostelut

The Wolfman

Ohjaaja: Joe Johnston
Pääosissa: Benicio Del Toro, Anthony Hopkins, Emily Blunt, Art Malik ja Hugo Weaving
Tuotantovuosi: 2010
Tuotantomaa: USA/UK
Genre: Kauhu
Ikäsuositus: K-15
Kesto: 102 min
Arvosana: =)

Lawrence Talbot (Del Toro) saa viestin että hänen veljensä on kuollut ja hän palaa oitis kotinurkilleen tutkimaan tapausta. -Hän haluaa ottaa selville mikä tappoi veljensä niin julmalla tavalla. Ruumis oli kuin karhun raatelema. -Mutta totuus on vielä karmivampi ja pian Lawrence saa kokea sen itse. -Peto hyökkää hänen kimppuunsa muuttaen hänet -ihmisudeksi.

Joe Johnston, ohjaaja elokuvien -Jumanji -ja Jurassic Park 3 takana -ohjaa tämän jännitystä ja huikeaa toimintaa tihkuvan kauhupläjäyksen. -Pääosissa nähdään Oscar-voittajat Benicio Del Toro ja Anthony Hopkins -mollemmat tekevät kerrassaan mainion suorituksen. -Tuli paikoin mieleen Francis Ford Coppolan vuonna 1992 ilmestynyt -Bram Stockerin Dracula -hieman samankaltainen tunnelma oli tässä elokuvassa. -Miinuksena mainittakoon hieman erikoinen kahden ihmissuden välinen kaksintaistelu (en kai nyt muuten spoilannut..? -No, mutta pakko hieman jos haluan perustella pisteiden tippumisen). -Se kohdan takia vähän lässähti ja pisteitä pitää hieman tiputella..., mutta ei paljoa. -Kyllä se kuitenkin (=)) hymiö on annettava -joka on kuitenkin vielä tosi hyvä. -Ilman älytöntä kaksintaistelukohtausta leffa olisi kyllä ehdottomasti ollut jopa (:D) hymiön arvoinen. -Hyvää jännitystä kuitenkin ja erityis hienoa oli kyllä muuttumiskohtaukset missä Benicio muuttui täksi ihmissudeksi. -Kerranki oli hyvin tehty tää muuttuminen. -Näin lopuksi vielä pakollinen maininta jokaisten hyvien leffojen arvosteluissa; -ehdoton hankinta DVD:lle.

Leffaan tänään: The Wolfman

Sitä voisi leffaan tänään mennä ja hirviöleffa -The Wolfman kyllä houkuttelisi teattereihin asti -joten eiköhän se sitten se ole...?

maanantai 22. helmikuuta 2010

Uusi galleriakuva

Eilen tuli poimittua Tontsalta muutama leffa omiin kokoelmiin ja tuli otettua tilanteesta tollanen hauska taidekuva -joka sitten päätyi uudeksi galleriakuvaksi. -Ja ihan vain sen takia että sain merkattua sen leffojen keräily -yhteisöni uudeksi kuvaksi. -Hjooops.

lauantai 20. helmikuuta 2010

DVD uutuus: Training Day

Training Day

Anttilasta lähti mukaan kivenkova kyttäleffa ja lajennus entuudestaan laajaan Denzel Washington kokoelmaan -nimittäin kerrassaan LOiSTava -Training Day..., josta Denzel tempaisi toisen Oscarinsa -ja kyllä ansaitsikin sen. -Kerrassaan upea suoritus. -Tämä LOiSTavuus löytyy myös entuudestaan VHS kokoelmista.

Ostosten esikatselu

Tuli käytyä ruokaostoksilla -tehdään omatekoista pizzaa niin tarpeellisimmat raaka-aineet tuli ostettua. -Sitten toki myös vähän mässyä jne..

Ja eihän herkut sun muut ole tarkoitettu sellasinaan syötäviksi -vaan leffan ääressä nautittaviksi -ja tuli sellainenkin poimittua mukaan matkaan..., mutta siitä sitten erikseen omassa blogauksessaan.

perjantai 19. helmikuuta 2010

L.O.M.A.

Facebookissa kirjoitin tilaani tollasen hauskan mietteen -niin pitäähän se siirtää tänne omaan Hulkin blogiinkin oikein kuvan kera. -Tosiaan työharjoittelusta tuli vihdoin viikon taukoa..., eli se on sitten L.O.M.A..., elikkä Lepoa On Maanantai 1.3. Asti. --Hjoops.

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

C.S.I.: New York

Mitäs illan CSI Nycissä olisi tänään luvassa...?
...
Turbulenssia. Mac on lentämässä Washingtoniin, kun koneen vessasta löytyy verinen ruumis. Rikospaikkatutkija pelkää jonkun yrittävän koneen kaappausta ja käskee pilottien kääntyä takaisin New Yorkiin. Vierailijana raptähti Nelly. Amerikkalainen rikosdraama, jossa seurataan New Yorkin rikospaikkatutkijoiden työtä. Viides tuotantokausi.

lauantai 13. helmikuuta 2010

Uusi galleriakuva

Kuten MatoApinan taidekuvissa mainitsin -täällä näkee paremmin tuopin koon ja aika iso tuoppihan se on. -Kelpaa täydellisesti uudeksi oletuskuvaksi galleriaan -ja meni myös uudeksi profiilikuvaksi Facebookiinkin.

keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Uusi galleriakuva

Joo-o. -Pientä sairastelua ilmassa -flunssa ja kurkku hieman kipeä. Lämmin Finrexin kupillinen auttoi pikkasen.

Sinne sitten uudeksi galleriakuvaksi samalla. -Joops.

DVD uutuus: New York, New York

New York, New York

Viimeinen musikaaliklassikko on taas 70-luvulta -Martin Scorsesen vuonna 1977 ilmestynyt -New York, NewYork..., pääosissa Robert De Niro ja Liza Minnelli. -Kyllä upeat musikaalilöydöt tuli tehtyä.

DVD uutuus: West Side Story

West Side Story

Toinen 60-luku musikaali on vuodelta '61 -West Side Story. -Tässähän on se yksi laulu jonka Adam Sandler tulkitsee hauskasti elokuvassa -Anger Management --I Feel Pretty.

DVD uutuus: The Sound of Music

The Sound of Music

Toinen näkemätön musikaaliklassikko on taasen 60-luvulta. -The Sound of Music vuodelta '65. -Mitäs muita vanhan ajan hyviä musikaaleja osui mukaan...?

DVD uutuus: The Rocky Horror Picture Show

The Rocky Horror Picture Show

Musikaalikokoelmaa tuli laajennettua ludalla näkemättömiä musikaaliklassikoita -joista yksi on -The Rocky Horror Picture Show..., missä nähdään mm. Tim Curry ja Susan Sarandon. -Musikaaliostokseni sijoittuvat pääosin 60-ja 70 luvuille tämän ollessa '75 ilmestynyt.

DVD uutuus: Crossing Over -Rajattu maa

Crossing Over -Rajattu maa

Harrison Ford kokoelmaa tuli laajennettua hänen tuoreimmalla leffallaan -viime vuonna teattereissa käydyllä trillerillä -Crossing Over -Rajattu maa. -Kelpo leffahan toi -vaikka paikoittaisen tylsyyden takia tiputtelinkin pisteitä ja annoin arvosteluissa (:)) -hymiön.

Ostosten esikatselu

Anttilasta lähti taas monenlaista kivaa mukaan..., mutta niistä sitten lisää omissa erillisissä blogauksissaan.

C.S.I.: New York

Mitäs illan CSI Nycissä tänään olisi luvassa...?
...
Kirjaston kätköissä. Puiston ilmaiskonsertti päättyy mellakkapoliisin rynnäkköön ja opiskelijatytön mystiseen kuolemaan. Tutkijat epäilevät tekijäksi ensin rikostaustaista graffititaiteilijaa, mutta sitten ruumiita alkaa löytyä lisää. Vierailijana amerikkalaisbändi Maroon 5. Amerikkalainen rikosdraama, jossa seurataan New Yorkin rikospaikkatutkijoiden työtä. Viides tuotantokausi.

sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Huomenna se sitten alkaa

Huomenna se sitten alkaa -työharjoittelu. -Ja tutussa paikassa -nimittäin Ehossa..., jossa olin ekaa kertaa työharjoittelussa -eli TOPissa -marraskuussa 2007. -Toisin kuin silloin ekalla kerralla -nyt sinne tulee pari muuta luokkatoveria samaan paikkaan. -Toinen tulee sinne missä minä sain olla ekalla kerralla -ja toinen tulee sinne minne minäkin nyt olen menossa -konditoriapuolelle. -Eli tylsää ei tule ainakaan olemaan mitä varmaan yksi sielä varmaan TOD tulisi olemaan. --Mutta nyt minulla on kyllä yksi pulma; -en muista sopineeni työaikoja työnantajan kanssa -enkä ole saanut herraan yhteyttä. -Kait se on sitten varalta klo 06:15 sinne mentävä..., eli se on klo 05:00 herätys -jumaliste sentään..!!!!!!!!11111111 -Eipä kait tässä muuta kuin sitten nukkumaan vain.

lauantai 6. helmikuuta 2010

Vaihtokaupat tuli tehtyä + uusi galleriakuva

Edellä esitelty My Bloody Valentine oli Tontsan hankinta minulle. -Tontsa löysi nimittäin Anttilasta itelleen Saw V upean julkaisun..., mutta ei omistanut vielä nelos Saw leffaa -ja kun minulla sattui olemaan upea Saw Quadriloy julkaisu -Tontsa sitten ehdotti että vaihtaisin sen hänen Saw trilogiaboksiinsa. -Ja toi My Bloody Valentine oli sitten eräänlainen hyvitys siitä että suostuin vaihtokauppihin. -Olis syytä olla TOD upea leffa että on vaihtokauppojen arvoinen -muutoin kyllä pöllin takas rakkaan quadrilogyni. --Sopii muuten hyvin uudeksi galleriakuvaksi tää oheinen kuva.

DVD uutuus: My Bloody Valentine

My Bloody Valentine

Anttilasta lähti myös ennennäkemätöntä kauhua -nimittäin 3D-leffa -My Bloody Valentine. -Tämän leffan takana on pieni syynsä miksi se tuli ostettua..., mutta se on sitten oma tarinansa.

DVD uutuus: Sleepy Hollow

Sleepy Hollow

Anttilasta lähti tosiaan tupla Deppit -sillä mukaan lähti myös toinen kauhupätkä missä herra Depp on mukana -nimittäin Tim Burtonin kauhupätkä -Sleepy Hollow..., joka myöskin löytyy jo entuudestaan VHS-kokoelmista.

DVD uutuus: From Hell

From Hell

Johnny Depp kokoelmaa tuli laajennettua mainiolla kauhupätkällä -From Hell -joka läytyy myös entuudestaan VHS-kokoelmista. -Lisäksi tuli poimittua eräs toinen mainio Depp leffa..., mutta se sitten seuraavaksi esittelyyn.

DVD uutuus: G.I. Joe: The Rise of Cobra

G.I. Joe: The Rise of Cobra

Anttilasta lähti mukaan vauhdikas toimintarymistely -G.I. Joe -joka ei tosin uponnut Tontsaan ja Matskuun..., mutta ihan kelpoa actionia kuitenkin leffassa riitti.

DVD uutuus: Surrogates

Surrogates

R-Kioskilta lähti yks päivä mukaan Bruce Williksen tähdittämä sci-fitrilleri -Surrogates jolle taisin antaa täydet pisteet leffan arvosteluissa. -Ja kuten arvosteluiden lopussa sanoinkin: -"Ehdottomasti ansaitsee paikkansa DVD kokoelmissa" --ja eipä kauaan nokka tuhissut kun se tuli sitten ostettua.

Ostosten esikatselu

R-Kioskilta ja Anttilasta tuli tehtyä löytöjä jotka sitten seuraavaksi sitten vain esittelyyn tässä nyt enempää höpisemättä.

keskiviikko 3. helmikuuta 2010

C.S.I.: New York

Jaa, että nyt alkaa taas CSI Nycit pyörimään.. -Mitäs illan jaksossa tänään olisi luvassa...?
...
Ylös syvyyksistä. Edellisessä jaksossa kiperään tilanteeseen joutunut Mac pelastuu sieppaajansa kynsistä, mutta mies itse on yhä karkuteillä - samoin kuin pankkiryöstösaalis. Tutkijaryhmä hämmentyy, kun jäljet johtavat Flackin siskoon. Amerikkalainen rikosdraama, jossa seurataan New Yorkin rikospaikkatutkijoiden työtä. - Sarja jatkuu viidennen tuotantokauden uusilla jaksolla.

lauantai 30. tammikuuta 2010

Daybreakers arvostelut

Daybreakers

Ohjaus: Spierig Brothers
Pääosissa: Ethan Hawke, Willem Dafoe, Claudia Karvan, Isabel Lucas ja Sam Neill
Tuotantovuosi: 2009
Tuotantomaa: USA/Australia
Genre: Kauhu
Ikäsuositus: K-18
Kesto: 98 min
Arvosana: =)

Eletään vuotta 2019. -Maailma on vampyyrien kansoittama ja ihmisiä on enää muutama harva jossain piileksimässä. -Verestä on pulaa ja vämpyyrit valmistavat suuressa tehtaassa keinoverta jossa on vain 20% ihmisverta. -Puhdasta -sitä aitoa kamaa kun on niin hankala löytää. -Ihmiskunta on tuhon partaalla ja on yksi vampyyri joka välittää ihmisistä -Edward Dalton (Hawke) -joka yhtenä iltana törmää joukkoon ihmisiä ja tarjoutuu auttamaan heitä. -Edward tutustuu ihmisjoukkoa johtavaan -itse entiseen vampyyriin -Leonel "Elvis" Cormakiin joka näyttää hänelle parannuskeinon. -Keinon jossa hänen on altistuttava vampyyrien pahimmalle heikkoudelle. -Auringonvalolle.

No jopas oli tuskaa keksiä järkevää juonisepitystä..., mutta sainpahan sentään jotain aikaiseksi. -Sitten arvosteluihin. -Kyllä oli kelpo leffa -vaikkakin paikoin tylsä -kerran sai nukahdella pariin otteeseen. -Ja nyt nukahtelua ei anneta anteeksi -olin ihan tarpeeksi levännyt ennen leffaan menoa -joten ei väsymyksen piikkiin tälläkertaa. -Siksi pitää tiputella hieman pinnoja ja antaa (=)) hymiö..., joka on kuitenkin vielä hyvän puolella reippaasti. -Loppusuoran toimintakohtaukset vetivät kuitenkin pisteet kotiin -ei hemmeti kuin upeeta. -Ehdottomasti DVD kokoelmiin -vaikka heti uutuutena. -Kuitenkin senverran hyvä oli.

DVD uutuus: Species: The Awakening

Species: The Awakening

Kolme leffaa kympillä laarista lähti vielä mukaan Species sarjan neljäs -ja takuulla osa. -Nyt sitten kaduttaa ettei koskaan tullut ostettua Species ykköstä kun se vielä oli myynnissä. -Vieläpä upeana 2. levyn julkaisuna. -Nyt sitten omistan kaksi surkeinta osaa tästä sci-fi leffasarjasta. -Kokoelmista löytyy näet jo pitremmältä ajalta lähtien myös leffasarjan kolmas osa.

DVD uutuus: Ed Wood

Ed Wood

Samasta kolme leffaa kympillä laarista lähti mukaan Tim Burtonin ohjaama -ja Johnny Deppin tähdittämä draamaelokuva -Ed Wood..., joka on muuten täysin minulle eneennäkemätön elokuva. -Ja eikös tämäkin ole pienoinen klassikko...? -Minulla riittää noita näkemättömiä klassikoita.

DVD uutuus: Spy Game

Spy Game

Anttilan kolme leffaa kympillä laarista lähti mukaan Tony Scottin ohjaama -ja Robert Redfordin sekä Brad Pittin tähdittämä trilleri -Spy Game. -Viimeksi tuli nähtyä se teattereissa..., eli on kyllä aika hemmetin pitkä aika viime kerrasta. -En muista leffasta paljoa mitään.

DVD uutuus: X-Men Origins: Wolverine

X-Men Origins: Wolverine

Anttilasta lähti mukaan X-Men sarjan jatkeeksi Wolverinen oma leffa. -Nyt sitten vain kunnon X-Men iltamat pystyyn joku päivä. -Se oli tää Wolverine jolle tapahtu se MatoApinan blogissa blogaamani ällöttävä tapahtuma. -Vaikka kyllä sen heikosti näkee siitä päivän ällöttävästä kuvastakin mikä leffa siinä on.

Ostosten esikatselu

Anttilassa tuli poikettua ja sieltä lähti mukaan monenlaista seuraavaksi esiteltävää. -Mutta ennen kuin pääsen esittelemään ostokset -on minun huomioitava MatoApinan blogissa eräästä ällöttävyydestä joka liittyy päivän ostoksiin -tai pikemminkin yhteen niistä.

Leffaan tänään: Daybreakers

Sitä voisi taas leffaan harkita mennä -ja onkin mielessä jo minkä voisi mennä katsomaan. -Nimittäin viime perjantaina ensi-iltaan ilmestynyt vampyyrirymistely -Daybreakers. -Arvostelut siis luvassa illemalla.

perjantai 29. tammikuuta 2010

Uusi galleriakuva

Joskus kesällä otettu kuva kerran shortsitkin siinä yllä. -Nyt vasta sain sitten tallennettua ton koneelle -ku ei aikasemmin löytyny sitä johtoa millä siirtää kuvia. -No mutta...

Sinne se sitten meni uudeksi galleriakuvakseni -ja vieläpä oletuskuvaksi. -Mahtaakohan porukka pitää mua nyt jonain USA fanina...? -Vaikka kyllä pikkasen olen -joten siinäpä sitten pitävät --jos nyt edes ylipäänsä pitävät.

keskiviikko 27. tammikuuta 2010

C.S.I.

Unohtui kokonaan blogata illan CSI..., mutta kerkiää sen vielä -niin saada tälle päivälle --ja käyhän se näinkin. -Nyt sitten vain kysymys kuuluu -mitä tämäniltaisessa CSI:ssä tapahtui... -tapah -TUI...???
...
Kaikki peliin. KAUSI PÄÄTTYY. Casinojen läheisyydestä löydetään vainaja, jonka vieressä on auton jäljet. CSI ryhtyy tutkimaan. Amerikkalainen rikosdraama, jossa seurataan rikospaikkatutkijoiden työtä Las Vegasissa. Yhdeksännen tuotantokauden viimeinen jakso.

perjantai 22. tammikuuta 2010

Sherlock Holmes arvostelut

Sherlock Holmes

Ohjaus: Guy Ritchie
Pääosissa: Robert Downey Jr., Jude Law, Mark Strong, Rachel McAdams, Eddie Marsan ja Robert Maillet
Tuotantovuosi: 2009
Tuotantomaa: USA
Genre: Toiminta
Ikäsuositus: K-13
Kesto: 128 min
Arvosana: :D

Lordi Blackwood (Strong) pidätetään mustan magian harrastamisesta ja tuomitaan kuolemaan hirttämällä. -Virkavallalle tulee ihmeteltävää kun Lordi Blackwood palaakin yhtäkkiä kuolleista. -Vain yksi mies pystyy selvittämään totuuden -etsivä Sherlock Holmes (Downey Jr.) joka oli mukana Lordi Blackwoodin pidätysvaihessa. -Yhdessä ystävänsä ja avustajansa -tohtori John Watsonin (Law) kanssa Sherlock ratkaisee mysteeriä pala palalta. -On aika pysäyttää mielipuolen maailmanvalloitus suunitelmat.

Taas kerran ei voi muuta kuin ylistää. -Hyvin etenevä tarina -upeita toimintakohtauksia
ja runsaasti nauruhermoja kutittavaa huumoria. -Aika perus kehut elokuvalle -mitä nyt on viimeisimpiin arvosteluihin kirjoittanut. -Viimeksi taisin juuri Zombielandin arvosteluissa käyttää tätä samaa tyyliä. -Mutta se sopii tähänkin leffaan sillä tässä nyt paljoa ollut tylsiä hetkiä -ja upea toiminta ja hauska läppä -ainakin minun mielestä -ovat kyllä hyvän juonen lisäksi viihdyttävän elokuvan peruspilareita. -Siis kyllä on ehdottomasti annettava täydet..., eli (:D) -hymiö. -En vain havainnut mitään tekijää mikä tekisi leffasta huonon ja tiputtaisi pisteitä. -Paikoittainen nukahtelu johtui taas kerran väsymyksestä -leffa kuitenkin alkoi klo 21:45 -ja seuraavana päivänä oli aikainen herätys edessä. -Eli sama kuin Avatar-leffan arvosteluissa tuli mainittua -niin nyt nukahtelu ei vaikuta arvosanaan eikä pisteitä tippuile. -TODellakin DVD:lle melkein jopa heti uutuutena.

Eilen tuli käytyä tosiaan Sherlock Holmes

Venähti hieman..., mutta seuraavaksi olisi sitten luvassa ne arvostelut eilen näkemästä leffasta -Sherlock Holmes. -Joops -eips täs muuta. -Eiku arvostelemaan.

torstai 21. tammikuuta 2010

Leffaan tänään: Sherlock Holmes

Tänään on Finnkinossa superpäivät -liput vain 5,50..., jotenka menen Matskun kanssa katsomaan tuon uuden Sherlock Holmes leffan. -Leffan kaa menee sen verran myöhään -joten arvostelut vasta huomenna.

keskiviikko 20. tammikuuta 2010

C.S.I.

Mitäs illan CSI:ssä tänään olisi luvassa...?
...
H.O.G.. Motoristien suosimasta baarista soitetaan hätänumeroon. CSI karauttaa paikalle ja baarista löytyy ruumis. Silminnäkijöitä ei muka ole. Pyörät ja kuljettajat päätyvät tutkittaviksi. Vierailevana tähtenä nähdään Ally Walker, joka muistetaan muun muassa televisiosarjasta Pimeyden sydän (Profiler). Amerikkalainen rikosdraama, jossa seurataan rikospaikkatutkijoiden työtä Las Vegasissa. Yhdeksäs tuotantokausi.

lauantai 16. tammikuuta 2010

Uusi galtsukuva

Kuten jo MatoApinan LOiSTavassa blogissa tuli mainittua -tänään katottaisiin zombieleffaillan elokuvana TOD upea -Dawn of the Dead -Kuolleiden aamunkoitto.

Kuten myös tuli MatoApinan blogissa -LOiSTavassa sellaisessa..., niin pistinpä oheen otetun kuvan myös uudeksi galleriakuvaksi.

Päivän juoma: Laitilan Omena siideri

Sunnuntaisaunat taas porukoilla ja saunajuomaksi otin tollasen Laitilan Omena siideri n. Kippis sunnuntaille ja saunaillalle.  Ja sitten vie...