torstai 15. joulukuuta 2011

Uusi työpöydän taustakuva

Terminator taustakuva saa nyt väistyä ensi vuonna ilmestyvän Expendables 2 kuvan tieltä missä Arnold poseeraa automaattihaulikko kädessään tuima tappoilme naamallaan. -Kerrassaan TOD fantastisen upeaa -ja emäs LOiSTavaa. -Innolla odotan lisää kuvia.

tiistai 13. joulukuuta 2011

C.S.I.:Miami

Mitäs illan CSI Miamissa tänään olisi luvassa...?
...
Vihjepiste. Paikalliset asukkaat auttavat poliisia yhä verisemmäksi muuttuneessa taistelussa katujen kuninkuudesta.

lauantai 10. joulukuuta 2011

DVD uutuus: Transformers -Kuun pimeä puoli

Transformers -Kuun pimeä puoli

Viikonlopun mättöleffaksi lähti mukaan viimeksi teattereissa nähty kolmas Transformers -Kuun pimeä puoli. -Kyllä oli kerrassaan upea elokuva jopa toisella näkemällä. -Innolla odotan neljättä jatko-osaa.

Ostosten esikatselu + uusi galleriakuva

Eilen lähti Anttilasta mukaan illan leffaksi niin hyvä leffa että oli ihan otettava tollanen posetuskuva sen kanssa ja pistää uudeksi galleriakuvaksi. -Pistin kuvan myös Facebookiin kuvatekstillä -♥ ♥ Transformers: The Dark of the Moon ♥ ♥... -Mutta eipä muuta kuin esittelemään tämä upea ostos.

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Uusi työpöydän taustakuva

Edellinen 6. päivä taustakuva saa nyt väistyä tollasen Terminator taustakuvan tieltä. -Hasta La Vista, Baby.

C.S.I.

Mitäs illan CSI:ssä tänään olisi luvassa...?
...
Murhasta tuli totta. Netistä löytyy kuva lavastetusta murhasta. Vuorokautta myöhemmin kuvassa poseerannut nainen löytyy kuolleena samalta paikalta. Hodgesia huijataan moottoripyöräkaupoissa, mutta hän alkaa epäillä, että hänen pyöränsä on sekaantunut rikokseen. Vierailijoina Trevor Donovan (90210) ja koomikko Carrot Top. Amerikkalaisen poliisisarjan 11. kausi.

tiistai 6. joulukuuta 2011

DVD uutuus: The Phantom

The Phantom

Leffaillan nauruleffaksi tuli ostettua tämä Mustanaamio TV-elokuva..., mutta eipä saatu sitten koskaan aikaiseksi katsoa sitä. -Nyt yritettiin Tontsan kanssa tänään kattoa sitä..., mutta jouduttiin vaihtamaan leffaa kesken kaiken. -Uusi yritys sitten joskus.

Tässä oli sitten muuten kaikki esiteltävät leffat. -Johan rysähti paljon. -Nyt kyllä taukoa näissä jättiostoksissa.

DVD uutuus: Cape Fear

Cape Fear

Leffaillan viimeisenä päivänä tuli katsottua tämä Martin Scorcesen ohjaama klassikkotrilleri. -Oli muuten ensi kerta kun tuli nähtyä elokuva -ja olihan se ihan OK pätkä.

DVD uutuus: Conan the Barbarian

Conan the Barbarian

Anttilasta lähti tämä viimeksi teattereissa nähty toimintaseikkailu. -Nyt on sitten uusintafilmatisointi alkuperäisten kanssa samassa hylykössä. -Tätä voisi tässä lähi päivinä harkita kattoa uudestaan.

DVD uutuus: The Hangover Part II

The Hangover Part II

Leffaillan ekana leffana tuli katsottua Kauhea kankkunen elokuvan yhtä hillitön jatko-osa. -Tai no -oli se ykkönen pikkasen hauskempi..., mutta kyllä tässäkin hetkensä oli.

DVD uutuus: Paul

Paul

Leffailtaan tuli ostettua tämä viimeksi teattereissa nähty erittäin hauska komediapätkä -Paul. -Taisin olla jossain muualla sillä välin kun Matsku ja Tontsa katsoivat leffan leffaillassa. -Se missä olin -jätän sanomatta.

DVD uutuus: Your Highness

Your Highness

Tätä mainostinkin jo MatoApinassa leffaillan yhteydessä. -Tää oli kyllä mielettömän hauska komedia -juuri sopiva leffailtaleffaksi. -Mitäs tästä muuta voisi vielä sanoa. -Aika paljon tuli jo nimittäin sanottua siinä leffailta blogauksessa. -Eipä kait sitten muuta kuin etiä päin.

DVD uutuus: Man on the Moon

Man on the Moon

Jim Carrey kokoelma laajeni tällä mainiolla draamakomedialla -Man on the Moon. -Leffa löytyy myös jo entuudestaan VHS-kokoelmista -joten viime näkemisestä onkin aikaa. -Tätäkin voisi tässä lähi päivinä harkita katsovan.

DVD uutuus: 127 tuntia

127 tuntia

Anttilasta lähti viime viikonloppuna myös tämä viimeksi teattereissa nähty -varsin hyväksi osoittautunut tosipohjainen draamaelokuva. -Lähi päivinä voisi kyllä harkita uudelleen kattomista.

DVD uutuus: Saw -The Final Chapter

Saw -The Final Chapter

Viime viikonlopuisiin Anttilaostoksiin kuuluu yhtenä Saw kauhusarjan seitsemäs -ja toivonmukaan viimeinen osa -The Final Chapter. -Nyt on sitten kaikki seitsemän Saw elokuvaa kokoelmissa. -Ei muuta kuin Saw marathonia joskus tekemään.

VÄLIVIIVA

No niin. -Siinä oli kaikki eiliset leffat. -Nyt sitten pienen lepotauon jälkeen seuraavaksi viime viikonloppuiset leffat. -Erotellaan ne tällasella väliviivalla noista eilisistä.

DVD uutuudet: CSI New York kaudet 4 -ja 5

 CSI New York

Anttilasta lähti mukaan neljäs CSI New York tuotantokausi -jota tuli eilen jo katsottua pari levyllistä. -Minua jäi häiritsemään hieman muutettu tunnusmelodia. -Ruman kuuloinen lopetus -toisin kuin ekoissa tuotantokausissa. -Muuten oli kyllä jänniä ja hyviä jaksoja.
Mukaan lähti myös CSI Nycin viides tuotantokausi. -Nyt on sitten CSI:tä taas muutamaksi päiväksi katsottavaksi. -Kuinkahan nopeesti saan vaan nuo katsottua...?

DVD uutuus: Cop Out

Cop Out

Anttilasta lähti tämä viimeksi teattereissa nähty ihan kelvoksi osoittautunut poliisikomedia -pääosissa Bruce Willis ja Tracy Morgan. -Tässä voisi olla yksi ehdokas illan leffaksi.

DVD uutuus: Saksikäsi Edward

Saksikäsi Edward

Nyt on tosiaan kaikki mahdolliset Burton/Depp elokuvat -sillä Anttilasta lähti myös tämä heidän klassikkofilminsa -Saksikäsi Edward. -Tämä taitaa olla heidän eka yhteinen leffa.

DVD uutuus: Jali ja suklaatehdas

Jali ja suklaatehdas

Anttilasta lähti mukaan tämä Tim Burtonin ja Johnny Deppin ties kuinka mones yhteinen elokuva. -Nyt taitaa muuten olla peräti kaikki tämän hetkiset Burton/Depp leffat. -Anttilasta lähti nimittäin eräs toinenkin leffa..., mutta siitä sitten lisää omassa blogauksessaan.

DVD uutuudet: Kuin kissat ja koirat 1-ja 2

 Kuin kissat ja koirat

Anttilasta lähti tämä ihan hauska komediapätkä -Kuin kissat ja koirat. -Leffa löytyy myös jo entuudestaan VHS-kokoelmista. -Eli viime näkemisestä onkin aikaa. -Nytpä voin tehdä kissat ja koirat putken -nimittäin Anttilasta lähti myös mukaan matkaan...

Kissat ja koirat -Katti Katalan kosto

Tämä jatko-osa on puolestaan vielä ennennäkemätön..., mutta eiköhän se pian tule katsottua ykkösen kanssa putkeen -kuten tuolla yllä jo mainostinkin.

DVD uutuudet: Kung Fu Panda 1-ja 2

Kung Fu Panda
Kung Fu Panda 2

Anttilasta lähti mukaananimaatioleffan Kung Fu Panda boksi missä molemmat leffat. -Ykkönen on vielä ennennäkemätön..., mutta kakkonen tuli nähtyä lentokoneessa California reissulla. -Nyt sitten voin kattoa molemmat putkeen joku päivä kun jaksan.

Ostosten esikatselu

Tänään sit rysähtää potti kun DVD esittelyssä sekä eiliset ostokset -että viime viikonloppuiset ostokset. -Aloittakaamme esittelyt eilen ostetuista.

C.S.I.:Miami

Mitäs illan CSI Miamissa tänään olisi luvassa...?
...
Isää etsimässä. Horatio joutuu paneutumaan Delkon menneisyyteen kun tämä joutuu keskelle ammuskelua motellissa.

maanantai 5. joulukuuta 2011

Huomenna rysähtää

Tänään ei jaksa..., mutta huomenna rysäytän sitten kunnon jätti esittelyt kun pitää esitellä menneen viikonlopun ostokset -ja tämän päiväiset ostokset. -Huomiseen sit.

Uusi galtsukuva

MatoApinan päivän makeissa kuvissa esitelty poseerauskuva päätyi myös uudeksi galleriakuvaksi. -Oletuskuvaksi en nyt kuitenkaan vaihtanut.

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Uusi galtsukuva

Isän kaa oltiin tos yks päivä linturetkellä ihan kotini nurkilla Laajasalon maastossa -ja sielä tuli törmättyä tollaseen isoon lohkareeseen -jota faijan kaa ihmeteltiin miten se oli siihen jämähtänyt kun se ei selvästi ollut jääkauden jäljiltä jäänyt. -Siinä oli selviä merkkejä että se oli jollain tavoin asetettu siihen -kiven alla oli tukikiviä -jotka selvästi viittasivat rakentamiseen. -Mutta anyway -tulipa otettua tollanen posetus kuva lohkareen vieressä -ja tottahan toki se meni galleriaan uudeksi kuvaksi.

C.S.I.

Mitäs illan CSI:ssä tänään olisi luvassa...?
...
Pakkomielle. Nainen ammutaan kaupan parkkipaikalla ja hänen tyttärensä katoaa. Selviää, että nainen on FBI-agentin vaimo ja eräs sarjapedofiili on uhkaillut agentin perhettä. C.S.I:n tutkijoiden on yritettävä löytää epäilty ennen hurjistunutta agenttia. Amerikkalaisen poliisisarjan 11. kausi.

tiistai 29. marraskuuta 2011

C.S.I.:Miami

Mitäs illan CSI Miamissa tänään olisi luvassa...?
...
Sähköinen matka. Horatio joutuu pidättämään poliisin virantoimituksesta kun tämä käy henkilökohtaista sotaa vapaana riehuvaa murhaajaa vastaan.

Uusi IRC-galleria oletuskuva

Tulipa otettua vartavasten galleriaa varten tollanen posetuskuva upean boksin kanssa -ja pistettyä kuva uudeksi oletuskuvaksi.

DVD uutuus: Friends, all ten seasons

Friends

Postista tuli tosiaan tänään noudettua Tontsan tilaukseen pistämä Frendit boksi missä kaikki 10 tuotantokautta. -Onhan noita raiskattu telkkarin kautta..., mutta sen verran LOiSTava sarja että kelpaa omistaa DVD:nä ja kattoa yhä uudestaan ja uudestaan.

"Ostosten" esikatselu

Postista tuli tänään noudettua Tontsan tilaama paketti. -Paketin mukaan ostin sieltä postista tollasen uuden tulivuori Turkin pippuri pussin. -Paketin sisällön esittelen sitten erikseen omassa blogauksessaan.

lauantai 26. marraskuuta 2011

Uusi työpöydän taustakuva

Edellinen Sivulliset uhrit taustakuva sai nyt väistyä Arskan kloonileffan 6. päivä taustakuvan tieltä. -Odotan innolla Arskan uusimman leffan -The Last Stand julistetta -jotta voin sen sitten pistää työpöydän taustakuvaksi.

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

C.S.I.

Mitäs illan CSI:ssä tänään olisi luvassa...?
...
Villiä menoa. Pahasti velkaantunut kasinovieras putoaa parvekkeeltaan ja C.S.I:n tutkijoiden tehtävä on selvittää oliko kyse itsemurhasta vai murhasta. Jäljet johtavat naapurihuoneeseen, jonka kaksi naisasukasta väittävät, etteivät muista edellisillasta mitään. Sara ja Greg tutkivat outoa kaksoismurhaa, jonka ainoat todistajat ovat kissa ja vaitonainen papukaija. Amerikkalaisen poliisisarjan 11. kausi.

tiistai 22. marraskuuta 2011

C.S.I.:Miami

Mitäs illan CSI Miamissa tänään olisi luvassa...?
...
Lapsenryöstö. Lapsi siepataan äitinsä työntämistä vaunuista keskellä kirkasta päivää. Tutkimukset polkevat paikallaan, kunnes Horatio saa puristettua äidiltä totuuden lapsen isästä.

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

C.S.I.

Mitäs illan CSI:ssä tänään olisi luvassa...?
...
Jymyjuttu. Yöuinnilla olevat nuoret löytävät kuumasta lähteestä miehen ruumiin. Uhri liittyy paljastusjuttuun, jota paikallislehden toimittaja kirjoittaa suuresta maakaasuyhtiöstä. Yhtiön maakaasun poraamisella näyttää olevan tappavia vaikutuksia lähiseudun asukkaille, mutta jutun kirjoittaminen ei ole yhtään turvallisempaa. Amerikkalaisen poliisisarjan 11. kausi.

tiistai 15. marraskuuta 2011

DVD uutuus: Sneakers

Sneakers

Anttilasta lähti mukaan tämä ennenäkemätön -kovilla tähdillä ladattu trilleri/-komedia. -Leffassa nähdään mm. Robert Redford, Dan Aykroyd, Sidney Poitier, David Strathairn ja Mary McDonnell. -Huomisillan leffa varmistettu.

Toinen ostosten esikatselu

Anttilassa tuli tehtyä uusi käynti tänään ennen leffaan menoa MatoApina tiimin kanssa. -Eipä muuta kuin esittelemään tehty löydös. -Erillisessä blogauksessa -kuten aina.

DVD uutuus: Harry Potter ja kuoleman varjelukset, Osa 2

Harry Potter ja kuoleman varjelukset, Osa 2

Anttilan näyteikkunassa tuli nähtyä että tämä oli tulut jo myyntiin -niin ryntäsimpä sen saman tien poimimaan ittelleni oman. -Ja nyt on sitten kaikki Potter leffat kokoelmissa. -Ei muuta kuin putkea vaan joskus tekemään.

Ostosten esikatselu

Tänään tuli raahauduttua niin turhaan kouluun kun ei sitten ollutkaan tunteja..., mutta onneksi kotimatkalla takaisin Helsingin keskustassa tuli tehtyä Anttilassa pelastava löytö turhalle reissulle. -Siitä sitten enempi tosin omassa blogaauksessaan. -Kaupunkireisulla tuli vastaan yks hare(horo)krishna jolta ostin tuon pussukan missä pari leivonnaista. -Mutta -ei muuta kuin esittelemään tuo ostos.

C.S.I.:Miami

Mitäs illan CSI Miamissa tänään olisi luvassa...?
...
Huijaava kuolema. Seksileikit karkaavat käsistä ja miehelle tarkoitettu opetus muuttuu murhaksi.

maanantai 14. marraskuuta 2011

DVD uutuus: Vaarallinen McCoy

Vaarallinen McCoy

Anttilasta lähti myös tämä ennennäkemätön -nyt tosin jo nähty ysäri toimintaleffa -Vaarallinen McCoy -jonka kansikuva on kyllä kaukana leffan laadusta. -Kim Basinger ei TOD ampunut kahdella aseella leffassa saati ampunut ollenkaan. -Osoitteli vaan aseella -ja huomatkaa -lausuin sen yksikössä. -Mitään kahta asetta missään vaiheessa pidellyt. -Ja toimintaakaan ei ollut lähes paskaakaan -ja mitä oli niin karseaa sellaista. -Kyllä makee julkaisu meni nyt pettämään pahemman kerran.

DVD uutuus: Biker Boyz

Biker Boyz

Anttilasta lähti viikonloppuna mukaan myös jo entuudestaan VHS-kokoelmista löytyvä vallan mainio prätkäkaahailuleffa -Biker Boyz. -Tulipa se myös katsottua se tuossa viikonloppuna.

Ostosten esikatselu

Viikonlopun aikana tuli käytyä Anttilassa ja mukaan lähti pari leffaa -jotka esittelen heti seuraavaksi omissa blogauksissaan.

Uusi tietokone, uusi työpöydän taustakuva

Tänään kun sain uuden tietokoneen niin samalla uusiutui työpöydän taustakuva -ja kuten huomaatte myös työpöydän ilme on muuttunut. -Hjoops..., mutta edellinen Raw Deal taustakuva sai nyt väistyä tollasen Collateral Damage kuvan tieltä.

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

C.S.I.

Mitäs illan CSI:ssä tänään olisi luvassa...?
...
Identiteetin kriisit. Jäterekan kyydistä löytyy pahasti silpoutunut ruumis. Luottokortin palasten perusteella juttuun liittyy hämärä identiteettivarkausten estämiseen erikoistunut firma. Amerikkalaisen poliisisarjan 11. kausi.

tiistai 8. marraskuuta 2011

C.S.I.:Miami

Mitäs illan CSI Miamissa tänään olisi luvassa...?
...
Remonttireiskat. Calleigh joutuu katsomaan läheltä torninosturin törmäystä oikeustaloon. Horation nokittelu gangsteripomon kanssa saa uhkaavampia piirteitä.

Päivän juoma: Laitilan Omena siideri

Sunnuntaisaunat taas porukoilla ja saunajuomaksi otin tollasen Laitilan Omena siideri n. Kippis sunnuntaille ja saunaillalle.  Ja sitten vie...