torstai 17. marraskuuta 2022

Ostosten esikatselu

Nyt tuli tehtyä nämä leffalöydöt hieman erikoisemmasta paikasta..., mutta siitä ja tehdyistä löydöistä sitten lisää omissa esittelyblogauksissaan. 

Päivän juoma: Momo Toko Shōri

Tuli käytyä syömässä Momo Toko nimisessä ramenkuppilassa ja ruokajuomaksi otin ravintolan oman Shōri nimisen oluen.
Merkkasin sen myös Untapped sovellukseen ja sain sieltä kaksi tarraa. Toinen on -"For the Can" -joka on 20. laatuaan...
...-ja toinen on -"Beer Foodie" -joka puolestaan on 14. laatuaan. Tämä olut sen sijaan on ensimmäinen laatuaan. Enpä ollut aikaisemmin maistanut sitä. Ihan hyvää oli.

Salatut elämät

Jakso 4310: Sampo kerjää turpaansa. 

No nyt sentään taas kuvaa tarjolla jaksosta. Ja kuva - kuin myös jakson nimi - saavatkin kertoa päivän tapahtumat. Eli Sampo-hahmo feikkasi saaneensa turpaansa Kalle-hahmon miesystävältä ja yrittää mustamaalata tätä Kalle-hahmolle. Seuraavaan jaksoon jääkin nähtäväksi miten Kalle-hahmo suhtautuu tähän kuulemaansa. Jakso nimittäin päättyi hänen gämmästyneeseen ilmeeseen.

keskiviikko 16. marraskuuta 2022

Uusi IRC-galleria kuva

Pizzannoutokuva oli sen verran hauska että oli pistettävä se myös IRC-galleriaan. Tai no - hauska ja hauska..., mutta ainakin galleriakelpoinen.

Salatut elämät

No mikäs ihme on kun ei voi olla kuvaa saatavilla illan Salkkari-jaksosta🙄. No ei ole sitten täälläkään kuvaa saatavilla tälläkertaa - ainakaan Salkkariteemaista. No mutta - illan jaksoon joka kulkee nimellä...

...

Jakso 4309: Linda ja Joanna uhkarokossa 

No nyt jäätiin jännän äärelle kun poliisihahmot Linda ja Joanna joutuivat kipakkaan tilanteeseen työtehtävän aikana. Asemies otti Joanna-hahmon vangikseen ja Linda-hahmo jäi osoittelemaan aseellaan. Ja siihen jäätiinkin. Huomisessa jaksossa toivottavasti nähdään miten tilanne jatkuu.


tiistai 15. marraskuuta 2022

Salatut elämät

Jaahas - taas tällänen jakso mistä ei ollut kuvaa saatavilla Telsu.fi sivuilla. No mutta -oli muutenkin hieman tylsä jakso niin sitten tylsä kuva tähän oheen. Sitten tohon alas👇 vielä joku tylsä selostus jaksosta joka kulkee nimellä...

...

Jakso 4308: Mitä yhdestä särkyneestä sydämestä?.

Tosiaan -oli kyllä aika tylsä jakso joten eipä oikeastaan mitään mielenkiintoista selostettavaa. Ja tässä on muutenkin jo ihan tarpeeksi tekstiä. 

maanantai 14. marraskuuta 2022

Salatut elämät

Jakso 4307: Henrik ja naru totuus 

Nella-hahmo sai nyt viimein kuulla totuuden Kristian-hahmon suusta ja ei ottanut kuulemaansa hyvin. Ja siihen jakso päättyikin. Toisaalla Aki ja Henrik-hahmot pitää Daniela-hahmoa sidottuna -"toimistossa" -ja Daniela-hahmo ei luonnollisesti ole mielissään saamastaan kohtelusta. Ihan jännä viikon avausjakso..., mutta vielä jännempää on luvassa viikon tulevissa jaksoissa. Katsoin - "kurkista Salkkareiden seuraavaan viikkoon" - koosteen ja se lupaili aika jänniä tapahtumia. Innolla jään odottamaan. 

sunnuntai 13. marraskuuta 2022

Päivän juoma: Strongbow Rosé Apple Cider

Saunasiiderinä otin tälläkertaa Strongbow Rosé Apple Ciderin.
Se oli ensimmäinen merkintä laatuaan Untapped sovelluksessa ja sain sieltä -Johnny Appleseed -tarran joka on 26. laatuaan.

lauantai 12. marraskuuta 2022

Päivän juoma: Tsingtao

Hyvän ystävän🥰 kanssa tuli käytyä Kiinalaisessa Mei Lin ravintolassa syömässä ja otin ruokajuomaksi lasillisen Tsingtao olutta.
Se oli laatuaan neljäs merkintä sitä olutta Untapped sovelluksessa. Samalla sain -Photographic Brew -tarran joka on jo 60. laatuaan ja täällä 3.. 

perjantai 11. marraskuuta 2022

DVD uutuus: Top Gun: Maverick

Top Gun: Maverick

Filmihullussa tätä ei ollut saatavilla joten oli käytävä Itiksen Citymarketissa katsomassa löytyykö sieltä ja kyllähän se sieltä löytyi. Varmaan korkkaan tämän ekana ennen kuin teen Top Gun maratonin. Mutta se jollekin toiselle kerralle - riittää nimittäin katsottavaa edellisissä hankinnoissa.
 

Ostosten esikatselu

Tälläkertaa tuli tehtyä vain yksi leffahankinta..., mutta siitä sitten lisää omassa esittelyblogauksessaan. Samalla hieman vihjailen tässä päivän ruoasta. Siitä puolestaan sitten lisää MatoApinan blogissa. 

Uusi IRC-galleria oletuskuva

Tämä on sen verran onnistunut otos meitistä että pistinpä tän uudeksi oletuskuvaksi IRC-galleriaan. Ilme kohdillaan - aidosti iloinen hienosta hankinnasta -ja asento miten pidän pakkausta kuin mainosmies ikään. Melkeinpä voisi jopa hakeutua mainoskasvoksi. Mutta nyt tuli sen verran itsekehua että pitää ottaa hieman pakkia. En kuitenkaan halua olla mikään itseään täynnä oleva kuspää. Mutta tykkään tästä kuvasta.

Salatut elämät

Jakso 4306: Tammisten kultsihuppeli. 

No nyt jäätiin jännän äärelle viikon viimeisessä Salkkari-jaksossa. Daniela-hahmo nimittäin todellakin suuttui Henrik-hahmolle ja oli jo luultavasti matkalla toimistolleen kertomaan Noel-hahmolle..., mutta tulikin yllättäen kaapatuksi ja kukas muukaan oli kaappaaja kuin itse Aki-hahmo. Mutta ensi viikkoon sitten jää nähtäväksi miten tilanne jatkuu ja sitä jään nyt sitten innolla odottamaan. 

torstai 10. marraskuuta 2022

Salatut elämät

Jakso 4305: Tyttöystävälle saa ja pitää valehdella 

Ai-ai - Henrik-hahmo sai juuri uskoteltua Daniela-hahmolle ettei tiedä mitään mystisestä firmasta ja sitten jäi Aki-hahmon kanssa kiinni valheesta annettuaan autokyydin Daniela-hahmolle. Hän sattui unohtamaan jotain autoon ja sattui palaamaan autolle juuri kun Henrik ja Aki-hahmoilla oli Noel-hahmon vakoiluvideo käynnissä. Huomenna sitten varmaan selviää miten hän reagoi siihen. Varmaankin suuttui ainakin Henrik-hahmolle.

keskiviikko 9. marraskuuta 2022

DVD uutuus: The First Wives Club

The First Wives Club

Ja tässä se on -illan leffa -ennennäkemätön hömppäkomedia -Hylättyjen vaimojen kerho. Mutta ennen kuin pistän leffan pyörimään niin rupean tästä valmistamaan illan safkaa.

DVD uutuus: Minions: The Rise of Gru

Minions: The Rise of Gru

No tämä se ei vielä ole vaikka hauska leffa onkin. Tämä tuli käytyä katsomassa teattereissa joten saa vielä odotella korkkaamistaan.
 

DVD uutuus: Musa the Warrior & the Princess of the Desert

Musa the Warrior & the Princess of the Desert

Tämä elokuva pisti silmään Filmihullussa: löytyi nimittäin alelaarista vain 5€ hintaan ja on kuitenkin kolmen levyn julkaisu. Ja samalla sain aasialeffakokoelmiini uuden tulokkaan. Olen muuten enemmän Hollywoodin ystävä..., mutta Aasiasta (Kiina..., Japani..., Korea) tulee kyllä myös aika kovia leffoja. En ehkä tänään kuitenkaan vielä korkkaa tätä leffaa sillä illan leffa on jo valittu. Selviää sitten mikä seuraavien esittelyblogausten aikana. 
 

DVD uutuus: Fiendish Films

Filmihullusta lähti mukaan tämä Fiendish Films niminen neljän elokuvan boxi mikä sisältää seuraavat elokuvat:

  1. Coraline
  2. 9
  3. The Vampire's Assistant
  4. Casper
Coraline
Tämä animaatioleffa on minulle vielä näkemätön..., mutta ainakin trailerien perusteella ihan mielenkiintoisen oloinen elokuva.

9
Samaten tämä toinen animaatiopätkä on minulle vielä näkemätön..., mutta samalla tavalla edellisen filmin kanssa niin trailerin perusteella ihan mielenkiintoisen oloinen elokuva. 

The Vampire's Assistant 
Tämän leffan olen puolestaan nähnyt erään kaverin luona ja oli kyllä ihan hyvä pätkä. Tervetullut myös omiin kokoelmiin. 

Casper
Tämä leffa löytyy jo entuudestaan kokoelmista..., mutta sen ylimääräisen version voi aina heivata jonnekin - vaikkapa Sörnäisten Pieneen leffapuotiin - jos ylipäänsä ottavat vastaan. Jotkut leffat ei vaan kelpaa niille - kokemusta on.

Ostosten esikatselu

No nyt lähti kunnon setti elokuvia Filmihullusta. Perehdytään niihin tarkemmin omissa esittelyblogauksissaan. 

Päivän juoma: Cidre De Bretagne Doux

Tuli ostettua ruokajuomaksi hieman tyylikkäämmän näköinen pullo - nimittäin Cidre De Bretagne Doux -merkkistä omenasiideriä. Enpä ole aikaisemmin testannut sillä en ollut merkannut sitä vielä Untapped sovellukseen. Nytpä se on sinnekin merkattu ja eipä tullut tarraa tälläkertaa. 

Game Boy pelit: Pokémon Trading Card Game

Kampin Konsolipelit liikkeestä lähti mukaan lajissaan toinen Pokémon teemainen peli kokoelmissani. Pokémon Trading Card Game joka osoittautui harvinaisen hankalaksi. Mutta oli halvin niistä kaikista Pokémon peleistä mitä siellä oli saatavilla niin olihan se poimittava. Muut oli tosiaan jotain 50-60€ luokkaa kun tämä puolestaan oli vain 26€ mikä myöskin melko kallis..., mutta vielä sijoittamisen arvoinen hinta.

Salatut elämät

Jakso 4304: Sikisi jommastakummasta 

Noel-hahmolle ei paljastunut yhtikäs mitään saamistaan dokumenteista joten hän pyysi Daniela-hahmoa urkkimaan tietoa poikaystävältään Henrik-hahmolta ja siihen jakso päättyikin.

tiistai 8. marraskuuta 2022

Salatut elämät

Jakso 4303: Noel vihaa ruskean sävyjä 

Noel-hahmo sai haltuunsa paperidokumentin jossa pitäisi olla tietoa firmasta joka on varastanut häneltä asiakkaita..., mutta se jätettiin vielä auki mitä papereista paljastui. Seuraavassa jaksossa sitten toivottavasti selviää - näin annettiin ainakin ymmärtää lopputekstien jälkeisessä seuraavan jakson katsauksessa. 

maanantai 7. marraskuuta 2022

Päivän juoma: Aura, litran tuoppi

Tulipa käytyä pizzalla Kampin Sivukaiteessa ja ruokajuomaksi otin litran oluen joka oli Aura merkkiä. Merkkasin oluen myös sinne Untapped sovellukseen..., mutta en saanut tälläkertaa tarraa. Ne tarrat on kyl parhaita. 

Salatut elämät

Jakso 4302: Joonatan käy aamupakilla 

Heitin jaksoa katsoessa ilmaan teorian mikä liittyy oheisen kuvan hahmoihin. Kuvassa Ansku-hahmo pahoittelee Mira-hahmolle tekemisiään ja lupasi jättää tämän rauhaan. Niin tästä minulle juolahti sellainen ajatus mieleen että aivan varmasti vielä syntyy romanssi näiden kahden välille. Nyt kun Mira-hahmo luovutti vauvansa Viola-hahmon huostaan niin hän on nyt aivan yksin vankilassa ja ehkäpä sitten Ansku-hahmon seura alkaa pikkuhiljaa kelpaamaan. Oon aikaisemminkin heittänyt ilmaan tämmösiä Salkkari-teorioita ja kerran taisin jopa osua oikeaan.
 

sunnuntai 6. marraskuuta 2022

Uusi IRC-galleria oletuskuva

Piti ottaa taas maski pitkästä aikaa käyttöön kun on sen verran tuota nuhaa..., mutta tein coronatestin joka osoittautui negatiiviseksi joten coronaa ei onneksi ole - perus flunssa vaan..., mutta maski silti hyvä olla. Otinpa sitten selfien maskin kaa ja pistin uudeksi IRC-galleria oletuskuvaksi.

Päivän toinen juoma: Thatchers Cloudy Lemon Cider

Ruokajuomana otin Thatchersin Cloudy Lemon siiderin jota en ollutkaan aikaisemmin merkannut Untapped sovellukseen. 
Sain sieltä kaksi tarraa: Verified Adventure tarran joka on 32. laatuaan...
...-ja Riding Steady tarran joka on myös 32. laatuaan.
 

Päivän juoma: Crowmoor Jealous Jackdaw

Tämänkertaisena saunajuomana on Crowmoor Jealous Jackdaw minkä merkkasin nyt toistamiseen Untapped sovellukseen. Tälläkertaa ei tullut tarraa.

perjantai 4. marraskuuta 2022

Salatut elämät

Jakso 4301: Konna här, Aaro

Jeps - kuten jakson nimestäkin käy ilmi niin Aaro-hahmo kävi tosiaan vähän näpistyshommissa. Mutta kiinnostavinta jaksossa koettiin jälleen Mira-hahmon ja Viola-hahmon välillä. Viola-hahmo meni nimittäin tapaamaan Mira-hahmoa vankilaan - tai pikemminkin heidän yhteistä lasta - Mira-hahmolle hän oli vihainen. Mutta sitten Mira-hahmo heitti ehdotuksen mikä sai Viola-hahmon mietteliään näköiseksi. Ja siihen viikon viimeinen jakso loppuikin. Innolla jään odottamaan mitä Viola-hahmo vastaa tähän ehdotukseen.


torstai 3. marraskuuta 2022

Salatut elämät

Jaahas - tämänkertaisesta Salkkari-jaksosta ei ollut kuvaa saatavilla Telsu.fi sivuilla mistä kopsaan jakson nimenkin näihin blogauksiin..., mutta kelpaa tämäkin kuva vallan mainiosti. Sitten tämänpäiväisen jakson pariin joka on...

Jakso 4300: Iskee kun miljoona Lindaa.

Jäätiin taas jännään kohtaan kun Mira-hahmoa odotti sellissä ikävä yllätys tämän palattua juttelemasta Viola-hahmon kanssa puhelimessa. Hänet aikaisemmin kylmiöön lukinnut Ansku-hahmo istui sellissä vauva sylissään. Nähtäväksi jää mitkä on hänen aikeensa. Toivottavasti selviää huomisessa - viikon viimeisessä jaksossa. 

keskiviikko 2. marraskuuta 2022

Salatut elämät

Jakso 4299: Akin kolmas silmä avautuu

Nyt oli taas hieman pitkästyttävä jakso..., mutta koitetaan saada jotain irti. No ainakin Noel-hahmo alkoi selvittämään mikä toinen firma on alkanut varastamaan häneltä asiakkaita ja toisaalla Aaro-hahmo hermoilee kun unohti rauhoittavat hotellihuoneeseen ja siivooja ehti korjata ne pois. Siinä nyt mielenkiintoisimmat tapahtumat. 


tiistai 1. marraskuuta 2022

Extra juoma: Old Rosie

Poikkesinpa sitten vielä Kampin Bruuverissa kun piti toimittaa siellä työskentelevälle kaverille paketti minkä sain toimitettavaksi edellisestä baarista toiselta kaveriltani. Luovutettuani lähetyksen jäin sinne sitten yhdelle ja tilasin Old Rosien mikä oli Untapped sovelluksessa seitsemäs laatuaan. Aika vakkari siideri siis.
Sain jopa kaksi tarraa Untapped sovelluksesta - toinen on -"Draft City" -joka on 14. laatuaan.
Toinen tarra oli -"Photographic Brew" -mikä on peräti 59. laatuaan. Ja taitaa muuten olla toinen laatuaan täällä Hulkin blogissa. Taisin laittaa kyseisen tarran peräti ensimmäiseen päivän juoma blogaukseen.

Päivän juoma: Kanavan Panimo Blägä

Poikkesinpa Espoon Urheilupuistossa moikkaamassa hyvää ystävääni Taukobaariin missä hän on töissä. Tilasinpa sielä tollasen Blägä nimisen oluen.
Tälläkertaa en saanut tarraa Untapped sovelluksesta..., mutta sainpa sentään naamani baarin näytölle. Joissain baareissa on sellainen että kun merkkaa itsensä Untapped sovellukseen niin merkintä ilmestyy näkyviin baarissa olevaan näyttöön missä on juomalista. 

Uusi Facebook taustakuva

Halloween meni jo joten oli vaihdettava Facebookin Halloween teemainen taustakuva uuteen. Talvikin on tekemässä tulojaan - onneksi ei vielä sentään lunta maassa - en kyllä nyt kaipais vielä lumikelejä. Mutta lumikelistä tuli mieleen että valitsinpa uudeksi taustakuvaksi Faceen tollasen talvisen kuvan Jurassic World: Dominion elokuvasta missä Velociraptorit Blue ja tämän poikanen Beta. Sopii tosiaan hyvin kansikuvaksi nyt kun talvi on lähellä ja vielä on kuitenkin the year of Jurassic minulla meneillään aivan vuoden loppuun asti.

Salatut elämät

Jakso 4298: Kalifornian profetia 

No nyt päästiin jännän äärelle kun Noel-hahmo alkoi huomata menettävänsä asiakkaita ja kaiken lisäksi kävi ilmi että hänen henkivartijansa toimi vakoilujana Aki-hahmolle. Nyt alkoi kiinnostaa miten tästä eteenpäin jatkuu.


maanantai 31. lokakuuta 2022

Se toinen Nepalintuliainen

Hatun lisäksi sain tämmösen hienon kulhon -"singing bowl" -englanninkieliseltä nimeltään. Katsoin YouTubesta videon missä näytettiin miten  kulholla saa luotua musiikkia. Eka kuulemma napautetaan kulhon kylkeen tolla sauvalla että kuuluu kilahdus ja sitten pyöritetään sauvaa kepeästi ruukun reunaa pitkin jotta saadaan sellainen humiseva ääni. Vaatii kyllä pientä treeniä kun en kyllä saanut lähellekään videon ääntä kun itse testasin. Hieno tuliainen kuitenkin ja kelpaa myös ihan koriste-esineenäkin.

Uusi Facebook profiilikuva

Kuten MatoApinan blogissa tuli päivän ruoka blogauksessa vihjailtua kävin tosiaan vanhempien luona noutamassa muuan asian mikä eilen ei ollut vielä saatavissa. Nimittäin isän tuomat Nepalintuliaiset. Yhtenä tuomisena sain tollasen Nepalilaisen hatun mistä oli sitten heti otettava uusi Facebook profiilikuva se päässä. Puhuinko monikossa -"tuliaiset"...? Joo - toiselle tuliaiselle oma esittelyblogaus coming soon. 

Salatut elämät

Jakso 4297: Ismo reagoi tavallaan.

No yyh - olipa tylsä viikon avausjakso - eipä tapahtunut oikein mitään mainitsemisen arvoista.  

sunnuntai 30. lokakuuta 2022

Päivän juoma: Happy Joe Oakwood Apple Cider

Vanhempien luona taas perus saunasunnuntai ja saunajuomaksi otin Happy Joe Oakwood Apple Ciderin. Tätä en olekkaan aikaisemmin maistanut sillä en ollut merkannut sitä vielä Untapped sovellukseen. 
Mutta nytpä se on sinnekin merkattu ja sain sieltä kaksi tarraa. Toinen on -"For the Can" -tarra joka on 19. laatuaan.
Toinen tarra on -"Untapped at Home" -joka on puolestaan 23. tarra laatuaan.

Päivän juoma: Laitilan Omena siideri

Sunnuntaisaunat taas porukoilla ja saunajuomaksi otin tollasen Laitilan Omena siideri n. Kippis sunnuntaille ja saunaillalle.  Ja sitten vie...