Aaro-hahmo ei usko Dahlia-hahmon esitystä.
Kalle-hahmolla oli jotain pikkusäätöä Sampo-hahmon kanssa - muuta mieleenpainuvaa ei tapahtunut.
Nyt ei jääty kamalan jännään kohtaan viikon viimeisessä jaksossa joten ei muuta kuin odottelemaan ensi viikon jaksoja.
Eipä jäänyt kamalan erikoiseen kohtaan tämä illan jakso joten huomista jaksoa vaan odottelemaan.
Nyt ei käynyt mitään mainitsemisen arvoista joten seuraavaa jaksoa vaan odottelemaan.
Tämä näkemätön klassikko oli hyvä saada kokoelmiin valmiiksi odottamaan kakkosleffan mahdollista ilmestymistä myyntiin.
Tämä näkemätön elokuva lähti puhtaasti näyttelijöiden takia. Päätähtien Michael Douglas ja Matt Damon lisäksi leffassa nähdään mm. Dan Aykroyd - Rob Lowe ja Debbie Reynolds eli ihan kiva tähtikaarti.
Tästä näkemättömästä leffasta totesin myyjällekin sielä Filmihullussa että hieman hävettää kun en ole vielä nähnyt. Kuitenkin klassikkoleffa kyseessä mikä pitäisi olla nähty. No - se korjataan tänään sillä tämä on illan leffa.
Tästä leffasta olen monta kertaa nähnyt trailerin..., mutta ite leffaa en ole ikinä nähnyt. Hyvä löytö siis kokoelmiin.
Kolmas viimeksi teattereissa nähty leffa mikä lähti mukaan sieltä Filmihullusta. Tämä on hieman parempi kuin se Nicolas Cagen versio Willy's Wonderland.
Tässä toinen viimeksi teattereissa nähty leffa mikä lähti mukaan Filmihullusta. Marvel-leffakokoelma on taas täysi. Kunnes tulee taas uusi. Mutta tähän asti ilmestyneistä löytyy kaikki.
Filmihullusta lähti mukaan tämä viimeksi teattereissa nähty mainio romanttinen komedia. Tästä voisi aloittaa katselun sitten kun kaikki vielä näkemättömät leffat on katsottu. Ja niitä lähti paljon mukaan.
Filmihullusta lähti mukaan tämä Steve Carellin tähdittämä draamakomedia mitä ei koskaan tullut käytyä katsomassa teattereissa vaikka näytti kuitenkin ihan hyvältä leffalta. No mutta - kiva kun löysi tiensä kokoelmiin.
Pyysin hyvää ystävääni🥰 ottamaan kuvan kun pitelen sateenvarjoa. Kuvan tarkoitus oli kuitenkin saada kuvaan mukaan uusin hankintani: -pullo...