torstai 4. syyskuuta 2008

Vuosi 1966

Tollanen vuonna '66. Kauhea ilmestys. Blondi tukka ja himonussijaparta. -Koulun friikki.

Vuosi 1964

Ollaan sit jo vuodessa '64. -Sama nössö kuin '62 -nyt tosin menestyksen myötä suosiokin on noussut eikä kaverit enää kiusaa ja vedä turpaan.

Vuosi 1962

Tollanen vuonna '62. -Saiko turpaan jokaiselta, saiko? -No kyllä TOD sai -sellanen ultimate nössö, että...

Vuosi 1960

'60-luvulle päästään. Varsinainen älykkö. Hoiti omiensa lisäksi myös muiden oppilaiden kotitehtävät.

Vuosi 1958

Tollasta vuonna '58. -Tyttöjen suosiossa, mutta lähinnä vain makutuomarina vaateostoksilla. Jätkä on nimittäin miessuuntainen, eli homo.

Vuosi 1956

Ja tällästä vuonna '56. -Jätkä sai näytellä itse s44tanaa koulunäytelmässä -hieman punaista väriä naamaan ja tekosarvet ja se oli siinä.

Vuosi 1954

Tollasta vuonna '54. -Kaikki kiertävät kaukaa tutisten pelosta ku jätkä näyttää joltain mafian murhamieheltä.

Vuosi 1952

Tollanen vuonna '52. -Selvästi koulun kiusatuin sälli. Not so very good looking. Turha laittaa hiuksia hienosti ku pärstä on ruma kuin petolinnun p3rse.

Vuosi 1950

Tollanen vuonna '50. -Tyylikäs kampaus, mutta parta kyllä vähän pilaa lookkia. -Koulun kärttyinen rehtori.

Yearbook your self kuvien esittely

Kävinpä sitten jälleen tekemässä Yearbookit ja nyt tein koko sarjan vuodesta '50 aina vuoteen 2000 asti. Sielä on tosiaan vaihtoehdot '50, '52, '54, 56' ja '58 -ja sitten '60 jne.. -Kaikki kävin läpi ja tallensin. Seuraavaksi sitten esittelen yksitellen kuvat lyhyillä tekstipätkillä.

keskiviikko 3. syyskuuta 2008

Sinne meni Yearbook your self kuva galtsuun <333

V|ttu et repeilen tääl ittekseni :D. -LOL, ehheheeeeeeee :D..:D..:D.. -Kokeilin mun Jokerifacella tehdä kuvaa siel ja v|ttu tuli tollanen :D. -Ei jumalauta ku on hauska. Ihan tulee kuset housuun. -No ei nyt ihan.. Joops.

(C.S.I.: New York)

Tuhoavat temput. Kuuluisaa illusionistia epäillään kahdesta murhasta. Lindsay joutuu palaamaan kipeisiin nuoruusmuistoihin. Vierailevana tähtenä Criss Angel.
...
Venaas, I see dead people. Eikös toi oikean alalaidan muija kuollut jo muutamisen jakso sitten? -No sama se -sarjaahan mä tässä mainostan ja piti siihen liittyvä kuva löytää ja tuo nyt sattui sopivasti kohdalle.

tiistai 2. syyskuuta 2008

2x C.S.I.:New York

Jäätävä polte. CSI tutkii kauniin showpainijan murhaa.
\
Sivuraiteella. Mac ja Danny tutkivat muotinäytöksessä luhistuneen mallin kuolemaa.
...
Kyllä nää boxit olis kyllä pian saatava. -Pitää nyt Vegasit vaan hankkia loppuun, sitten kaikki Miamit -sit vasta päästään New Yorkin maisemiin. -Onhan tässä koko elmämä aikaa.

perjantai 29. elokuuta 2008

Lisää uusia galtsukuvia <333

Minustako uusi Terminaattori? -No sillon leffa kyllä flopahtaisi ja voittaisi Razzie Awardseissa vuoden huonoin leffa kategorian.

Oraakkeli on puhunut -"uusi tähti on syntynyt", eli kyllä ylempään kuvaan. Olen uusi Terminator tähti. -Joops..

Uusi galtsukuva <333

Sinne meni heti gallerian oletuskuvaksi upea kuva. -Kuvatekstiksi pistin oheen '"Eat my pussy" käsitettynä hiemän väärin"'. -Kaikille kissaihmisille tiedoksi että kissa ei vahingoittunut kuvauksen aikana -laskin sen kevyesti maahan heti kuvan jälkeen.

DVD uutuus: Flyboys

Flyboys

Eipä ole mikään klassikko, mutta sotaleffa sentään -tosin luokitteluissa sanotaan "toimintaseikkailu", mutta kertoo kuitenkin sodasta joten sotaleffoihin kuuluu. -Halpa hinta 3,99 oli yksi vaikuttava tekijä ostoon -toinen on traileri, joka antoi ihan hyvän vaikutelman leffasta. -Eikä näyttelijöissäkään ole vikaa, mm. pääosan James Franco ja Jean Reno.

DVD uutuudet: ANR, FMJ ja HH


ANR -Apocalypse Now Redux
FMJ -Full Metal Jacket
HH -Hamburger Hill

Anttilasta lähti mukaan hieman sotaklassikoita. Nyt on sotaleffoja sellanen määrä että omaa hyllyä pitäis saada. Nyt ne on sekaisin draamojen kanssa. -Mutta mainiot klassikot kyllä löytyi -tosin tuosta Hamburger Hill leffasta en pysty vielä sanomaan onko mainio ku ennoo viel näny -voi näet olla aika pettymyskin. Mutta ainakinIlmestyskirja nyt ja Full Metal Jacket upeita molemmat.

keskiviikko 27. elokuuta 2008

DVD uutuus: 10,000 BC

10,000 BC

No jopas nyt jotakin. Meinasi aivan jäädä esittelemättä -tuli kuitenkin ostettua tämä jo ennen taiteiden yötä edeltävänä päivänä. -Ja katsottuakin tuli ja täytyy todeta, että oli kyllä pienoinen pettymys. Odotti kunnon tehostespektaakkelia, mutta olikin kaukana siitä. -Ehkä juuri siksi jäikin esittelemättä -niin huono, ettei ansaitse.

(C.S.I. New York)

Nooan arkki. Danny ja Mac tutkivat uskonnon ja rahan kyllästämää murhaa. Stella on huolestunut työpaikastaan.
...

Voisi muuten jatkossa blogaista tupla CSI:t. Nyt jäi eilen se tekemättä ja on itse asiassa aina jäänyt. -Varmaan johtuu laiskuudesta.

perjantai 22. elokuuta 2008

DVD uutuus: The Flintstones / The Flintstones in Viva Rock Vegas

The Flintstones
The Flintstones in Viva Rock Vegas

Sörnäisten pienestä leffapuodissa tein mainion löydon tuossa eilispäivänä. Selasin komediahyllyä ja löysin eka yksittäisenä Flintstones ykkösen. -Siitä innostuneena aloin heti etsimään, josko löytyisi myös jatko-osa jotta voisin ostaa molemmat saman aikaisesti. Sitten osui silmääni upea tupla levy kotelo missä molemmat Flintstones leffat samassa. No sehän piti sitten heti ostaa. Siis kaikki leffat siinä hyllyssä oli 9 euroa ja löytyi onnekseni kappale missä molemmat leffat ja hinta se 9 euroa. -En kyllä tosin nähnyt Viva Rock Vegasia yksittäisenä, mutta 18 euroa molemmista erikseen kun saa molemmat samassa 9 €, niin hullu olisin ollut jos olisin kalliimmalla ostanut.

Päivän juoma: Laitilan Omena siideri

Sunnuntaisaunat taas porukoilla ja saunajuomaksi otin tollasen Laitilan Omena siideri n. Kippis sunnuntaille ja saunaillalle.  Ja sitten vie...