tiistai 18. huhtikuuta 2023

Salatut elämät

Jakso 4395: Miki Moose.

Maanantain jakso jäi eilen blogaamatta joten blogaan sen nyt tänään yhdessä tämänpäiväisen jakson kanssa. Mitäs eilisessä jaksossa tapahtuikaan? No nyt ei jäänyt kyllä mitään mainitsemisen arvoista mieleen joten siirrytään saman tien tämänpäiväiseen jaksoon joka kulkee nimellä Jakso 4396: Sote ja rauha.

Nyt oli sentään taas kuva saatavilla - se on nimittäin tämänpäiväisestä jaksosta. Ja ite jaksossa ei taaskaan tapahtunut mitään järisyttävän erikoista joten jäädään odottamaan jännempiä hetkiä.

sunnuntai 16. huhtikuuta 2023

Päivän juoma: Bavaria Holland

Sunnuntai saunajuomaksi otin vaihtelun vuoksi oluen ja vieläpä alkoholittoman sellaisen. Tuli otettua tollanen Bavaria Holland olut.
Merkkasin juoman myös Untapped sovellukseen mistä sain kolme tarraa. Eka tarra on -"Hopped Down" -tarra mikä on 8. laatuaan. 
Toinen tarra on -"Crisp as Day" -mikä on 3. laatuaan. 
Ja kolmas tarra on -"Going Dutch" -mikä onkin uusi.

perjantai 14. huhtikuuta 2023

Päivän juoma: Pilsner Urquell

Pub Ikkunasta tuli jatkettua matkaa kohti Sörnäistä missä menin pizzalle. Paikkana toimi Sivuraide. Juomana toimi puolestaan Pilsner Urquell.
Merkkasin juoman myös Untapped sovellukseen mistä sain -"99 Bottles" -tarran mikä on 40. laatuaan.

Päivän juoma: Somersby Pear

Kaverin kaa tuli käytyä leffassa tänään ja leffan jälkeen menimme sitten yksille Pub Ikkunaan missä tuli otettua Somersby Pear siideri. Merkkasin juoman tuttuun tapaan myös Untapped sovellukseen..., mutta nyt ei tullut tarraa. 

torstai 13. huhtikuuta 2023

No Salkkarit today

Vai niin - tänään ei tulekkaan viikon viimeistä Salkkari-jaksoa sillä ohjelman tilalla tulee joku -Metsäjätti -leffa. Valvoin sitten turhaan klo 00:01 asti. 

Salatut elämät

Nyt saatte ihailla tollasta versiota Salkkarit logosta kun ei taaskaan voinut olla kuvaa saatavilla Telsu.fi sivuilla illan jaksosta. No mutta sitten siihen ite jaksoon joka kulkee nimellä Jakso 4394: Dadman ja Robin.

Eipä jäänyt oikein mitään mieleen jaksosta joten ei muuta kuin odottelemaan viikon viimeisen jakson alkamista.

Uusi IRC-galleria oletuskuva

Enpä ole vähään aikaan ladannut uusia kuvia IRC-galleriaan joten pitipä sitten napsaista uusi pelleilykuva ja asettaa se ihan uudeksi oletuskuvaksi galtsussa. Never stop the madness😁...🤪...🥴...

keskiviikko 12. huhtikuuta 2023

Salatut elämät

Jakso 4393: Yksi väsynyt matkustaja.

Edellisessä jaksossa jäätiin siihen kun Noel-hahmon kutsuma todistaja tuli saliin ja tämän päiväisessä jaksossa hän sitten kertoi totuuden joka vapautti Mira-hahmon syytteistä ja vei Mira-hahmon lavastaneen vartijan vankilaan. Jakson nimi viittaa varmaankin siihen että Benjamin-hahmo pakkasi kamat ja lähti matkoihinsa. 

tiistai 11. huhtikuuta 2023

Salatut elämät

Jakso 4392: Sallan linnake.

No nyt jäätiin taas jännän äärelle. Mira-hahmo joutuu oikeudessa todistamaan syyttömyyttään huumeiden salakuljetuksesta vankilaan ja Noel-hahmo kutsuu saliin todistajan joka ehkä saattaa todistaa että Mira-hahmo lavastettiin. Mutta se jää vielä nähtäväksi. 

maanantai 10. huhtikuuta 2023

Salatut elämät

Jakso 4391: Pakastaa, ei pakasta.

Taaskaan ei kuvaa saatavilla Telsu.fi sivuilla..., mutta samapa tuo. Ite jakson pariin mikä päättyi siihen että Kari-hahmo tokeni sairaalassa ja oli heti tylyttämässä Benjamin-hahmoa. Muuta erikoista ei sitten tapahtunutkaan. Seuraava jakso alkaakin ihan kohtapuolin - sen kyllä blogaan sitten heti katsomisen jälkeen  

9.4. juoma(t): Strongbow British Dry & Strongbow Rosé

Unohtui täysin blogata nämä eilen; -sunnuntaiset sauna/-ruokajuomat. Saunaan tuli otettua juomaksi tollanen Strongbow British Dry omenasiideri. Merkkasin juoman myös Untapped sovellukseen..., mutta tästä ei tullut tarraa. 
Ruokapöydässä otin ruokajuomaksi myöskin Strongbown tälläkertaa Strongbow Rosén.
Merkkasin senkin Untapped sovellukseen ja sain sieltä vanhan tutun -"Photogenic Brew" -tarran joka on 73. laatuaan. 

perjantai 7. huhtikuuta 2023

Salatut elämät

Ja nyt palataan taas tämän pelleilyn pariin ettei ole kuvaa saatavilla Telsu.fi sivuilla illan jaksosta. No nyt saatte ihailla screenshottia Salkkareiden esittelysivusta missä on nähtävissä myös jakson nimi. Pistetään se nyt kuitenkin vielä kerran tohon alas👇. Eli viikon viimeisen jakson nimi on...

Jakso 4390: Huoli sydämen läpi.

Ja jakson nimi viittaa varmaankin siihen että Kari-hahmo sai sydänkohtauksen kuulemastaan uutisesta. Jakso päättyi siihen että Kari-hahmo sai uuden sydänkohtauksen sairaalassa.

torstai 6. huhtikuuta 2023

Salatut elämät

Jakso 4389: Raskauttavat todisteet.

No nyt jäätiin jännään kohtaan sillä Kari-hahmo sai vihdoinkin kuulla Salla-hahmon pikku salaisuudesta ja jakso päättyikin hänen reaktioonsa. Innolla odotan mitä tästä nyt sitten seuraa. Se jää nähtäväksi huomenna viikon viimeisessä jaksossa. 

keskiviikko 5. huhtikuuta 2023

Päivän juoma: Mykkä hiihtäjä

Tulipa testattua myös yhtä toista olutta ensi kertaa ja se oli puolestaan tollanen Mykkä hiihtäjä niminen olut.

Merkkasinpa senkin Untapped sovellukseen ja sain sieltä -"Draft City" -tarran mikä on 16. laatuaan. 

Päivän juoma: Head2Head: Round 3: Hop Attack

Tuli poikettua Urheilupuiston Taukobaarissa moikkaamassa hyvää ystävääni🥰 ja tuli maistettua ensi kertaa tollasta Head2Head: Round 3: Hop Attack nimistä olutta ja oli ihan hyvää.
Merkkasin juoman myös Untapped sovellukseen mistä sain kaksi tarraa joista toinen on -"I Believe in IPA!" -tarra joka on 6. laatuaan. 
Toinen tarra on hieman tutunpi -"Verified Adventure" -tarra joka on 40. laatuaan.

Salatut elämät (eilinen ja tämänpäiväinen)

Jakso 4387: Robin Hood ja Noelinghamin seriffi.

Nyt jäi eilinen jakso kokonaan blogaamatta joten blogataan se nyt poikkeuksellisesti samaan blogaukseen tämän päiväisen jakson kanssa. Mutta mihinkäs eilisessä jaksossa oikein jäätiinkään. No jakson nimi ainakin viittaa siihen että Robin-hahmo meni jututtamaan Noel-hahmoa Elina-hahmon kielloista huolimatta. Sitten muuta mielenkiintoista ei tapahtunutkaan eli tämän iltaisen jakson tapahtumiin. 


Jakso 4388: Levoton linssi täällä odottaa.

Pysytellään mihin jäätiin tuossa eilisessä jaksossa. Elikkä Robin-hahmo oli tosiaan jututtanut Noel-hahmoa Elina-hahmon selän takana. Toisaalla Elina-hahmo oli käynyt Daniela-hahmon kanssa tosi lupaavan keskustelun ja oli tästä niin iloinen että halusi kertoa tästä Robin-hahmolle jolla oli myös kerrottavaa..., mutta jäi sitten vaisuksi kun Elina-hahmo oletti hänen jättäneen Noel-hahmon rauhaan mikä ei kuitenkaan ollut tilanne. Sitten tämän iltaisen jakson nimi puolestaan viittaa siihen että Benjamin ja Henrik-hahmot virittivät pienen piilokameran Moosen salaiseen pelihuoneeseen..., mutta siitä sitten lisää torstain jakson esittelyissä. Siihen kuitenkin jäätiin illan jaksossa. Ja nyt tuli muutenkin ihan riittävästi tekstiä. 

maanantai 3. huhtikuuta 2023

Salatut elämät

Jakso 4386: Miki on työmyyrä.

Eilinen jakso päättyi siihen kun Miki-hahmolle tarjottiin peitehommia poliisista ja tämänpäiväinen jakso päättyi siihen kun hän vastasi myöntävästi tarjoukseen. Aluksi piti hieman sulatella asiaa kun peitehommissa on kuitenkin riskinsä. 

2.4. päivän juoma: Big Apple

Eilinen saunajuoma jäi blogaamatta ajallaan..., mutta menee se näin jälkikäteenkin. Merkkasin kuitenkin Untapped sovellukseen ihan samaisena päivänä ja sinne nyt onkin vähän hölmö merkata myöhässä (olenko muuten todennut sen aikaisemminkin täällä). No joo..., mutta eipä tullut tarraa tälläkertaa. Niin ja juomana toimi tollanen Big Apple siideri.

perjantai 31. maaliskuuta 2023

Salatut elämät

Jakso 4385: Vastausta odottaen, Aaro.

Viikon viimeinen jakso päättyi siihen kun poliisihommista potkut saanut Miki-hahmo sai uuden mahdollisuuden päästä vanhaan työhönsä jos hän lähtee peitehommiin poliisille. 

torstai 30. maaliskuuta 2023

Salatut elämät

Jakso 4384: Annoit pikkusormen, se vei koko käden.

No nyt jäätiin jännän äärelle. Henrik ja Benjamin-hahmojen piti tehdä loppu bisneksistä tämän henkilön kanssa joka lainasi Moosen salaisesta pelihuonetta pikku kidutussessioihin..., mutta tämä henkilö ottikin kovat keinot käyttöön ja siihen jakso loppuikin. Huomenna sitten nähdään miten tilanne jatkuu. 

Uusi Facebook profiilikuva

Pyysin hyvää ystävääni🥰 ottamaan kuvan kun pitelen sateenvarjoa. Kuvan tarkoitus oli kuitenkin saada kuvaan mukaan uusin hankintani: -pullo...