sunnuntai 14. joulukuuta 2008

MAD #497

Viime numeron ollessa ostokelvoton tylsän sisällönsä ansiosta -toivottavasti tämä ei tuota samaa pettymystä. Ainakin kansikuva on hauska Dark Knight aiheinen, mutta se sai kyytiä jo pari numeroa sitten joten mitään Dark Knight leffaparodiaa on turha odottaa. -Mitäköhän muuta sitten pilaa siitä enää voisi tehdä..?
-Hmm.. -Vuoden tyhmimmät ihmiset, tapahtumat ja asiat on taas vuoro, mukana näkyy olevan ainakin Amy Winehouse. Innolla odotan tätä numeroa.

DVD uutuudet: 8 mm Collection set

8 mm
8 mm 2

Samalta Itisreissulta -nyt tosin Stockmannista -lähti mukaan matkaan kokoelmaboxi, sisältää leffat 8 mm jatko-osineen. Nicolas Cagen tähdittämää ykköstä olen tainnut pätkiä nähdä ja on ollut haaveissa ostaa se kokoelmiin -jatko-osasta ennyt tiiä onko mistään kotoisin, mutta boxi on aina niin hieno omistaa, niin pitihän nyt se sitten saada.

DVD uutuus: Crouching Tiger Hidden Dragon

Crouching Tiger Hidden Dragon

Lopuksi Anttilasta pamahti mukaan matkaan myös Ang Leen mainio Kung Fu mäiskintä Hiipivä tiikeri piilotettu lohikäärme. -Kerran teattereissa nähty tämä suurelokuva -sen jälkeen eipä ole tullut katsottua uudestaan. Eipä ainakaan muistikuvaa että olisi. -Sinne meni aasiahyllyyn missä sekaisin niin kiinalaista, japanilaista että korealaista filmatisointia.

DVD uutuus: Rob Zombie's Halloween

Rob Zombie's Halloween

Anttilasta pamahti myös mukaan Rob Zombien tulkinta John Carpenterin vuoden 1978 Halloween-elokuvasta. -Nyt on sitten molemmat versiot -alkuperäinen ja uusintafilmatisointi. -Vielä pitäisi löytää loputkin Halloweenit -kakkosen ollessa jo kokoelmissa, eli vielä Halloween 3, 4 ja 5 -sekä Halloween H20 ja Halloween Resurrection, niin sitten on täydellinen Halloween kokoelma kasassa. -Eiku sitten ensi Halloweenina yön yli kestävät pippalot missä putkena kaikki Halloweenit.
-En yhtään vähän käyttänyt sanaa "Halloween".

DVD uutuus: Raging Bull

Raging Bull

Itäkeskuksen Anttilasta pamahti mukaan Martin Scorcesen nyrkkeilyelokuva Raging Bull, pääosissa Robert De Niro ja Joe Pesci. Upea 2. levyn julkaisu päätyi vieretysten draamahyllyyn Rocky-leffojen kanssa -mikä sopiikin juuri täydellisesti, sillä molemmat ovat nyrkkeilyleffoja ja molemmilla on sama tuotantoyhtiö -Metro Goldwyn Mayer. -Robert De Niro kokoelma laajeni taas yhdellä ja Joe Peciäkin on nyt reippaasti, mm. Goodfellas, Casino ja Once Upon a Time in America joissa kaikissa on myös De Niro mukana. -Ja kaksi vieläpä ovat Martin Scorcesen ohjaamia.

lauantai 13. joulukuuta 2008

The Day the Earth Stood Still arvostelut

The Day the Earth Stood Still

Ohjaus: Scott Derrickson
Pääosissa: Keaunu Reeves, Jennifer Connelly, Kathy Bates, John Cleese, Kyle Chandler, James Hong, Jon Hamm ja Jaden Smith
Tuotantovuosi: 2008
Tuotantomaa: USA
Genre: Scifi
Ikäsuositus: K-11
Kesto: 108 min
Arvosana: =)

Eriskummallisia välkehteleviä palloja laskeutuu avaruudesta ympäri maata ja isoin niistä laskeutuu suoraan Central Parkkiin, New Yorkkiin. -Tiedemies Helen Benton (Connelly) ja muutama muu tiedemmies pyydetään paikalle tutkimaan ilmiötä. Pallosta astuu esiin outo hahmo ja valtaisa robootti. Hahmo haavoituu ampumavälikohtauksessa ja viedään armeijan tukikohtaan operoitavaksi. Leikkauksessa hahmon päällinen kuori poistuu ja alta paljastuu ihmishahmo. -Puollustusvoimien sihteeri
Regina Jackson (Bates) haluaa heti muukalaisen kuulusteltavaksi, mutta Helen auttaa häntä pakenemaan.-Helen tutustuu muukalaiseen paremmin ja saa selville että hänen nimensä on Klaatu (Reeves) ja että hän on tullut pelastamaan planeetan. -Pelastamaan planeetan ihmisiltä.

The Day the Earth Stood Still on uusintafilmatisointi vuoden 1951 samannimisestä scifiklassikosta. -Tähtinä loistavat Matrix-leffoista tuttu Keaunu Reeves ja Oscar-voittaja Jennifer Connelly. -Sivuroolieissa nähdään Oscar-ehdokas Kathy Bates ja brittikoomikko John Cleese. -Leffan viihdyttävyydestä kuitenkin vastaa elokuvan upeat tehosteet. Niiden ansiosta leffa ansaitsee (=)) hymiön -ilman niitä leffa olisi ollut melko tylsä, niinkuin se paikoin kyllä olikin.-Mutta kyllä DVD kamaa kyllä oli. -Ja teattereihinki voi suositella katsottavaksi.

keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Salatuissa tänään -Ööh.. Joops..:ashamed:...:p...:D...

Taas tällasen poikkeuksellisen Salatut elämät muistutuksen vuoro kun kerran kuva oli ohessa Telkku.comin sepityksissä. -Joops, mutta mitäs illan jaksossa..?
...

Osa 1658. Ossi saa yllättävän lähetyksen Amerikasta.
...

Että sellasta luvassa. -Joops...

C.S.I.

Kehno elokuva. CSI tutkii pornahtavan kauhuelokuvan kuvauksissa tehtyä murhaa.
...

Taaskaan ei ollut kuvaa saatavilla Telkku.comin sarjasepityksissä, joten tyytykäämme 8 kauden boxin kuvaan -kasikausi kun on meneillään. -Mitä illan jaksoon, niin TOD mielenkiintoiselta kuulostaa. Odotan innolla.

DVD uutuus: Dark Knight -Yön ritari

Dark Knight -Yön ritari

Ooh. Nyt se on sitten kokoelmissa -Dark Knight -Yön ritari upea 2. levyn julkaisu tuli poimittua mukaan Anttilasta hintaan 19,95 (20 €). Ei tarvinnut kuin kääntyä Anttilassa -se osui heti silmään kun saavuin leffaosastolle, ja samantien käteen ja kassalle. -Lyhyin Anttila käynti ikinä. -Normisti pyörin tuntikaupalla etsimässä tai pähkäilemässä ostaakko vai eikö ostaa. -Nyt ei tarvinnut pähkäillä sekuntiakaan. -Nyt täytyis viel saada kokoelmiin muut Batman-filmatisoinnit -ne vanhat (Batman, Batman Returns, Batman Forever ja Batman & Robin), niin sitten olisin tyytyväinen.

maanantai 8. joulukuuta 2008

DVD uutuus: Cheung Gong 7 hou (CJ7)

Cheung Gong 7 hou

Samaan syssyyn lähti Anttilasta myös toinen Stephen Chow-leffa, nimittäin miehen uutukainen, lapsille enemmän suunnattu scifiseikkailu CJ7. -Trailerin nähtyäni ihastuin leffaan -saman kaltainen meininki kuin miehen aikaisemmissa leffoissa Shaulin Soccer ja Kung Fu Hustle. -Sinne liittyi muiden seuraan tämäkin pätkä.

DVD uutuus: Shaolin Soccer

Shaolin Soccer

Matskun leffailloissa tuli tämä jo nähtyä, mutta oli niin TOD LOiSTava että piti heti saada omiin kokoelmiin -ja kiitos Anttilasta löytyneen 5,99 (6 €) kappaleen, nyt se sitten on kokoelmissa -liittyi sinne toisen mainion Stephen Chow-leffan seuraksi, nimittäin Kung Fu Hustlen. -Eikä siinä vielä kaikki..., no, oma blogauksensa.

Vanha tuttu JP-logo takas työpöydän taustaksi

Sinne pamahti takas vanha kunnon JP-logo taustakuvaksi työpöydälle. -Hieman jo kyllästyin Predaattoriin, vaikka olihan sekin makee. Kaksi tietsikkaa pitäisi olla jotta toisen näyttöön Predator taustakuva ja toisessa tämä Jurassic Park.

Ooh. Siinä vielä upeana taustakuvana JP-logo. -Awesome. Jotenki nyt odotan innolla sitä neljättä Jurassic-leffaa vaikka odotukset eivät ole suuret. Pelkään että pahoin floppaa. -Kuitenki sarjan ehdottomasti paras osa. -Se jää nähtäväksi.

sunnuntai 7. joulukuuta 2008

Body of Lies arvostelut

Body of Lies

Ohjaus: Ridley Scott
Pääosissa: Leonardo DiCaprio, Russell Crowe, Mark Strong ja Golshifteh Farahani
Tuotantovuosi: 2008
Tuotantomaa: USA
Genre: Toiminta
Ikäsuositus: K-15
Kesto: 128 min
Arvosana: :)

Nyt en aivan päässyt juonesta jyvälle joten jätän sepitykset tekemättä ja siirryn suoraan arvosteluihin.

Leffa oli paikoin jännittävä, paikoin vauhdikas ja paikoin tylsä -ja koska se oli paikoin tylsä se ansaitsee (:)) hymiön, joka on kuitenkin vielä hyvä taulukossa, mutta ei paras. Eli ainesta DVD kokoelmiin silti on. DiCaprio oli taas DiCaprio kuten muissa leffoissaan ja Crowe.., -no hänkin oli oma Crowensa -ihan yhtä hyvä kuin muissa leffoissaan.


Leffaan tänään

Vaikka nyt onkin kännykkä ja maksuvälineet kateissa -tai kateissa ja kateissa -tallessa ne on, mutta ei nyt minulla vaan jossain muualla.., niin joka tapauksessa -se ei estä minua menemästä leffaan tänää. A, minulla on sarjalippuja vielä ja B, kenelle nyt soittaisin kun menen yksin leffaan ja kellonkin voin katsoa mm. nyt tietsikalla ollessani näytön alaoikeasta kulmasta ja sitten lähtiessäni busseista ja kaikkialta missä on kello. -Eli ei hätää.
-Ton Ridley Scottin Body of Lies leffan ajattelin muuten mennä katsomaan. Jeps jeps.

keskiviikko 3. joulukuuta 2008

C.S.I.

Hirtetyn arvoitus. Grissom tutkii outoa murhaa, jossa hirtetty mies näyttää naiselta.
...
Poikkeuksellisesti CSI:n kohdalla ei ollut oheista valokuvaa Telkku.comin ohjelmasepityksissä joten tyydyn tälläkertaa ohessa olleeseen "punainen X Ei kuvaa saatavilla"-kuvaan. -Ei jaksa Googlettaa nyt. -Mutta mitä itse jaksoon niin kyllä mielenkiintoiselta kuulostaa. Odotan innolla.

DVD uutuus: The Mummy: Tomb of the Dragon Emperor

The Mummy: Tomb of the Dragon Emperor

Että pitikin poiketa kotimatkalla vanhempien luota omaan kotiin Sörnäisten Filmtownissa. Sielä piti sitten huomata että kolmas Muumio-elokuva oli tullut vuokraan ja täten myös myyntiin -varmistin vielä vuokraamon neidiltä ja kyllä näin oli. Eli eikös sit heti pitänyt suunnata lähimpään Anttilaan, joka on Kaisaniemessä Kodin 1 Anttila ja sieltä sitten tuli poimittua mukaan tämä TOD LOiSTavuus. -Tai no ei nyt ykköseen verrattuna mitään -eikä nyt ehkä kakkoseenkaan, mutta ylipäänsä kolmanneksi muumioseikkailuksi yllättävän hyvä vai sanoisinko jopa TOD hyvä. -Sama hauska meininki jatkuu. Putki pitää kyllä joku päivä tehdä. -Mutta huomenna kyllä katon ton muuten vain erikseen -putki sitten paremmalla ajalla ja siihen asti en malta odottaa.

maanantai 1. joulukuuta 2008

Huomenna voi ottaa rennosti

Aah. -Huomen saa ottaa rennosti ku ei ole huomen koulua. Eikä ole koulua jatkossakaan tiistaisin lukkarin mukaan. Meillä on näet tässä jaksossa merkattu tiistai vapaapäiväksi, mikä on hemmetin hyvä kun maanantaina on pitkä päivä leivontaa. -Eiku ottamaan Smurffin tavoin rennosti.

DVD uutuudet: Westerniä triplana

Kokoelma senku paisuu ja paisuu. -Nyt tuli laajennettua westernkokoelmaa peräti kolmella elokuvalla, jotka ovat seuraavat...
...

Seraphim Falls
3:10 to Yuma
The Assassination of Jesse James by the Coward Robert Ford

Piti nyt tosiaan vähän laajentaa westernkokoelmaa kun sitä ennen sieltä löytyi vain kolme leffaa entuudestaan. -Nyt tuli kolme lisää ja kuusi on hyvä määrä aloittaa oma hylly westerneille. Kolme oli liian pieni ja täten jouduin pitämään leffat toimintahyllyssä minne eivät kyllä sopineet lainkaan. -Mutta upeat leffat löytyi ja yksi on jopa kahden levyn julkaisu -Yuma-leffa näet. -Kyllä nyt kelpaa.

sunnuntai 30. marraskuuta 2008

Taas uusi galleriakuva -nyt tosin...

Taas pamahti uusi galleriakuva, nyt tosin ei valokuva vaan tollanen South Park ukkeli jonka pitäisi, huom. pitäisi esittää minua. On sellanen sivusto missä voi tehdä oman South Park hahmon -siinä on tyhjä torso mihin listasta voi lisäillä valitsemansa osat -silmät, suun jne.. Tollanen on tulos kun yritin tehdä itteni näköisen hahmon. No, toi on minä menossa bileisiin.

lauantai 29. marraskuuta 2008

Uusi galleriakuva

Mutsilta sain sähköpostiin tollasen kuvan ittestäni saunatakki päällä istumassa kuistilla vanhempien kotona. -No sehän meni heti galleriaan oletuskuvaksi. -FUCK YEAH!!

The Super Mario Galaxy Movie arvostelut

The Super Mario Galaxy Movie Ohjaaja(t): Aaron Horvath , Michael Jelenic , Pierre Leduc ja Fabien Polack Pääosissa: Chtis Pratt , Charlie Da...