keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Jurassic Park pic by Hulk

Nyt sitten innostuin. -Eka tuhersin Ghostbusters aiheisen kuvan, ja nyt sitten Jurassic Park aiheisen -vastaavalla tavalla toteutetun kuvan. -Tämäkin onnistui mielestäni aika hemmetin hyvin, vaikka itse sanon. -Mistään Transformerssista en rupea tekemään vastaavanlaista, että piirtäisin jonku Optimus Primen Transformers logo taustalla. -Siinä tulisi jo hulluksi. -Turtles-hahmo sen sijaan Turtles logoineen voisi olla seuraava haaste. -Mutta vasta huomenissa -tai ylipäänsä joku toinen päivä.

Ghostbusters pic by Hulk

No tausta ei tosin ole mun, mutta ukkelin tuhersin aivan itse paintilla ja sitten avaamalla paintin uuteen ikkunaan liitin googlesta poimimani Ghostbusters logon -ja kopioin toisessa paintissa piirtämäni ukkelin, ja liitin sen taustaan sopivaksi. -Aika hemmetin makee tuli, vaikka itse sanon.

Kuukauden leffa taas piilossa

Taas pamahti Homeenteriltä mainoslehdykkä, jossa tiedot ensi kuun leffasta -sen ollessa jälleen piilossa saapumispäiväänsä asti. -Harmi, myös tämän kuun leffat ovat myöskin vielä piilossa, kun ei ole leffjoja vielä näkynyt. -Mutta eiköhän mainoslehdykän ilmestyminen ollut hyvä merkki, että kohta ne leffatkin sieltä ilmestyy. Viime kuun Wanted-leffakin tuli täysin odottamatta, joten eiköhän tämänkin kuun leffat ilmesty kun niitä vähiten odottaa..?

C.S.I.

Vapauden kahleet. CSI tutkii kerrostalossa tapahtunutta naisen ampumista. Vankilasta päästetään Hra. Drops auttamaan tutkimuksissa.
...
Suurella innolla odotan -niin, tämän tuotantokauden tulevan myyntiin. Tosin eikös tämä ollut 8. kausi -7. kausikin on vielä hankkimatta. -No, mutta mitä illan jaksoon -kyllä sitäkin odotan. Jännältä kuulostaa.

tiistai 17. helmikuuta 2009

Tuliaisia saatiin =)...:)...<3

Proidi palasi eilen USA:n reissultaan San Franciscosta ja toi tuliaisiksi hienon t-paidan, josta sitten uudempi esittely kun saan faijalta sähköpostiin kuvat joissa poseeraan paita ylläni. -Lisäksi tuliaisiksi tuli perinteiset Tobleronet -proidilta, sekä myöhäisenä isältä Madeiran reissultaan.

2x C.S.I.: New York

No nythän on aikaa katsoa nämä, kun on hiihtoloma. Kerrankin en blogaa tätä vain huvikseni -vaan tarkoituksella. -Mitäs jännää illan jaksoissa täpähtuu...?
...

Jouluyö. CSI törmää kielimuuriin tutkiessaan kuulovammaiseen perheeseen kohdistunutta väkivaltaista hyökkäystä.
...

Hmm. -Kuulostaapa mielenkiintoiseltä. Entäpä illan toinen jakso..?
...

Pakkomielle. Nuoren naisen seksifantasiat ryöstäytyvät hallitsemattomiksi New Yorkin talvessa.
...

Tämä kuulostaa melko tutulta. -Mutta sehän jää sitten nähtäväksi illalla.

maanantai 16. helmikuuta 2009

Salatuissa tänään... -Okeijdå :|...:/...

Pitkästä aikaa taas kuva Salattujen ohjelmasepitysten ohessa, jonka ansiosta näitä muistutuksia blogailen. -Onneksi näitä tulee harvoin. Salatut ei ole kuitenkaan niin hyvä, että ansaitsee tulla blogatuksi "ei kuvaa saatavilla"-kuvan kera -toisin kuin CSI, jonka olen pariin otteeseen joutunut blogaamaan sillä menetelmällä. -Mutta mitä illan jaksoon...
...
1691. Kari ja Isabella ajautuvat rysälle.
...
Silleen pienellä innolla odotan illan jaksoa. En suinkaan suurella.

perjantai 13. helmikuuta 2009

Rocky Marathon

Sain niin ihanan välähdyksen. -Nyt lähtee Rocky marathon käyntiin -kaikki kuusi upeaa Rocky-leffaa putkeen näin hiihtoloman kunniaksi. Silmät tulevat takuulla kipeäksi katsomisesta, mutta se on sen arvoista. -Upea leffasarja -tosin viidennen ollessa aika pettymys, mutta kuudennen ollessa taas TOD LOiSTavuus. Kyllä ansaitsee ainakin kerran elämässä tulla katsotuksi putkeen koko sarja.

HIIHTOLOMA!!

Ou yeah. -Nyt alkoi sitten viikon mittainen hiihtoloma työharjoittelusta. -Ei silleen että sielä olis tylsää, mutta kyllä pieni loma kuitenkin aina tekee terää. -Ihan kuvan hiihtämistä en tule kuitenkaan harrastamaan lomallani -ei kuulu lempiharrastuksiini se puuha. -Varmaan vaan ihan relax kotona ja välil vanhempien luona aina kun kutsu tulee.

keskiviikko 11. helmikuuta 2009

C.S.I.

Liian nuori kuolemaan. Tutkiessaan pienen tytön kuolemaa CSI kokee yllätyksen toisensa perään.
...
Innolla ja pienellä jännityksellä odotan illan jaksoa. Ihan mielenkiintoiselta kuulostaa.

tiistai 10. helmikuuta 2009

Kävijälaskuritilanne: 7825 kävijää

Yippee, kävijälaskurini näyttää 7825 kävijää ja kohta pääsen taas editoimaan muutoksen laskurissa. -Se on se perinteinen kolme muokkausta, kuten aina on ollut tapana kun näitä olen blogaillut.
...

EDIT. No nyt jäi ne muokkaukset eilen tekemättä, mutta nyt tilanne on 7830.

2x C.S.I.: New York

Nuoruuden lentoa on ensimmäisen jakson nimi tänään -ihme, ei ollut mitään sepityksiä jaksosta. Illan toisessa sentään on sepitykset.
...

Likaista peliä. Hawkesia syytetään baarinpitäjän murhasta ja CSI vedetään pois tutkimuksista.
...

Harmi kun menee niin myöhään näiden kanssa seuraavana päivänä ollen aikanen herätys. -Kyllä näitä haluis katsoa. Onneksi huomenna tulee CSI parempaan katseluaikaan.

perjantai 6. helmikuuta 2009

DVD uutuus: Enemy at the Gates

Enemy at the Gates

Toinen hankinta Anttilasta löytyy myöskin jo entuudestaan VHS kokoelmista, mutta lähes samoista syistä tuli ostetuksi DVD:lle kuin Forrest Gump. -"Lähes" siksi, koska syitä on vain kaksi...;
...

1)
no se että se on hyvä ja
2)
halpa hinta (5,99)

Aina ei tarvitse olla 2. levyn julkaisu, että vaikuttaa ostopäätökeen.

DVD uutuus: Forrest Gump

Forrest Gump

Tämä LOiSTava draamaelokuva löytyy jo entuudestaan VHS kokoelmista, mutta tottahan toki piti se DVD kokoelmiin hankkia oikein kolmesta syystä...
...

1) No koska se on hyvä
2)
halpa hinta (7,99) ja
3)
2. levyn julkaisu.
...

-Siinä on perus syyt hankkia leffa.

Seven Pounds arvostelut

Seven Pounds

Ohjaus: Gabriele Muccino
Pääosissa: Will Smith, Rosario Dawson, Woody Harrelson ja Barry Pepper
Tuotantovuosi: 2008
Tuotantomaa: USA
Genre: Draama
Ikäsuositus: K-11
Kesto: 123 min
Arvosana: :)

Mikäli sain jotain tolkkua, Will Smith näyttelee miestä, joka menetti kihlattunsa auto-onnettomuudessa joka vaati myös kuuden muun ihmisen hengen, ja vuosi onnettomuuden jälkeen hän esiintyy veljensä nimellä verovirkailijana auttaen seitsemää hänelle tuntematonta ihmistä.
-Juonesta löytyisi kattavampi sepitys elokuvan Wikipediasta, mutta englanniksi, joten en jaksaisi ruveta kääntämään lainatakseni. -Mutta eiköhän tuo ylempi nivaska riittänyt sepitykseksi ja eiköhän sitä voida siirtyä itse arvosteluihin..?

Mielenkiintoinen stoori -tosin avautui vasta luettuani juonen Wikipediasta -itse leffan aikana olin aika kujalla juonesta. -Näyttelijäsuoritukset olivat ihan kelpoja -Will Smith kyllä hallitsee draamankin, vaikka onkin paremmin tunnettu hauskoista rooleistaan. -Valitettavasti tylsiäkin hetkiä riitti, joten ansaitsee vain (:)) -hymiön. Draamakokoelmiin kuitenkin kelpuutettava DVD hankinta -tosin sitten vasta tarjousleffana.

torstai 5. helmikuuta 2009

DVD uutuus: Hellboy

Hellboy

Tämä mainio sarjakuvafilmatisointi piti ostaa valmiiksi jatko-osaansa odottamaan. Upea rymistely löytyy jo entuudestaan VHS kokoelmista, mutta LOiSTavuutensa ansiosta sekä jatko-osan takia piti hankkia DVD kokoelmiin.

DVD uutuus: Bean lomailee

Mr. Bean's Holiday

No nyt sitten on hankittu myös Bean lomailee leffa kokoelmiin -Itäkeskuksen Anttilassa kun tuli poikettua työharjoittelun jälkeen. Nytton sitten molemmat mainiot Bean-leffat kokoelmissa -halleluja..!! Bean putki pitää tehdä joskus toiste kun eilen tuli katsottua tämä eka Bean-leffa.

keskiviikko 4. helmikuuta 2009

Äänet taas toimii

Ilta on pelastettu -äänet tuli näet takaisin rakkaaseen töllöttimeen. Olin juuri puhelimessa tiedustelemassa asiantuntiaa joka osaisi neuvoa mitä tehdä, mutta kyseinen asiantuntia ei ollut saatavilla, mutta ei sitten tullut tarvettakaan kun pistettyäni TV:n päälle äänet pamahtivat täysillä korvilleni. -Nyt sitten CSI:t sun muut ohjelmat ovat pelastettuja.

DVD uutuus: Bean -Äärimmäinen katastrofielokuva

Bean -Äärimmäinen katastrofielokuva

Mukaan ärrältä lähti myös TOD mainio komedia -Bean -Äärimmäinen katastrofielokuva. Nyt pitäisi vielä joku päivä etsiä seuraksi myöskin TOD mainio Bean jatko-osa -Bean lomailee. Olen saanutkin MatoApinan tiimiläisiltä kuulla, että miksi en ole vieläkään ostanut sitä, kun kerran arvosteluissakin annoin täydet pisteet, eli (:D) hymiön. -No, olen nyt vain halunnut pihdata sen ostamista -entä sitten.

DVD uutuus: The Thing -"Se" jostakin

The Thing -"Se" jostakin

Itäkeskuksen R-Kioskista tuli poimittua mukaan jo entuudestaan VHS kokoelmista löytyvä mainio scifikauhu -The Thing -"Se" jostakin. Taas oli kaksi leffaa kympillä leffoja, eli mukaan tuli siis toinenkin leffa, joka esitellään heti seuraavaksi.

The Super Mario Galaxy Movie arvostelut

The Super Mario Galaxy Movie Ohjaaja(t): Aaron Horvath , Michael Jelenic , Pierre Leduc ja Fabien Polack Pääosissa: Chtis Pratt , Charlie Da...