maanantai 23. helmikuuta 2009

DVD uutuus: Saw Quadrilogy

Saw
Saw II
Saw III
Saw IV

Vihdoinkin tuli nää hankittua -Itäkeskuksen Anttilasta pamahti mukaan Saw Quadrilogy boxi. -Munhan piti tilata -tai itse asiassa tilasin, mutta joku meni vikaan ja ne ei sitten ollutkaan tilaustiedoissa -tai jotain. -No mutta parempi näin -yhdessä boksissa kaikki neljä, kuin trilogiaboxi ja nelonen erikseen.

Salatuissa söhelletään tänään tällaista..

Taas oli kuva Salkkarit sepityksissä, jotenka blogausta vaan kehiin. -Kuvan perusteella yksi hahmo näyttää palaavan ruutuun. -Eipä vain ole mainintaa siitä illan sepityksissä...
...

1696. Salla yllättää Ismon vieraista.

sunnuntai 22. helmikuuta 2009

MAD #499

Onko luvassa pitkästä aikaan ostettava numero -parin edellisen ollessa TOD ei sen arvoisia. -Tai no, edellistä en ole vielä päässyt edes selailemaan, mutta oletan sen olevan tylsä kun keskityttiin vain johonkin Barack Obamaan ja sen 100 ekaan minuuttiin. -Tässä numerossa tehdään sen sijaan selvää sarjisleffasta The Watchmen. -Leffaparodiat kiinnostaa aina.

perjantai 20. helmikuuta 2009

Jurassic Park -The Marathon

Edellisen leffamaratonin mennessä v|tuilleen aloitan sitten toisen leffamaratonin -tälläkertaa ilman häiriötekijöitä, eli kännykkä menee äänettömälle. -Ainoo tosin, että nyt kun pääsen aloittamaan näin myöhään, joudun silti keskeyttämään leffan TV-ohjelmien ajaksi, mutta se on itseni päättämä keskeytys -kännykkää en toivo että se soisi kesken leffan.
...

EDIT. Näillä näkymin pääsen aloittamaan ykkösleffan katsomista vasta klo 21:00, sillä mikään järki aloittaa nyt kun en kerkiäis muutenkaan katsoa paljoa Salattuihin asti -jonka jälkeen katson Subilta Frendit ja Simpsonit. Elikkä myöhään menee, mutta mikäs siinä. -Hiihtolomaahan tässä viettelen.

No Pirates Marathon today

Sinne peruuntui Pirates-maratoni -kiitos yhden ikävän keskeytyksen leffan aikana, joka vei liikaa aikaa ja viitsimisen enää jatkaa. Ei siitä sen enempää -pitää aloittaa joku muu leffamaratoni. -Tätä ei saa nyt enää korjattua viihdyttäväksi. Tunnelma meni jo..

Pirates of the Caribbean -The Marathon

Taas on maratonien aika ja nyt on vuorossa mainiot Pirates of the Caribbean seikkailut. -Mitäpä tässä enempiä höpisemään..? -Eiköhän sitten vain aloiteta..?

torstai 19. helmikuuta 2009

Lopullinen korjaus tehty

Tässä vaiheessa en vielä tiennyt mitä kaveri tarkoitti "anatomisella epäkohdalla" ja korjailin sitten veikkauksen pohjalta..

Sitten tuli ne kaverin epäkohdat ja rupesin korjaamaan mainitsemaansa yhtä epäkohtaa, mutta...

...korjailin väärää epäkohtaa koska en hahmottanut kumpi on ulompi jalka :ashamed::ashamed::ashamed::ashamed:.., mutta lopulta sitten...

...sain korjattua kohdan oikein ja tämä "anatominen epäkohta" korjaantui. -Hyvä olla "taiteilijalla" hahmotushäiriö.

Korjailin hieman eilistä JP-kuvaa..

Kävinpä korjauttamassa erään pienen epäkohdan, josta huomautettiin -tai ainakin luulen, että juuri siitä huomautettiin, kun sanottiin kuvassa olevan "anatominen epäkohta". -Tarkoitti varmaan tuota jalan takaa pilkottavaa kohoumaa, tai mikä lie...

No, se on nyt kuitenkin poistettu se epäkohta. -Tosin vielä ei ole tullut vastausta tältä kaveriltä, joka epäkohdasta huomautti, kun kysyin tarkennusta "anatomiseen epäkohtaan"..
...

EDIT. No sieltä tuli kaverilta ne epäkohdat. -Siteeraan ne tähän alas..

"Anatomiset epäkohdat: Pää muuhun ruumiiseen ihan liian iso, toi ulkojalka täittyy väärästä kohdasta väärään suuntaan, ja kula mun mielestä vähän lyhyt..:).."

Eipä ollut kyse siitä, mistä luulin ainakaan.

keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Jurassic Park pic by Hulk

Nyt sitten innostuin. -Eka tuhersin Ghostbusters aiheisen kuvan, ja nyt sitten Jurassic Park aiheisen -vastaavalla tavalla toteutetun kuvan. -Tämäkin onnistui mielestäni aika hemmetin hyvin, vaikka itse sanon. -Mistään Transformerssista en rupea tekemään vastaavanlaista, että piirtäisin jonku Optimus Primen Transformers logo taustalla. -Siinä tulisi jo hulluksi. -Turtles-hahmo sen sijaan Turtles logoineen voisi olla seuraava haaste. -Mutta vasta huomenissa -tai ylipäänsä joku toinen päivä.

Ghostbusters pic by Hulk

No tausta ei tosin ole mun, mutta ukkelin tuhersin aivan itse paintilla ja sitten avaamalla paintin uuteen ikkunaan liitin googlesta poimimani Ghostbusters logon -ja kopioin toisessa paintissa piirtämäni ukkelin, ja liitin sen taustaan sopivaksi. -Aika hemmetin makee tuli, vaikka itse sanon.

Kuukauden leffa taas piilossa

Taas pamahti Homeenteriltä mainoslehdykkä, jossa tiedot ensi kuun leffasta -sen ollessa jälleen piilossa saapumispäiväänsä asti. -Harmi, myös tämän kuun leffat ovat myöskin vielä piilossa, kun ei ole leffjoja vielä näkynyt. -Mutta eiköhän mainoslehdykän ilmestyminen ollut hyvä merkki, että kohta ne leffatkin sieltä ilmestyy. Viime kuun Wanted-leffakin tuli täysin odottamatta, joten eiköhän tämänkin kuun leffat ilmesty kun niitä vähiten odottaa..?

C.S.I.

Vapauden kahleet. CSI tutkii kerrostalossa tapahtunutta naisen ampumista. Vankilasta päästetään Hra. Drops auttamaan tutkimuksissa.
...
Suurella innolla odotan -niin, tämän tuotantokauden tulevan myyntiin. Tosin eikös tämä ollut 8. kausi -7. kausikin on vielä hankkimatta. -No, mutta mitä illan jaksoon -kyllä sitäkin odotan. Jännältä kuulostaa.

tiistai 17. helmikuuta 2009

Tuliaisia saatiin =)...:)...<3

Proidi palasi eilen USA:n reissultaan San Franciscosta ja toi tuliaisiksi hienon t-paidan, josta sitten uudempi esittely kun saan faijalta sähköpostiin kuvat joissa poseeraan paita ylläni. -Lisäksi tuliaisiksi tuli perinteiset Tobleronet -proidilta, sekä myöhäisenä isältä Madeiran reissultaan.

2x C.S.I.: New York

No nythän on aikaa katsoa nämä, kun on hiihtoloma. Kerrankin en blogaa tätä vain huvikseni -vaan tarkoituksella. -Mitäs jännää illan jaksoissa täpähtuu...?
...

Jouluyö. CSI törmää kielimuuriin tutkiessaan kuulovammaiseen perheeseen kohdistunutta väkivaltaista hyökkäystä.
...

Hmm. -Kuulostaapa mielenkiintoiseltä. Entäpä illan toinen jakso..?
...

Pakkomielle. Nuoren naisen seksifantasiat ryöstäytyvät hallitsemattomiksi New Yorkin talvessa.
...

Tämä kuulostaa melko tutulta. -Mutta sehän jää sitten nähtäväksi illalla.

maanantai 16. helmikuuta 2009

Salatuissa tänään... -Okeijdå :|...:/...

Pitkästä aikaa taas kuva Salattujen ohjelmasepitysten ohessa, jonka ansiosta näitä muistutuksia blogailen. -Onneksi näitä tulee harvoin. Salatut ei ole kuitenkaan niin hyvä, että ansaitsee tulla blogatuksi "ei kuvaa saatavilla"-kuvan kera -toisin kuin CSI, jonka olen pariin otteeseen joutunut blogaamaan sillä menetelmällä. -Mutta mitä illan jaksoon...
...
1691. Kari ja Isabella ajautuvat rysälle.
...
Silleen pienellä innolla odotan illan jaksoa. En suinkaan suurella.

perjantai 13. helmikuuta 2009

Rocky Marathon

Sain niin ihanan välähdyksen. -Nyt lähtee Rocky marathon käyntiin -kaikki kuusi upeaa Rocky-leffaa putkeen näin hiihtoloman kunniaksi. Silmät tulevat takuulla kipeäksi katsomisesta, mutta se on sen arvoista. -Upea leffasarja -tosin viidennen ollessa aika pettymys, mutta kuudennen ollessa taas TOD LOiSTavuus. Kyllä ansaitsee ainakin kerran elämässä tulla katsotuksi putkeen koko sarja.

HIIHTOLOMA!!

Ou yeah. -Nyt alkoi sitten viikon mittainen hiihtoloma työharjoittelusta. -Ei silleen että sielä olis tylsää, mutta kyllä pieni loma kuitenkin aina tekee terää. -Ihan kuvan hiihtämistä en tule kuitenkaan harrastamaan lomallani -ei kuulu lempiharrastuksiini se puuha. -Varmaan vaan ihan relax kotona ja välil vanhempien luona aina kun kutsu tulee.

keskiviikko 11. helmikuuta 2009

C.S.I.

Liian nuori kuolemaan. Tutkiessaan pienen tytön kuolemaa CSI kokee yllätyksen toisensa perään.
...
Innolla ja pienellä jännityksellä odotan illan jaksoa. Ihan mielenkiintoiselta kuulostaa.

tiistai 10. helmikuuta 2009

Kävijälaskuritilanne: 7825 kävijää

Yippee, kävijälaskurini näyttää 7825 kävijää ja kohta pääsen taas editoimaan muutoksen laskurissa. -Se on se perinteinen kolme muokkausta, kuten aina on ollut tapana kun näitä olen blogaillut.
...

EDIT. No nyt jäi ne muokkaukset eilen tekemättä, mutta nyt tilanne on 7830.

2x C.S.I.: New York

Nuoruuden lentoa on ensimmäisen jakson nimi tänään -ihme, ei ollut mitään sepityksiä jaksosta. Illan toisessa sentään on sepitykset.
...

Likaista peliä. Hawkesia syytetään baarinpitäjän murhasta ja CSI vedetään pois tutkimuksista.
...

Harmi kun menee niin myöhään näiden kanssa seuraavana päivänä ollen aikanen herätys. -Kyllä näitä haluis katsoa. Onneksi huomenna tulee CSI parempaan katseluaikaan.

Uusi Facebook profiilikuva

Pyysin hyvää ystävääni🥰 ottamaan kuvan kun pitelen sateenvarjoa. Kuvan tarkoitus oli kuitenkin saada kuvaan mukaan uusin hankintani: -pullo...