The Marine
Kaksi leffaa kympillä laarista lähti vielä tämä toinen varsin laadukas toimintapätkä -myöskin John Cenan tähdittämä -The Marine. -Tätä -ja edellä esiteltyä toista John Cena leffaa 12 Rounds -olen kyllä aikaisemminkin harkinnut ostaa..., mutta jotenkin sain vasta nyt aikaiseksi. -Nyt löytyi intoa enemmän kuin aikaisemmilla kerroilla.
The Marine 2
Tämä jatko-osa lähti taasen sen takia että saisin pyörristettyä ostosten yhteishinnan tasaan 20 euroon. -Kaksi leffaa kympillä -ja tämä lähti vielä hintaan 9,95. -Se olikin ainoa syy tämän lähtöön mukaan matkaan. -Aivan ekana esitelty leffa lähti sitten myöhemmin mukaan. -Palasin Anttilaan ostamaan vielä sen illan leffaksi pizzaa varten. -Aluksi ostin näet vain ne kaksi leffaa kympillä leffat -ja tämän..., mutta Anttilan ulkopuolella juolahti mieleen että tarvitaan hieman laadukkaampi leffa pizzaa varten.
maanantai 15. elokuuta 2011
DVD uutuus: 12 Rounds
12 Rounds
Tämä myös viimeksi teattereissa nähty toimintarymistely oli nyt sitten hankittava kokoelmiin -kerran sattui löytymään kaksi leffaa kympillä laarista. -Mikään huippu hyvä leffa ei nimittäin ole kyseessä. -Ei kyllä parhaita Renny Harlinin leffoja. -Vaikka kyllä sentään huonoimmaksi leimatun Kurkunleikkaajien saaren päihittää.

DVD uutuus: I Am Number Four
I Am Number Four
Anttilasta lähti tämä viimeksi teattereissa nähty -varsin hyväksi osoittautunut sci-fi toimintarymistely. -Tämä onkin sopiva leffa illan leffaksi omatekoisen pizzan kanssa.
Anttilasta lähti tämä viimeksi teattereissa nähty -varsin hyväksi osoittautunut sci-fi toimintarymistely. -Tämä onkin sopiva leffa illan leffaksi omatekoisen pizzan kanssa.
Ostosten esikatselu
Anttilassa tuli pyrähdettyä ja mukaan lähti tollanen pino -jota lähden sitten tässä esittelemään jokaisen erikseen omissa blogauksissaan.
sunnuntai 14. elokuuta 2011
Lisää kuvia uuteen kansioon
Lisäsinpä sitten kunnon arsenaalin kuvia tekemääni kansioon IRC-galleriassa. -Samoja mitä on nähtävissä Facebookissakin..., mutta galtsussa voi saada myös tuntemattomilta käyttäjiltä jotain kuviin -toisin kuin Facebookissa -vain kavereilta. -Tosin fanisivuille liittämäni kuvat voivat saada myös tuntemattomilta jotain kommenttia.
Uusi kuva-albumi uusine kuvineen
Loinpa uuden kuva-albumin IRC-galleriaan nimellä Universal Studios Hollywood -jonne pistin nämä MatoApinan blogissa...
...-päivän makeina kuvina esittelemäni kuvat -ja...
...-tämän päivän kuvana esittelemäni kuvan. -Kuvat ovat myös nähtävillä Facebookissa -jokainen omalla fanisivullaan. -Muumio ajelu kuva Muumio fanisivuilla, Jurassic Park JP fanisivuilla -ja lentokuva iFLY fanisivuilla.

torstai 11. elokuuta 2011
Taas uusi galleriakuva -oletus sellainen
Lisäsinpä jälleen yhden kuvan galleriaan -ja pistin sen samalla uudeksi oletuskuvaksi. -Että semmottis. -Hjoops -eips sitten muuta.
keskiviikko 10. elokuuta 2011
Yksikään eilen mainostamistani ei lähtenyt
Eipä sitten lähtenyt yksikään eilen mainostamistani leffoista. -Niin -olisi kannattanut tarkistaa milloinka ne tulee myyntiin -sillä yhtäkään noista ei vielä näkynyt hyllyköissä kaupan. -Tai no -tuo I Am Number Four taisi löytyä..., mutta enpä vielä innostunut ostamaan kun sattui löytymään nuo edellä esitellyt.
DVD uutuus: Hamekyttä 3
Hamekyttä 3
Anttilasta lähti mukaan tämä kolmas jatko-osa Hamekyttä elokuville -joka voisi siinä mielessä olla illan leffa -että se on ennennäkemätön -toisin kuin edelliset. -Mutta senhän näkee sitten mihinkä päädytään. -Nyt sitten omistan kaikki kolme Hamekyttä leffaa.

DVD uutuus: Musta noita
Musta noita
Anttilasta lähti myös toinen Cage leffa mikä on myöskin noita-aiheinen. -Ja kuten edellinen Cage noitaleffa -myös tämän olen viimeksi nähnyt teattereissa. -Tässä olisi ehdokas illan leffaksi. -Ellei sitten seuraavaksi esiteltävä tule kuitenkin valituksi.

DVD uutuus: Noidan oppipoika
Noidan oppipoika
Anttilasta lähti mukaan viimeksi teattereissa nähty kelpo fantasiaseikkailu -Noidan oppipoika. -Eipä ollut ainoa Cage leffa joka lähti mukaan. -Eikä myöskään noita-aiheinen. -Mutta siitä sitten tarkemmin omassa blogauksessaan.

Anttilassa tuli taas pitkän tauon jälkeen poikettua ja mukaan lähti kolmenlaista kivaa seuraavaksi esiteltävää leffaa. -Lisäksi tuli poikettua ruokakaupassa ja mukaan lähti herkullinen grillikylki, perunasalaattia ja suklaavanukasta.
Uudet IRC-galleriakuvat
Facebookiin pistin oman albumin..., mutta pistinpä myös galleriaan parhaimmat -ja oletuskuvaksi tietysti paras -eli...
...-poseerauskuvani Terminator 2..., 3D ajelun prätkän kyydissä.
...-poseerauskuvani Terminator 2..., 3D ajelun prätkän kyydissä.
tiistai 9. elokuuta 2011
Pieni valikoima ostettavia leffoja
Poimin Anttilan sivuilta muutaman tulevan leffaostoksen mistä ainakin huomenissa voisin poimia muutaman valitun. -Ainakin kuvassa näkyvät Darkman jatko-osat ovat aika vahvoilla. -Vaikka ykkös Darkman ei ollutkaan mitään parasta laatua -pitäähän nyt jatko-osat kuitenkin hankkia rinnalle. -Niistä on odotettavissa vielä karseampaa..., mutta kokoelman tähden hankittava. -Uutuusleffoista onkin hankalampi päättää. -Tuo vasemmassa yläkulmassa koreileva Fast Five tuli katsottua lentokoneessa uudestaan -kerran oli mahdollista katsoa -niin ehkä se saa hieman odottaa ostamistaan. -Battle Los Angeles voisi menneen matkan kunniaksi olla yksi uutuusleffa huomenna poimittavaksi. -Enpä ahtanut kuvaan kaikkia löytämiäni leffoja. -Voipi olla että mukaan lähtee jotain ei kuvassa näkevää. -Matka viikon aikana on saattanut kuitenkin tulla vaikka mitä kivaa Anttilan valikoimiin.
keskiviikko 27. heinäkuuta 2011
C.S.I.: New York
Mitäs illan CSI Nycissä tänään olisi luvassa...?
...
Lomapako. Sarjamurhaaja Shane Casey pidätetään, mutta hän pakenee jättäen jälkeensä ruumiita ja mystisiä vihjeitä. Macin tiimille tulee kiire selvittää hänen todellinen kohteensa. Amerikkalainen poliisisarja rikospaikkatutkijoista. - Sarja jää tauolle.

tiistai 26. heinäkuuta 2011
Toinen uusi IRC-galleria kuva / Facebook profiili
Galtsuun meni myös toinen hauska kuva Suokista -myöskin Matskun ottama. -Katon siinä tykin piipun läpi kun Matsku ottaa kuvaa toisesta päästä. -Vaihdoinkin tämän uudeksi profiilikuvakseni Facebookiin.
Uusi IRC-galleria oletus / Facebook profiilikuva
MatoApina tiimillä tuli käytyä Suomenlinnassa ja totta kai käynniltä tuli otettua paljon kuvia. -Siinä Matskun ottama kuva minusta ja Tontsasta apinoimassa puussa. -Hetikös ne meni uusiksi oletuskuviksi IRC-galleriaan -ja uudeksi profiilikuvaksi Facebookiin...? -Kyllä vain.
DVD uutuus: National Geographic -Great Migrations
National Geographic -Great Migrations
Postiluukusta rysähti tänään tollanen 3 levyn National Geographic DVD. -Kun avasin kotelon -näin aluksi vain yhden levyn..., mutta sitten hoksasin että kaksi muuta levyä olikin sen päällimmäisen ykköslevyn alla. -Jee -kohta voinpistää pystyyn oman hyllyn dokumenteille.

Postin (Ostosten) esikatselu
MatoApinan blogissa mainostin jo pikkasen päivän TV-tunnareissa..., mutta esitelläänpä kuitenkin vielä tarkemmin täällä omassa Hulkin blogissakin päivän posti ilmestys. -Erillisessä blogauksessa siis.
keskiviikko 20. heinäkuuta 2011
C.S.I.: New York
Mitäs illan CSI Nycissä tänään olisi luvassa...?
...
Takaikkuna. Mac loukkaantuu ajaessaan takaa tappajaa ja joutuu toipumaan kotonaan. Ikkunastaan hän näkee epäilyttävän tapahtumasarjan vastapäisessä talossa ja yhdistää sen tiiminsä tutkimaan outoon myrkytystapaukseen. Amerikkalainen poliisisarja rikospaikkatutkijoista.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Päivän juoma: Laitilan Omena siideri
Sunnuntaisaunat taas porukoilla ja saunajuomaksi otin tollasen Laitilan Omena siideri n. Kippis sunnuntaille ja saunaillalle. Ja sitten vie...

-
Kerran minulla on täällä blogissa DVD-lista niin pistetäänpä nyt sitten samalla tavoin Blu-ä-lista. Otsikon tavoin taas - enjoy. 2001: A S...
-
Listaanpa tähän alati paisuvan DVD kokoelmani kaikkien ihailtavaksi. -Otsikon lopun tavoin: -"Enjoy". 6. Päivä 7 rohkeata mi...