Edellinen numero tuli ostettua ja oli kyllä sen arvoinen. -Toivottavasti tämä uusi numero on myös ostamisen arvoinen. -Leffaparodiaa näkyisi ainakin olevan Hunger Games leffan kustannuksella. -Ei muuta kuin kyyläilemään lehtipisteitä.
Sitten asiasta toiseen liittyen kuitenkin näihin Mad blogauksiin. -Huomanette varmaan ettei blogauksen ohessa ole enää Sergio Aragonesin marginaalitaidetta. -Olen nähkääs jo käyttänyt kaikki löytämäni kuvat ja uusia en ole löytänyt -joten jatkossa näissä Mad blogauksissa ei ole enää Sergio-sedän piirrustuksia ohessa. -Todella hyödyllistä infoa..., mutta tekstin saamiseksi oli mainittava tämä pikku huomio.
torstai 1. lokakuuta 2015
keskiviikko 12. elokuuta 2015
Uusi galleria oletuskuva
Tuli ostettua tänään Kampin Narinkkatorilta sellasesta torikojusta missä myytiin vöitä uusi vyö itselleni ja pitihän siitä heti ottaa tollanen poseerauskuva vyö käytössä. -Ja sinne meni sitten uudeksi oletuskuvaksi IRC-galleriaan.
torstai 6. elokuuta 2015
MAD #535

perjantai 3. heinäkuuta 2015
MAD #534
Edellinen numero tuli muuten ostettua ja kyllä kannatti. -Olihan siinä hauskaa sisältöä vaikka kanessa ei lupailtu mitään. -Siinä oli mm. hauska leffasatiiri -American Sniper -leffasta. -Mutta se edellisestä numerosta -poraudutaanpa tähän uuteen numeroon. -Leffasatiiria näkyisi olevan -The Avengers -ja TV-sarjasatiiri -Ray Donavan. -Ja kuten kannessakin lupaillaan -mollataan siinä myös tänään ensi-iltaan tullutta Kätyrit leffaa. -Taas sitten vaan kyyläilemään lehtipisteitä.
torstai 25. kesäkuuta 2015
Uusi galleria oletuskuva
Eilen tuli poikettua leffan jälkeen tuopilla kaverin kanssa Rotterdamissa ja tulipa ostettua sieltä tollaset päheet aurinkolasit. -Pitipä sitten heti ottaa tollanen posetuskuva minkä pistin sitten heti uudeksi oletuskuvaksi galleriaan.
lauantai 9. toukokuuta 2015
Uusi galleria oletuskuva
Eilen tuli käytyä MatoApina tiimillä syömässä uudessa Friends and Brgrs ravintolassa ja tulipa sitten poseerattua herkullisen hampurilaisen kanssa. -Kuva on nähtävissä Facebook aikajanallani..., mutta nyt se on myös uusi IRC-galleria oletuskuva.
lauantai 2. toukokuuta 2015
MAD #533
lauantai 21. maaliskuuta 2015
Uusi galleria oletuskuva
Eilen tuli MatoApina tiimillä käytyä leffassa ja ennen leffaa tuli poseerattua pahvisen David Hasselhoff mainoskyltin kanssa. -Kuva on uutena oletuskuvana IRC-galleriassa -sekä uutena profiilikuvana Facebookissa.
tiistai 3. maaliskuuta 2015
DVD uutuus: The Scorpion King - Four Movie Collection
Anttilasta lähti yks päivä mukaan tämä neljän elokuvan julkaisu Skorpioonikuningas leffasaagaa -joka siis sisältää kaikki neljä Scorpoin King elokuvaa. -Täytyy sanoa että se neljäs leffa meni jo melkein parodian puolelle. -Olisi jopa toiminut enemmän Skorpioonikuningas parodialeffana kuin jatko-osana.
VÄLIVIIVA
No niin -se oli se ja sitten kohti viimeistä esiteltävää. -Pistetään vielä viimeinen väliviiva blogaus tähän väliin.
DVD uutuus: Fury
Fury
Helmikuun toisena Homeenter-leffana sain myöskin viimeksi teattereissa näkemäni -myöskin TOD LOiSTavan sotadraaman -Fury. -Tätäkään en ole vielä kerinnyt katsoa uudestaan -joten eiköhän tämäkin pistetä tulevalle viikonlopulle illan leffaksi.

Siinä oli ne kaksi -sitten kohti toiseksi viimeistä esiteltävää. -Väliin vaan tällanen väliviiva blogaus.
DVD uutuus: The Equalizer
The Equalizer
Anttilasta lähti yks kerta mukaan tämä viimeksi teattereissa näkemäni kerrassaan fantastinen toimintatrilleri -The Equalizer -joka tulikin heti ostopäivänä katsottua uudestaan. -Denzel Washington ei kyllä petä koskaan -aina yhtä LOiSTava.

DVD uutuus: Let's Be Cops
Let's Be Cops
Anttilasta lähti yks päivä mukaan tämä viimeksi teattereissa peräti kaksi kertaa nähty mainio komediaelokuva -Let's Be Cops. -En epäröinyt sekuntiakaan ostaa tätä kun näin sen uutuusleffoissa.

Siinä oli se leffaesittely -ja sitten kohti seuraavia -pistetään vain taas tämmönen väliviiva blogaus tähän väliin.
DVD uutuus: John Wick
John Wick
Helmikuun Homeenter-leffana sain viimeksi teattereissa näkemäni kerrassaan TOD LOiSTavan toimintatrillerin -John Wick -jota en ole kyllä vielä kerinnyt katsoa uudestaan. -Voisi tulevana viikonloppuna ehkä harkita.

Nyt saatiin isoin pino esiteltyä. -Nyt ihan pienimuotoinen tauko esittelyissä. -Väliviivaa vaan tähän väliin.
DVD uutuus: Nine Months
Nine Months
Anttilasta lähti yks päivä mukaan tämä joskus TV:stä näkemäni ysärikomedia -Nine Months. -Myöskin kelpo lisäys Fox-komediahyllyyn.
Anttilasta lähti yks päivä mukaan tämä joskus TV:stä näkemäni ysärikomedia -Nine Months. -Myöskin kelpo lisäys Fox-komediahyllyyn.
DVD uutuus: Korttelivahdit
Korttelivahdit
Anttilasta lähti yks päivä tämä ihan katsottavaksi osoittautunut komedia -Korttelivahdit. -Kyllä kelpaa Fox-komediahyllyyn lisukkeeksi.
Anttilasta lähti yks päivä tämä ihan katsottavaksi osoittautunut komedia -Korttelivahdit. -Kyllä kelpaa Fox-komediahyllyyn lisukkeeksi.
DVD uutuus: We're the Millers
We're the Millers
Anttilasta lähti yks kerta mukaan tämä aikaisemmin viimeksi teattereissa näkemäni hupaisa komedia -We're the Millers. -Kelpo lisäys komediahyllyyn.
Anttilasta lähti yks kerta mukaan tämä aikaisemmin viimeksi teattereissa näkemäni hupaisa komedia -We're the Millers. -Kelpo lisäys komediahyllyyn.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Päivän juoma: Laitilan Omena siideri
Sunnuntaisaunat taas porukoilla ja saunajuomaksi otin tollasen Laitilan Omena siideri n. Kippis sunnuntaille ja saunaillalle. Ja sitten vie...

-
Kerran minulla on täällä blogissa DVD-lista niin pistetäänpä nyt sitten samalla tavoin Blu-ä-lista. Otsikon tavoin taas - enjoy. 2001: A S...
-
Listaanpa tähän alati paisuvan DVD kokoelmani kaikkien ihailtavaksi. -Otsikon lopun tavoin: -"Enjoy". 6. Päivä 7 rohkeata mi...