lauantai 3. syyskuuta 2016

Uusi Facebook taustakuva

Eilen tuli poikettua Jätkäsaaren Verkkokauppa.com liikkeessä ja sielä oli heti aulassa kaksi mekaanista Tyrannosaurusta liikehtimässä ja ärjymässä. -Joten pyysinpä sitten lähellä seissyttä kaveria ottamaan kuvan itestäni poseeraamassa niiden edessä ja onnistunut kuva siitä tulikin. -Sielä se on uutena Facebook taustakuvana.

Uusi Facebook profiilikuva

Eilen tuli käveltyä Kinopalatsin läpi ja sielä oli tollanen Terminator Salvation ammuskelupeli -niin olihan sitä heti otettava poseerauskuva sen edessä uudeksi Facebook profiilikuvaksi.

tiistai 30. elokuuta 2016

Facebook taustakuvat

 Vaihdoin eilen kahteen otteeseen Facebook taustakuvaani kun ensimmäinen kuva (ylempi) ei saanutkaan tykkäyksiä minkä perusteella pidän taustakuva. -Mitä enemmän tykkäyksiä se kerää sen pitempää pidän sitä taustakuvana. -Ja tämä ei ole vieläkään saanut yhtäkään -joten vaihdoin sen uuteen.
Ja tämä keräsikin sitten heti -joten annan tämän olla mikäli tulee vielä lisää.

lauantai 20. elokuuta 2016

Uusin Facebook taustakuva

Edellinen New York taustakuva sai viikko-pari sitten väistyä tollasen kauniin dinosauruspanoraman tieltä. -Facebook profiilistani ei ole hankala päätellä mistä asioista tykkään. -Dinosaurukset, hyvä ruoka ja elokuvat. -Ja näyttelijöistä Arnold Schwarzenegger.

keskiviikko 10. elokuuta 2016

Uusi -ja viho viimeinen galleria oletuskuva

Julistinpa IRC-galleria profiilini virallisesti kuolleeksi sillä eihän sielä ole ollut elämää muutenkaan enää piiitkään aikaan. -Mutta nyt se on sitten ihan official että elämä loppui sielä. -Toisin kuin tämän oman blogini kohdalla -IRC-profiiliani saan tuskin enää herätettyä eloon.

Uusi Facebook profiilikuva

Tuli tuossa eilen käytyä kaveriporukalla syömässä Caverna nimisessä buffaravintolassa ja sielä oli tollanen suklaasuihkulähde -niin olihan sitten poseerattava sen ääressä uutta Facebook profiilikuvaa varten.

perjantai 29. heinäkuuta 2016

Uusi -ja sitä edellinen Facebook taustakuva

 Yllä oleva on tämänhetkinen Facebook taustakuva -kaunis panoramakuva New Yorkistä.
Sitä edellinen oli tollanen hieno kuva kuoriutuvista dinosauruspoikasista mutta vaihdoin sen melko nopeaan tuohon nykyiseen.

Uusi työpöydän taustakuva

Uuden Ghostbusters leffan innoittamana vaihdoin työpöytäni taustakuvaksi elokuvan kuuluisan logon. -Antaa sen olla vaikka Ghostbusters DVD:n ilmestymiseen asti.

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Uusin Facebook profiilikuva

Kuva on jo ollut jonkin aikaa profiilikuvana Facebookissa sillä se on otettu juhannuksena viime viikonloppuna.

maanantai 20. kesäkuuta 2016

Uusi Facebook taustakuva

Tai pikemminkin tämänhetkinen Facebook taustakuva -sillä se on jo ollut muutaman päivän seinälläni. -16. päivä keskiviikkona itseasiassa tarkka päivämäärä kun asetin tämän uudeksi taustakuvaksi. -En vain silloin saanut aikaiseksi blogata sitä heti.

perjantai 3. kesäkuuta 2016

Tuleva työpöydän taustakuva

Antaa nykyisen Jurassic World aiheisen taustakuvan vielä olla..., mutta sitten kun tämä eräs leffa lähestyy ensi-iltaansa -niin tässä sitten uusi työpöydän taustakuva.

Edellinen ja nykyinen Facebook taustakuva

 Tämä ylempi kuva on edellinen taustakuvani minkä vaihdoin sitä edeltäneen tilalle..., mutta kyllästyin siihenkin melko nopeaan...
...-joten tässä on nyt sitten nykyinen taustakuva. -Antaa nyt tän olla jonki aikaa ennen kuin taas vaihtaa uuden.

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Uusi Facebook taustakuva

No nyt sai väistyä edellinen Jurassic World teemainen uuden -myöskin dinosaurusteemaisen -kansikuvan tieltä. -Löytyi tollanen kaunis kuva missä lauma Parasaurolophuksia ja jotain muita dinosauruksia metsän suojassa.

tiistai 17. toukokuuta 2016

Uusi Facebook taustakuva

Eilen latasin uudeksi Facebook taustakuvaksi tollasen makeen Jurassic World aiheisen kuvan. -Antaa nyt olla jonkin aikaa -joskus nimittäin vaihdan taustakuvan heti jos ei ole saanut päivän aikana riittävästi tykkäyksiä.

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Uusi Facebook taustakuva

Facebook taustakuvia tykkään vaidella useammin ja suosin erityisesti dinosaurusteemaisia taustakuvia. -Olen huomannut että niillä saa eniten tykkäyksiä kuvaan. -Tässä tämänhetkinen taustakuvani -upea kuva tyrannosauruksesta.

Uusi Facebook profiilikuva

Äitienpäivänä tuli käytyä vanhempien kanssa Roihuvuoren japanilaisessa puutarhassa katsomassa kirsikkapuun kukintaa ja tulipa sitten otettua tollanen poseerauskuva kukkivan kirsikkapuun alla. -Pistin kuvan sitten samantien uudeksi profiilikuvaksi Facebookiin.

Uusi työpöydän taustakuva

Kokeilin huvikseni asettaa uutta työpöydän taustakuvaa kun siinä oli pitkään joku ongelma ettei voinut vaihtaa kuvaa ja yllätyksekseni se taas toimi ja sain laitettua uuden taustakuvan työpöydälleni. -Ja minkäs muunkaan kuvan valitsin kuin Jurassic World elokuvan logon. -Antaa sen nyt olla jonkin aikaa ennen kuin vaihdan taas uuden. -Mutta nyt saatiin takaisin nämä blogaukset. -Edellinen työpöydän taustakuva blogaus oli vuonna 2012.

Eloa HULKin blogiin

Sain kuin sainkin elvyytettyä HULKin blogin takaisin eloon -nimittäin yhdellä vanhalla blogi-idealla ja kahdella uudella idealla. -Se vanha blogi-idea on pitkään tauolla ollut työpöydän taustakuvat joka nyt tekee sitten paluun. -Uudet blogi-ideat ovat IRC-galleria kuvien tavoin uudet Facebook profiilikuvat ja kansikuvat. -Seuraavaksi blogaan siis ensiksi uusimman työpöydän taustakuvan -sitten Facebook profiilikuvasata blogaus ja lopuksi taustakuvasta oma erillinen blogauksensa. -Kyllä näillä eväillä saa pidettyä tätäkin blogia elossa.

lauantai 7. toukokuuta 2016

R.I.P. HULKin blogi 2007-2016

Aika jättää hyvästit omalle HULKin blogilleni. -Ei tänne nähkääs ole enää blogattavaa kun Mad-lehti poistui suomen markkinoilta eikä mikään järki enää blogata uusimpia numeroita. -IRC-galleriasivunikin pääsi kuolemaan -ei sieläkään oikein elämää enää. -DVD-leffoja on kertynyt jo niin paljon etten enää millään jaksa esitellä niitä. -Tänne ei siis ole enää blogattavaa -joten annetaan sitten vain rauhassa levätä tämän blogin. -Joululahjaesittelyt saattaa sitten loppuvuodesta siirtyä MatoApinan puolelle sillä sitä blogia vielä jaksaa pitää yllä. -Mutta who knows jos tämänkin blogin saa vielä herätettyä henkiin. -Nyt kuitenkin -R.I.P. HULKin blogi.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Pari uutta galleriakuvaa, toinen, uusi oletuskuva

 Eilen tuli käytyä parin kaverin kanssa baarissa muutamalla ja tuli räpsäistyä tollanen hauska poseerauskuva juoman kera. -Kuva on uusin IRC-galleria oletuskuva.
Tämä kuva on samalta päivältä ennen leffaa Metrosta matkalla keskustaan. -Kunhan muuten vain halusin ottaa hassun selfien. -En edes suunnitellut aluksi laittavani tätä galleriaan tai Faceen -pistin sen sitten samalla kun latasin tuon oletuskuvan.

Uusi Facebook profiilikuva

Pyysin hyvää ystävääni🥰 ottamaan kuvan kun pitelen sateenvarjoa. Kuvan tarkoitus oli kuitenkin saada kuvaan mukaan uusin hankintani: -pullo...