tiistai 25. lokakuuta 2022

Salatut elämät

Jakso 4294: Kristian on tuskajussi.

Kuten oheisesta kuvasta näkee niin Mira-hahmo on palannut vauvoineen takas vankilaan tietämättä että Viola ja Nella-hahmot puolestaan ovat päässeet koevapauteen. Mira-hahmo soittaa Viola-hahmolle vankilasta..., mutta se jäi vielä vähän auki. Viola-hahmolla oli ainakin hämmästynyt ilme kun kuuli Mira-hahmon olevan takas vankilassa. Nyt oli ainakin taas ihan jännä jakso. Innolla odottelen seuraavaa.

Salatut elämät

Jakso 4293: Ehkä joskus vielä nähdään.

Camilla-hahmo lähti kopterilla maailmalle..., Eva-hahmo meinasi jäädä kiinni pettämisestä..., mutta keksikin nokkelan valheen joka upposi. Niin ja Nella -ja Viola-hahmot pääsivät koevapaalle vankilasta ja törmäsivät Kristian-hahmoon. Ja Mira-hahmo nähtiin vauvansa kanssa vankilan edustalla seisoskelemassa..., mutta vielä ei tiedetä meinaako ilmiantaa itsensä vaiko ei. Ja sitten vielä lopuksi että poliisihahmot Laura ja Joanna kävivät Mira-hahmon piilopaikalla..., mutta se oli jo kerinnyt lähteä. Tulipa nyt paljon tekstiä vaikka nyt ei edes ollut mitenkään kummoinen jakso. 
 

sunnuntai 23. lokakuuta 2022

Salatut elämät

Jakso 4292: Maailma on pulma

Eräät pettäjät taisivat jäädä kiinni ja yksi karkuri jatkaa yhä pakoiluaan..., mutta nyt poliisit ovat saattaneet päästä jäljille - niin annettiin ainakin ymmärtää. Hieman tylsä viikon avausjakso taas.

Päivän juoma: Happy Joe Extra Dry Apple Cider

Tänään tuli taas käytyä vanhempien luona saunomassa ja saunajuomaksi otin tälläkertaa Happy Joe Extra Dry Apple Ciderin. Merkitsin juoman myös Untapped sovellukseen ja sain sieltä seuraavat tarrat.
Tarra, Nro 1 onkin uusi; -Untapped 12th Anniversary tarra.
Tarra, Nro 2 on - Verified Adventure tarra joka onkin puolestaan 31. tarra.
Tarra, Nro 3 on  - Never Finnished joka on sarjassaan 23. tarra.

perjantai 21. lokakuuta 2022

Uusi Facebook profiilikuva

Finnkinon Facebook sivuilla oli kilpailu missä voittaja sai naamansa Black Adam julisteeseen joten käytinpä kuvankäsittelytaitojani ja väkersin PicsArt sovelluksella oman kuvan muutamassa minuutissa. Siitä tuli niin hieno että vaihdoinpa sen samalla uudeksi Facebook profiilikuvaksi. Mokoma ympyrä rajaa tekstiä hieman..., mutta kun klikkaa kuvaa Facebookissa niin se näkyy kokonaisena.

torstai 20. lokakuuta 2022

Salatut elämät

Jakso 4391: Halikalle

No eipä tämä viikon viimeinen jaksokaan mikään kauheen erikoinen ollut - jättänyt oikein mitään sanottavaa. Toivottavasti ensviikolla olis taas jotain vähän jännempää luvassa.
 

keskiviikko 19. lokakuuta 2022

Salatut elämät

Jakso 4290: Elämää ja ero-tiikkaa.

 Eipä nyt ollut kummoinen jakso joten eipä varmaan tartte sanoa siitä mitään. 

tiistai 18. lokakuuta 2022

Salatut elämät

Jakso 4289: Ismo kuolee?.

No Ismo-hahmo selvisi suihkukaatumisestaan..., mutta lääkärissä ollessaan päävammojen takia kävi ilmi jotain muuta ikävää. Muuta erikoista jaksossa ei tapahtunutkaan.

Päivän juoma: Henry Westons Vintage Cider

Tulipa käytyä kaupungilla yhdellä Apéro nimisessä baarissa missä tuli käytyä ensimmäistä kertaa. Juotavaksi otin Henry Westons Vintage Ciderin joka puolestaan ei ollut eka laatuaan. Untapped sovellukseen olen nyt jo kolme kertaa merkannut tämän kyseisen siiderin. Nyt ei tälläkertaa tullut tarraa sovelluksesta.

maanantai 17. lokakuuta 2022

Salatut elämät

Jakso 4288: Ismo elää?.

No jopas oli jakso. Annettiin ymmärtää että Ismo-hahmo selvisi suihkukaatumisestaan hengissä. Lisäksi tämän onnettomuuden jälkeen hänen elämänsä alkoi mennä yllättäen parempaan suuntaan. Vähän liiankin hyvään suuntaan. Siinä vaiheessa arvasin että on oltava jotain koomaunta ja niinhän se oli. Jakso päättyi siihen että Ismo-hahmo makasi yhä tajuttomana suihkun lattialla. Seuraavassa jaksossa paljastuu sitten varmaan miten oikeasti kävi.
 

sunnuntai 16. lokakuuta 2022

Salatut elämät

Jakso 4287: Voi kaakeli!.

Ohhoh no nyt jäätiin jännän ääreen kun Ismo-hahmo liukastui suihkussa ja teloi itseään aika pahasti. Seuraavassa jaksossa varmaan sitten selviää miten kävi. Tuskin kuitenkaan kuoli - olis aikamoinen veto tuotannolta tappaa varmaan aika monen Salkkarifanin suosikkihahmo. 

Päivän juoma: Sherwood Apple Cider

Saunajuomana otan Sherwoodin omenasiiderin. 
Merkkasin siiderin myös Untapped sovellukseen ja sain tollasen tarran laittamastani kuvasta. Tämän voisiottaa näihin blogauksiin oheen että ottaa screenshotin aina kun merkkaa juoman sinne sovellukseen ja saa tarran juomasta. Aina ei tule tarraa - joskus niitä saa jopa useamman.

Uusi tunniste: Päivän juoma


 Tontsalta tuli ihan hyvä ehdotus MatoApinan blogissa että blogaisisin juotavani myös tänne omaan Hulkin blogiin. Niin siis - normaalisti olen merkannut juotavani erääseen sovellukseen nimeltä Untapped..., mutta voisihan sitä tosiaan jatkossa myös tänne pistää niitä. Tontsa heitti ihan hyvän pointin että tää kyseinen sovellus saattaa joskus kaatua ja kaikki merkkaamani juomat kadota..., mutta täällä ne pysyy täältä ikuisuuteen. Tänään olen menossa vanhempien luo saunaan niin varmaan tulee juotua joku sauna siiderin. 

perjantai 14. lokakuuta 2022

Salatut elämät

Jakso 4286: Aaro, nappisilmä.

Mitäs jännää jaksossa oikein tapahtui🤔...? No nyt ei kyllä tule mieleen yhtikäs mitään ~ oli nähkääs taas melko tylsä jakso. Ja vielä viikon viimeinen jakso. Olisivat nyt jättäneet vähän jännempään kohtaan viikonlopuksi.
 

keskiviikko 12. lokakuuta 2022

Salatut elämät

Jakso 4285: Joskus rakkaus riittää. 

Aaro-hahmo sai jonkun skitsokohtauksen sairaalahenkilökunnan kokouksessa..., mutta muuta erikoista ei taaskaan oikein tapahtunut. 

Uusi Facebook taustakuva

Ja uudeksi Facebook taustakuvaksi meni tietysti kuva kaikista kuudesta Jurassic-leffasta kauniisti rivissä. Tähän ei voi muuta todeta kuin JURASSIC FOREVER...!!!

Uusi Facebook profiilikuva


Vaihdoin Facebook profiilikuvaa kun tuli räpsäistyä selfie tänään ostamani Jurassic World: Dominion DVDn kanssa. Samalla tuli vaihdettua myös Facebook taustakuva..., mutta siitä sitten enempi omassa blogauksessaan.

DVD uutuus: Bullet Train

 Bullet Train 

Filmihullusta lähti mukaan tämä viimeksi teattereissa nähty toimintapätkä - Bullet Train. Olihan tämäkin ihan kova leffa - kiva saada sekin kokoelmiin.

DVD uutuus: Jurassic World: Dominion

Jurassic World: Dominion 
 

Jurassic Mania blogissani hehkutin jo tämän ostamista..., mutta mainostetaanpa täällä vähän lisää - onhan tämä kuitenkin virallinen DVD uutuusten esittely blogi. Jees - elikkä nyt sitten löytyy kaikki kuusi Jurassic-leffaa kokoelmista ja ennen kuin teen Jurassic maratonin niin korkkaan eka tämän yksittäisenä. 

Ostosten esikatselu

No nyt tuli tehtyä kovat löydöt Filmihullusta 😎. Mutta niistä sitten lisää omissa esittelyblogauksissaan. Toisesta myös erikoismaininta toisessa blogissa.

Uusi Facebook profiilikuva

Pyysin hyvää ystävääni🥰 ottamaan kuvan kun pitelen sateenvarjoa. Kuvan tarkoitus oli kuitenkin saada kuvaan mukaan uusin hankintani: -pullo...