tiistai 3. huhtikuuta 2007
Suunitelma tulevalle torstaille
Tuleva torstai 5.4., silloin saapuu taas opintotukirahat tilille ja kuukausiraha on jo valmiina odottamassa suurta tuhlausta torstaina. -Nimittäin ajattelin silloin käydä Anttilassa hankkimassa CSI:n kolmannen -ja neljännen tuotantokausien boxit. -Vaikka onhan ykkösen -ja kakkosenkin boxit vielä kesken. Paljon on niissäkin vielä katsottavaa. -Mutta valmiiksi hankkii uudet boxit tilalle kun vanhat on katsottu läpi. -Joskus kuukausien päästä. Sen verran on kyllä katsottavaa, ettei ihan parissa viikossa katsota. -Kuten aikaisemmin taisin joskus mainita, yhdellä levyllä on neljä tunnin pituista jaksoa ja siihen menee taukoineen lähes koko päivän. -Mutta silti torstain tavoitteena on käydä ostamassa CSI:n kolmannen ja neljännen tuotantokausien boxit. -Piste. Hyvää yötä. Tähän oli hyvä lopettaa blogailu tältä päivältä. -MO!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
DVD uutuus: Mr. Saturday Night
Mr. Saturday Night Samasta alelaarista lähti mukaan myös tämä näkemätön komediaelokuva.
-
Nappasinpa kuvan uuden leffamkini kanssa ja sehän meni sitten uudeksi Facebook profiilikuvaksi. Mukista sitten lisää MatoApinan blogi ssa.
-
Jakso 4518: Pihlajakadun neljännesvuosisata. Miki-hahmolle selviää että Aki-hahmo on J.P-hahmon pomo ja Aki-hahmolle puolestaan selviää et...
-
Hälytyskellot pärähtivät turhaan soimaan. Sielä oli illan Salkkari-jakso normaalisti katsottavissa. Eli blogailu jatkuu normaalisti ja tästä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti