sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

Otaniemi, saunabileet 2009

Saavuimme bilepaikkaan ja sielä oli jo bileet pystyssä -Ou Yeah..!! -Heti moikkaamaan kavereita.

Piti ottaa kaverikuva yhden kaverin kaa, mutta kyseinen kaveri ei ehtinyt mukaan kuvaan. -Hyva kuva tuli anyway.

Jaahas jaahas. -Sitä ollaan päästy jo saunavaatetukseen -aatamin asuun. -Tontsa näyttää taikatempun -"leijuva lasi". -Bravo.

Ja juotavat kehiin. -Ainakin minulla. Tontsa sensijaan tuijottelee tyhjää mukiaan. Onnistu taikomaan mukin leijumaan, muttei onnistunut taikomaan mukiin juotavaa (Galleriakuva Nro 1).

Rauhallinen hetki hyvän ystävän kanssa. -Juomaakin piti siemailla varovaisemmin.

Suuni on kuin sanoisin "ja PAH..!!" -Mitään rauhallisia hetkiä vaan kunnon bileet pystyyn...

Ja mitään varovaisia siemauksia vaan kunnon kulauksia. -Sielä Tontsa näyttää peukkua "kunnon meininki" -YEAH..!!!

Juotavat taisi selvästi nousta päähän -ilme on ainakin sen näköinen, että tuiterissa ollaan...

Sanoinko että "juotavat taisi selvästi nousta päähän"..? -Korjaan; -juotavat nousi KIRJAIMELLISESTI päähän.. (Galleriakuva Nro 2)..

Nyt on aika rauhoittua ettei touhut mene liikaa överiksi.. -Samalla Austin Powersin Dr. Evil poseeraus...

BULLSHIT mitään rauhallisemmin..!! -Bileissä on tarkoitus pitää hauskaa eikä istua hiljaa paikoillaan.

Jaahas. -Sitä siirryttiin taas pukeisiin -ja totiseksi. Mielentilani vaihtelee kummasti. Jopas kummaa..

No ei, ku taas sitä on vauhti päällä. -Ihme A.D.H.D -välillä ihan tyynenä, ja välillä taas ihan hullu meno päällä.

Kaverien kanssa sitä rauhoittuu kummasti -varsinkin naisystävien kanssa on kuin ihan toinen ihminen.

Joo -kyllä se naisseura on, joka saa minut rauhoittumaan. -En kyllä usko pystyväni jätkäseurassa olemaan yhtä rauhallinen.

Mitäs minä sanoin: -"En kyllä usko pystyväni jätkäseurassa olemaan yhtä rauhallinen" -ja kuten näkee -vauhti on taas päällä.

HUH-HUH. -Sitten taas leidiseuraan vähän rauhoittumaan. Ihan tarpeeks on tullut jo riehuttua.

Blaah. -Vielä viimeiset riehat pystyyn vetäen kahta juomaa saman aikaisesti. -Meitsihän on oikea party monsteri (Galleriakuva Nro 3).

Joko sitä otetaan iisimmin..? -Ainakin juotava on muuttunut alkoholipitoisesta pelkäksi vedeksi. -Hyvä merkki.

Ja Bullshit. Se siitä iisimmin ottamisesta. -Ja juomissakin palattiin takaisin vettä väkevimpiin. -Kyllä on ihmeellisiä mielentilavaihteluja koko aika. -Rauhallinen, villi, rauhallinen, villi... -Uskomatonta.

Lopussa kuitenkin tyyneys vie voiton ja olen taas lauhkea kuin lammas. -Jälleen kiitos naisseuran, joka on vaihdellut kummasti. -Taas uusi kaveri -pikemminkin hyvä ystävä -kuvassa.
(Galleriakuva Nro 4).

-Tässä oli tämä tarina. Kiitos ja kumarrus (Galleriakuva Nro 5).

THE END!

COMING UP NEXT: The Party Story

Seuraavaksi tosiaan luvassa tarina eilisistä pippaloista. -Piti tuossa välissä esitellä uusi blogimme, mutta nyt sitten vain tarinan kimppuun.

Uusi blogi perustettiin B)...=)...:).. -Ou Yeah..!!


Kuten jo MatoApinan LOiSTavassa blogissa kerkesin jo sanoa, niin perustettiinpa Tontsan kaa uusi blogi, nimeltä Jack Shiraz. -Ei muuta kuin linkin kautta tutustumaan uuteen blogiimme.

Ohjelmaa huomiseksi... -Tai siis täksi päiväksi.. Illaksi -Joops..

Ohjelmaa huomiseksi, tai pikemminkin täksi aamupäiväksi sillä vuorokausihan kerkesi jo vaihtua. -Mutta tosiaan jossain vaiheessa tämän päivän aikana otan tehtäväkseni poimia oheisesta kuvasta parhaimmat kuvat ja tehdä biletarinan blogiini ja lisätä samalla muutaman uuden kuvan galleriaan ja Facebookiin. -Mitä noista pienistä kuvista saa jotain tolkkua, niin aika hauskaa näytti olevan. -Täten tarinastakin tulossa hauska ja kiva lukea. -Mutta kohta puolin nukkumaan. -Ei muuta kuin hyvää yötä ja MO!

perjantai 12. kesäkuuta 2009

M&M's, Yellow & Red

Mässyä tuli ostettua oikein roppakaupalla. -Pollyjen ja leffan aikana syötyjen Suffeli Puffien lisäksi tuli ostettua molempia laatuja M&M's suklaaherkkuja. -Keltaisia pähkinäsydämiä ja punaisia kokonaan pelkkää suklaata. Ne pussit taidan säästää kotiin tulevia leffailtamia varten -Pollyt riittänee nyt bileisiin vietäviksi. -Tässä olikin kaikki ostokseni. -Lisäksi kuvassa oli vielä pari ilmaistuotetta, mutta en löytänyt niitä Googlettamalla, joten mainitsen tässä mitä ne oli. Jotain Hango sinappeja, joita jaeltiin keskustassa. -Tässä kaikki tältä erää. -Kiitos ja näkemiin.

Suffeli Puffi + illan leffa


Tämä suosikkeihini lukeutuva herkkupussi tuli tyhjennettyä leffaa katsellessa. -Tontsan kaa tuli katsottua -itse ensimmäistä kertaa, vuonna '93 valmistunut toimintatrilleri True Romance (Kuva oikealla). -Kelpo pätkähän se oli -ainakin paljon tähtiä mukana, mm. päätähdet Christian Slater ja Patricia Arquette -Slaterin isän roolissa itse Dennis Hopper ja pahiksena joka ampuu Hopperin, itse Christopher Walken. -Tähtiä siis piisaa. -Takas Suffeleihin, ne olivat yhdet tämän päiväisistä ostoksista, kuten esikatselukuvasta saattoi nähdä. -Siinäpä vasta tärkeä tieto. -Mutta tulipahan ainakin tekstiä repäistyä. Se on pääasia. -Tekstiä pitää olla paljon -vaikka sitten pelkkää paskan jauhantaa, ei niin väliä.

Jotta saadaan vielä hitusen lisää tekstiä
tähän, niin voisin lyhyesti tähän selostaa jotain leffasta ja antaa arvosanan -ikäänkuin pienimuotoinen leffa-arvostelu. -Elikkä tarina lyhyesti: -Christian Slater on sarjakuvakaupan myyjä, joka yhtenä päivänä ollessan elokuvissa tutustuu kauniiseen Patricia Arquetten näyttelemään neitokaisen. -Slaterille paljastuu, että nainen onkin puhelintyttö ja että heidän kohtaaminen ei ollut aivan sattumaa. -Tämä tieto ei vielä haittaa Slateria, mutta kun tyttö kertoo, että hänen parittajansa, jota näyttelee mainio Gary Oldman -on piessyt tyttöä, niin siitäkös Slater pillstuu. No nyt ei kyllä tullut selostettua lyhyesti. Eli jätetään loput kertomatta ja annetaan joku arvosana leffalle. -No kyllä se melkein täyden pisteen leffa oli. -En nyt käytä hymiöarvosanoja kun tämä nyt mikään varsinainen arvostelu ole, mutta joops. Ihan kelpo leffa -paikoin ehkä tylsä, mutta silti hyvä. -Eiköhän tähän nyt tullut riittävästi tekstiä...? -Ehkä joo. Kiitoksia.

Baileys Mint Chocolate

Lisää juotavaako..?? -No ei -kun tuon vien sinne yleisesti hörpittäväksi. -Sekin on nyt hieman -"no ei", sillä en nyt kirjaimellisesti vie sitä yleiseksi hörpittäväksi. -Lähinnä toivon, että se sitten ehkä pistetään sielä yleiseksi hörpittäväksi, mutta alunperin pullo menee ihan henkilökohtaiseen käyttöön. -Se on sitten sen yksittäisen käyttäjän oma päätös pistääkö hän pullon yleiseen käyttöön.

Polly Original sekä Milkchoco

Mässytarjoiluksi bileisiin voisin viedä ehtoja suosikkejani -etenkin alkuperäinen sinipussi on suurta herkkua -Polly suklaa pallot. -Toisena makuna Milkchoco, myöskin hyvä vaihtoehto. Takuulla tullaan syömään käsistä herkkusuklaapallerot.

4x Gancia Asti

Itselleni partyjuomaksi ostin Alkosta löytämäni four pacin Gancia Asti merkkistä kuoharia. -Kaveri kun oli sanonut ettei kolme olutpulloa sitten kelpaa, että kunnon juotavat mukaan. -Eiköhän neljällä tollasella pärjää..? -Pullot on tosin pieniä, mutta eiköhän neljässä pienessä ole ainakin kahden ison pullon verran juotavaa..? -Kattoo sit viel huomenissa lähtiessä sinne pirskeisiin, josko matkan varrelta löytyisi kaupasta/kioskista jotain lisuketta juoma-arsenaliin, mutta se on sitten huomisen murhe.

Ostosten esikatselu

Kaupungissa tuli käytyä tänään bileostoksilla -kaikenlaista herkkua tuli ostettua, kuten kuvasta näkee. -Mutta tuttuun tapaan -erikseen vain esittelemään erillisissä blogauksissaan. -Aloittaen kuvan vasemmasta yläkulmasta.

Pirskeet huomenna -Ou Yeah...!!!

Jee, huomenna olis sitten luvassa kunnon pirskeet -Espoossa päin, kuten kuvasta näkee, mutta tarkkaa osoitetta ja milloin missäkin on jätetty piiloon. -Kuvaus tekstissäkin oli pari kohtaa, jotka varmuuden vuoksi kannatti peittää palkein. Eihän nyt kuitenkaan haluta ketään kuokkimaan pirskeisiin..? -Tosin yksi pieni seikka, että tiedot on kyllä nähtävissä Facebookissa, mistä kuva on teetetty, mutta eikös nekin näy vain niille henkilöille keille viesti on osoitettu..? -No mutta, eipä takerruta miettimään moisia seikkoja vaan siirrytäämpä seikkaan, miksi blogasin näistä bileistä. -Seuraavassa blogauksessa siis.

keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

C.S.I.: New York

Sama juttu kuin eilen CSI: Miamissa, eli jatkossa vaan tässäkin pelkkä "mitäs illan jaksossa tänään?" -eikä muuta. Elikkä, mitäs illan jaksossa tänään..?
...

Perhe on pahin. Mac ja hänen tiiminsä oivaltavat, että naisen kuolema ja tuomarin murha liittyvät toisiinsa. Dannyn on vaikea päästä yli pikkupojan kuolemasta.

tiistai 9. kesäkuuta 2009

Lukko tosiaan...

Oleellisin jäi melkein mainitsematta. -Pyöräähän ei voi jättää noin vain lukitsematta seisomaan, joten tuli ostettua myös lukko samalta ostamalta pyörän ja hanskojen kanssa. -Nyt tosin hieman tarpeeton, kun säiltyän pyörääni huoneessani, mutta sitten liikenteessä kun jätän pyörän jonnekkin, esim. leffaan mentäessä jonnekki leffateatterin pyörätelineisiin, niin silloin toki pyörä ehdottomasti lukkoon -kiinni johonkin rakenteeseen.

Ostosten esikatselu (pääsi melkein unohtumaan)

No jopas saittui -pääsi melkein unohtumaan yksi tuote, joka on kuitenkin aika oleellinen edellä esitellyn tuotteen (polkupyörä) säilyttämisen kannalta. -No, esitelläänpä sekin sitten. Erikseen tietty.

Uusi polkupyörä tuli ostettua, sekä pyöräilyhanskat samalla..

Proidin kanssa tuli eilen käytyä Biltemasta (pieni kuva vasemmalla) ostamassa minulle uusi polkupyörä. Samalla tuli myös ostettua pyöräilyhanskat (pieni kuva oikealla) mukavoittamaan pyöräilyä.


Eilen tuli myös sitten pyöräiltyä uudella polkupyörällä, ja eipä mikään turha matka tullut pyöräiltyäkään. -Helsingin pakilasta herttoniemeen ja sieltä laajasaloon. Ihan kivat polkemiset siis. -Heti tänään en ole kyllä jaksamassa uudestaan liikenteeseen, mutta kesälomallahan sitä on aikaa pyöräillä vaikka kuinka. Voisi pienempiä pyöräretkiä tehdä täällä kotinurkilla -täällä kun sopivia maastoja sitä varten on. -Pidemmät retket jätän pidemmälle tulevaisuuteen. -Mitään Helsingistä Espooseen retkiä en voisi vielä ainakaan harkita tekeväni. -Pitää ensiksi totutella pyöräilyyn, kun siitä on kuitenkin jonkiaikaa ku viimeksi tuli kunnolla pyöräiltyä.

Ostosten esikatselu

Proidin kanssa tuli eilen käytyä eräässä liikkeessä ostamassa minulle uusi erikseen esiteltävä kulkuväline.

Samalla tuli ostettua myös -myöskin erikseen esiteltävät tuotteet, liittyen yllä olevaan tuotteeseen.
-Näissä esikatselublogauksissa ei pahemmin ole järkeä, sillä lukija näkee ostetun tuotteen kuvasta ja voisin yhtä hyvin esitellä tuotteen sitten tässä, mutta minulla on kyllä syyni miksi esittelen ostokseni erikseen, vaikka pistänkin jo tuotteista kuvat näytille. -Joops, mutta seuraavaksi siis esitelkäämme ostetut tuotteet.

2x C.S.I.: Miami

Nyt kun rupesin pelkästään mainostamaan näitä ohjelmiani, niin voisin näihin pistää oheksi vain ne Telkku.comista kopioimani tekstit -mitä nyt itse höpisemään..? -Tai ehkä korkeintaan omana tekstinä -"mitäs illan jaksossa tänään..?". -Elikkä, mitäs illan jaksossa tänään...?
...

Arkkivihollinen. Amerikkalainen poliisisarja. Horation vanha kiusanhenki ilmoittaa olemassaolostaan
...

Ja jatkossa tässäkin kohdassa pitemmittä puheitta -"entäpä illan toisessa jaksossa..?" -Elikkä, entäpä illan toisessa jaksossa...?
...

Poikkeava. Amerikkalainen poliisisarja. Alexxin DNA:ta löytyy murhatun pedofiilin lähettyviltä ja CSI:lle tulee kiire löytää oikea murhaaja.
...

Ja jatkossa sitten tähän ei tule sit enää mitään. -Elikkä...

lauantai 6. kesäkuuta 2009

DVD uutuudet: Shanghai Noon & Shanghai Knights

Shanghai Noon
ja
Shanghai Knights

Samalla reissulla tuli sitten tehtyä laajennus myös westernhyllyyn, vaikka periaatteessa nämä leffat sopivat paremmin komediahyllyyn, mutta menkööt westernneihin. -Kyseiset leffat löytyvät jo entuudestaan VHS kokoelmista. Ja nehän ovat, Jackie Chanin ja Owen Wilsonin tähdittämät toimintakomediat Shanghai Noon ja Shanghai Knights -TODella upeita elokuvia molemmat.

DVD uutuus: Mortal Kombat

Mortal Kombat

Haluni tämänpäiväisiin ostoksiin lähti siitä, kun järjestelin huoneessani muutaman hyllyn uudelleen tehdäkseni tilaa uudelle genrekokoelmalle. -Nimittäin tietokonepeleihin pohjautuvat elokuvat. Niitäkin on alkanut kasaantumaan ja tänäänkin lähti Kodin1 Anttilasta mukaan yksi sellainen, nimittäin Mortal Kombat, joka perustuu samannimiseen tietokonepeliin. -Voisin joskus toiste listata kaikki muut omistamani tietokonepelifilmatisointini, mutta tänään ei jaksa.

Ostosten esikatselu (Photo Not Available -Taas..!!!)

Taaskin joudun pistämään tällasen kuvattoman -tai vääränlaisen kuvan kera olevan esikatselublogauksen, mutta huomenissa käyn vanhempien kotona käymässä ja otan sitten kameran sieltä lähtiessäni mukaan. -Mutta miksikäs jälleen esikatselublogaus -taasko on tullut osteltua..? -No taas taas, ja tuttuun tapaan esittelen ostokset erikseen seuraavaksi tulevissa blogauksissa.

perjantai 5. kesäkuuta 2009

Terminator Salvation arvostelut

Terminator Salvation

Ohjaus: McG
Pääosissa: Christian Bale, Sam Worthington, Moon Bloodgood, Helena Bonham Carter, Anton Yelchin, Jadagrace, Bruce Dallas Howard, Common, Jane Alexander ja Michael Ironside
Tuotantovuosi: 2009
Tuotantomaa: USA/Saksa/UK
Genre: Toiminta/Scifi
Ikäsuositus: K-15
Kesto: 115 min
Arvosana: ekan katsoman jälkeen =)
tokan katsoman jälkeen :D


Eletään vuotta 2018, tuomion päivän aikaisessa maailmassa. -Koneet kaappaavat ihmisiä ja vievät Skynettiin missä heistä tehdään Terminator kyborgeja. -Kaapattujen joukossa on teini-ikäinen Kyle Reese (Yelchin), vastarintaa johtavan John Connorin (Bale) isä. -Kun John saa tietää että Kyle on elossa Skynetissa -päättää hän lähteä pelastusretkelle apunaan joukko vastarinnan taistelijoita ja Matcus Wright (Worthington) niminen muukalainen. Muukalaisesta paljastuukin jotain odottamatonta. Hän ei olekkaan ihminen vaan kone, joka vakaasti luulee olevansa ihminen. Pelastaakseen Reesen, Connorin on luotettava koneeseen jonka kanssa on sotinut jo ennen syntymäänsä.


Kaksi kertaa tuli tämä teattereissa käytyä ja pakko sanoa, että toisella kerralla oli kyllä parempi. -Kuten taisin jopa jossain teksteissäni vähän niin veikkaillakkin, että niin olisi. Ei se ekalla kerralla tosin huono ollut -ansaiten (=)) hymiön, joka on kuitenkin toiseksi paras hymiö. -Tokalla kerralla kuitenkin nousi siihen parhaaseen, eli (:D) hymiöön. -Nyt pääsi jotenkin paremmin mukaan leffan sisältöön ja tunnelmaan. -Leffan ehdottomasti paras kohtaus on, missä itse alkuperäinen Terminatori iso Arska (kuiva vasemmalla) vilahtaa hutkimassa John Connoria lättyyn. Pettymyksenä tosin tietokoneella tehty, eikä sano mitään -hutkasee vain kerran. -Mutta silti TOD LOiSTava kohtaus kaikesta huolimatta. -Ja tehosteet nyt olivat aivan parasta laatua -upeita räjähdyksiä ja ammuskelua. Kyllä sellaista kelpaa katsella -kahteenkin otteeseen. Kyllä ehdottomasti DVD:lle heti uutuutena edeltäjiensä seuraksi -ei epäilystäkään. -TOD suosittelen.

2nd Time Terminator Salvation

Toista kertaa tänään sit katsomaan Terminator Salvationia, sit päästään vihdoinkin tekemään arvosteluja. -Kyllä ekasta kerrasta voisi jo sanoa jotain, mutta säästän nyt kaikki sanottavan tälle toiselle kerralle.

torstai 4. kesäkuuta 2009

DVD uutuudet: Madagascar 1- ja 2

Tuli tehtyä reissu Laajasalon Yliskylään hoitamaan vuokra ja samalla reissulla tuli poikettua R-Kioskilla, josta tuli poimittua seuraavanlainen tuote...
...

Madagascar
ja
Madagascar 2

Yliskylän R-Kioskilta lähti tosiaan mukaan The Complete Madagascar Collection boksi. -Pitänyt odottaa halpenemista, mutta nyt ei enää jaksanut vaan uutuusleffahintaan 21,95 piti sen poimiman sieltä mukaan. Sen verran hyvät leffat kuitenkin kyseessä -molemmat nähty teattereissa ja molemmista tykkäsin taysien pisteiden veroisesti.

Leffa-arvostelut vasta huomenna, sillä...

Eilen nähdyn Terminator Salvationin arvostelut siirtynee huomiseksi, sillä huomenna menen katsomaan sen uudestaan koko MatoApinan tiimin kanssa, eli siis nyt Tontsakin tulee mukaan.

Eli tässä vaiheessa en vielä sano mitään mielipiteitä leffasta, vaan säästän ne sitten huomisiin arvosteluihin.

DVD uutuus: The Sprit

The Spirit

Unohtui aivan, että kodin1 Anttilasta lähti mukaan myös yksi uutuusleffa, nimittäin mainio sarjakuvafilmatisointi The Spirit. Upea täydennys laajaan sarjakuvaleffahyllyyn. -Nyt vielä Watchmen puttuu, niin upea kokoelma kukoistaa LOiSTavista leffoista.

DVD uutuus: Yes Man

Yes Man

Myös uutuusleffoja tuli ostettua:
Tarjoustalossa tuli myös poikettua ja sieltä lähti mukaan Jim Carreyn pienoinen pettymys, mutta silti ihan OK -Yes Man komedia. -Kyllähän se nyt oli Carrey-kokoelmiin kuitenkin saatava. Ja voipi olla että se on toisella katsomalla hauskempi.

DVD uutuus: Mars Attacks!

Mars Attacks!

Toinen löytö kodin1 Anttilasta, myöskään nähty aikoihin, myöskin viimeksi VHS:ltä, myöskin vuonna kivi ja vasara. Onpa hyvä, että näitä entuudestaan VHS kokoelmista löytyviä löytää myös DVD:nä. Muutoinhan tuskin ikinä tulis nähtyä uudestaan hyviä klassikoita. -Tämäkin aivan hemmetin hyvä elokuva LOiSTavilla näyttelijöillä.

DVD uutuus: Beavis and Butt-head Do America

Beavis and Butt-head Do America

Kodin1 Anttilasta tuli tehtyä upea löytö. Beavis and Butt-head Do America -pitkään aikaan en ollut leffaa nähnyt -viimeksi VHS:ltä joskus vuonna kivi ja vasara. Eilen tuli katsottua uudestaan ja kyllä vieläkin jaksoi naurattaa. -"I am cornholio, I need TP for my bunghole" -ihan helvetin hauska, vieläkin jaksoi repeillä tolle. Upea laajennus animaatiohyllykköön.

Päivän juoma: Laitilan Omena siideri

Sunnuntaisaunat taas porukoilla ja saunajuomaksi otin tollasen Laitilan Omena siideri n. Kippis sunnuntaille ja saunaillalle.  Ja sitten vie...