torstai 3. heinäkuuta 2008

Toinen galleriakuva

Näitähän tulee. -Sain toisen juhannuskuvan kaveriltani sähköpostiin. -Sielä se nyt on galleriassa. -Joops.

Uusi galleriakuva

Juhannukselta kaverin mökillä, siinä minä siemailemassa sidukkaa über coolit aurinkolasit päällä. Sinne heti oletuskuvaksi galleriaan tekstinä oheen "Who's that handsome fella?".

keskiviikko 2. heinäkuuta 2008

48 Hrs. ja Another 48 Hrs putkeen

Nyt voisi tehdä sen mistä eilen vielä sanoin, että ei NYT nyt vaan joskus toiste, ja nyt olis se joskus toiste nyt. -Eli ei muuta kuin taas uuni lämpiämän pizzaa varten ja leffat valmiiksi esille odottelemaan.

(C.S.I.)

Viikon villi länsi. Lady Heather vaikeuttaa Grissomin työtä jouduttuaan sadistisen murhayrityksen uhriksi.
...
Tulis jo kauppoihin tää seiskakausi, niin pääsis seuraavaks sit hankkimaan sitä CSI: Miamia. -Niitäkin on kuitenkin -oliks niitä nyt ainakin 5 tuotantokautta tai jotain.

tiistai 1. heinäkuuta 2008

Ruokaa, juomaa ja leffaa

Ja nehän kulkevat nimillä Grandiosa Pepperoni, Coca Cola ja Congo. -Mitäs tässä enempiä höpisemään. Eiköhän pistetä uuni lämpiämään pizzaa varten. -Limmparit -niitä on siis kaksi kappaletta, on jo pistetty jääkaappiin kylmenemään. -Leffan otan valmiiksi esille ja.., niin, no eipä sitten oikein muuta. -Moips.

DVD uutuus: Congo

Congo

Tämäkin elokuva löytyy myöskin VHS kokoelmista, mutta piti kans Another 48 Hrs:ssin tavoin poimia DVD kokoelmiin halvalla kun löytyi. -Ja ei tää kuitenkaan mikään huono leffa ole -ihan kelpo actionia ja kiehtovaa jännitystä. -LOiSTava lisä seikkailuhyllyyn.

DVD uutuus: Another 48 Hrs.

Another 48 Hrs.

Tämä löytyy myös VHS leffana, mutta pitihän tämä nyt ykkösen seuraksi kokoelmiin hankkia. -Nyt sitten vain putkeen molemmat. -Sit joskus -ei NYT nyt vaan sit nyt joskus. -Ja Murphy kokoelma senku laajenee.

DVD uutuus: The Villain

The Villain

Tämä tuli jo aikaisemmin löydettyä Helsingin Kalliossa sijaitsevasta Pieni leffapuoti nimisestä kaupasta, mutta nyt vasta sain ostettua sen. Onneksi kiltti myyjäherra pisti sen minulle varaukseen, että se oli minulle sielä odottamassa kun seuraavan kerran on mahdollisuus ja nythän se sitten tuli ostettua. -Valitettavasti ei löytynyt Arskan toista '70-lukuleffaa Hercules in New York. Eiköhän sekin joskus saada kokoelmiin.

maanantai 30. kesäkuuta 2008

Uusi galleriakuva :saint:...B)...<3

Vihdoinkin sain kaipaamani kuvan jota olin pyytänyt isältäni lähetettäväksi sähköpostiini. -Upea Hulk virnistys. Esittelenkin siinä omaa lelufiguuriani. Joops. -Ja sinne meni heti oletuskuvaksi galleriaan. -Ehdin jo muuten yhdessä vaiheessa vaihtaa Nickkini galleriassa JJAT84:ksi, mutta kuvan saatuani vaihdoin heti takaisin Hulkiksi (^) merkki edessä, eli ^Hulk.

DVD uutuudet: Death Proof ja Planet Terror

Death Proof
Planet Terror

Nää tuli hankittua tuossa edellipäivänä Anttilasta kun samaisena päivänä mentiin MatoApina tiimillä katsomaan se Wanted, niin ennen leffaa poikettiin Anttilassa josta sitten poimin tosiaan nämä. -Planet Terror on ehkä hitusen parempi ainakin action osuuksiltaan. -Olihan siinä Death Proofissakin ihan hienot kaahailut, mutta ei lyö vertoja Planet Terrorin mäiskeelle, ei niin yhtään.

The Happening arvostelut

The Happening

Ohjaus: M. Night Shyamalan
Pääosissa: Mark Wahlberg, Zooey Deschanel, John Leguizamo ja Ashlyn Sanchez
Tuotantovuosi: 2008
Tuotantomaa: USA
Genre: Trilleri
Ikäsuositus: K-15
Kesto: 91 min
Arvosana: :)


Kummallinen itsemurhien aalto alkaa yhtäkkiä New Yorkin Central Parkista ja sitä luullaan aluksi terroristien aiheuttamaksi tapahtumaksi. -Kaupunki evakuoidaan, mutta pian ihmisiä alkaa kuolla muuallakin ja selviää pian, että kyseessä ei olekkaan ehkä mikään terroristi-isku. -Vaan aivan jostain muusta. Yksi asia on ainakin selvä; se iskee isoihin ihmis ryhmittymiin. -Sen saa huomata New Yorkilainen opettaja Elliot Moore (Wahlberg) vaimoineen (Deschanel) ja muutama muu pakenija. -Mikä tahansa mikä aiheuttaa ihmisten käyttäytymisen itsetuhoisesti ei iske pieneen ihmisjoukkoon.

Ei vedä vertoja Kuudes aisti elokuvalle, mutta silti ihan mukiinmenevä jännityspätkä. Paikoittaisen tylsyytensä ansiosta ansaitsee vain (:)) hymiön koska jännityskään ei ollut kuitenkaan niin hyvää, että olisi ihan hitusen jopa pelottanutkin. -Mutta ehdottomasti DVD kokoelmiin jännitysleffoihin.

Wanted arvostelut

Wanted

Ohjaus: Timur Bekmambetov
Pääosissa: James McAvoy, Angelina Jolie, Morgan Freeman, Thomas Kretschmann, Terrence Stamp ja Common
Tuotantovuosi: 2008
Tuotantomaa: USA
Genre: Toiminta
Ikäsuositus: K-15
Kesto: 110 min
Arvosana: :D


Wesley Gibson (McAvoy) on ihan tavallinen työtätekevä, tyttöystävänsä kanssa asusteleva nuori mies. -Kunnes eräänä päivänä hän törmää Fox (Jolie) nimiseen naiseen. Wesley ei nimittäin olekkaan mikään tuikitavallinen kadun tallaaja ja Fox -ja Sloan (Freeman) tietävät sen. -Hänen isänsä nimittäin oli yksiä parhaimpia salamurhaajia jolla on erikoinen taito ja Wesleyllä on tämä sama erikoinen taito. -Ja on aika ottaa käyttöön tämä taito ja liittyä salamurhaajien veljeskuntaan.

Upeaa toimintaa Matrix tyyliin, hauska läpänheittoa ja loistavat näyttelijät, mm. Oscar-voittajat Morgan Freeman *) ja Angelina Jolie **) sekä pääosan James McAvoy takaavat viihdyttävän leffaelämyksen. (:D) hymiö ei ole turhaan ansaittu -sen verran viihdyttävää katseltavaa. -Kyllä ehdottomasti suosittelen tätä leffaa. TOD DVD hankinta.

*) Paras miessivuosa: Million Dollar Baby
**) Paras naissivuosa: Girl, Interrupted

sunnuntai 29. kesäkuuta 2008

Tomorrow

Niin. -Huomenna, huomenna. Huomiseksi voisi säästää kaikki jättiblogailut joihin lukeutuu 2 leffa-arvostelua (Wanted ja The Happening) -ja DVD uutuudet. -Ja tietty jotain muutakin. Mutta tänään ei jaksa ruveta hommiin. -Eilen tuli valvottua myöhään ja aamulla tuli herättyä aikaisin joten taidan tästä mennä kunnon nokosille. Sitten voi kyllä taas valvoa leffan parissa, mutta blogitekstiä tuskin irtoaa tältä päivältä enää.

Todays "Happening"

Viimeinen työpäivä on takana ja sen kunniaksi voisi mennä leffaan tässä illalla. -Otsikossa onkin pientä vihjailua minkä leffan menen katsomaan. -M. Night Shyamalanin uutuusleffan The Happening in.

keskiviikko 25. kesäkuuta 2008

(C.S.I.)

Maailman valloittajat. CSI tutkii murhajuttua, jossa pääepäillyt ovat ufokerhon jäseniä.
...
Voisinkin siihen asti katsoa kutoskauden jaksoja.

tiistai 24. kesäkuuta 2008

CSI:n 6. kausi tuli VIHDOINKIN ostettua

No jo oli aikakin saada tämä kokoelmiin. -Viime CSI boxin saamisesta on jo kuitenkin aikaa. -Sehän oli se viitoskausi joululahjaksi Tontsalta ja Matskulta. -Nyt ei sitten muuta kuin nauttimaan tämän kuudennen kauden jaksoista.

sunnuntai 22. kesäkuuta 2008

The Incredible Hulk arvostelut

The Incredible Hulk

Ohjaus: Louis Leterrier
Pääosissa: Edward Norton, Liv Tyler, Tim Roth, Tim Blake Nelson, Ty Purrell ja William Hurt
Tuotantovuosi: 2008
Tuotantomaa: USA
Genre: Toiminta
Ikäsuoitus: K-13
Kesto: 114 min
Arvosana: =)


Mitenkäs nyt pistäisi sanoiksi leffan tarinan? -No se on kyllä nyt hyvin hankalaa joten taidan sen jättää väliin. Vahingossa kuitenkin vain spoilaan jotakin ja sitä riskiä en ota. -Menkööt lössi itse katsomaan leffan ja saakoot tarinan selville.

Paikoin oli hieman tylsähkö -siksi tuo (=)) hymiö, mutta kivenkovan actionin ansiosta lunasti kyllä paikkansa hyvien leffojen joukossa ja paikan DVD kokoelmissani sitten ilmestytytään joskus. Ehdottomasti suosittelen -voittaa ainakin toimintansa puolelta Ang Leen viiden vuoden takaisen Hulk rymistelyn.

Leffaan tänään The Incredible Hulkkia

Kuvastahan näkeekin sen ajan, eli se on toi Tennispalatsin aikaisempi näytös eli klo 18:15 johon olisin yrittämässä silleen vain mennä mitään varailematta. -Jos nyt lähden ajoissa ja sitten sieltä tennarista ei saisikaan paikkoja, voin aina kokeilla Kinopalatsiin tuohon 18:30 näytökseen. -Mutta noihin myöhempiin en sitten mene kun huomenna on sit taas töitä jaksettava.

DVD uutuus: Dark Floors

Dark Floors

ABC!-bensa-asemalta tuli poimittua mukaan Lordi-filmatisointi Dark Floors sielä kun tuli automatkalla poikettua. Sain kaverilta kyydin kotiin Kemiössä päin sijaitsevalta kesämökiltä missä olin viettämässä juhannusta ja poikettiin tosiaan matkanvarrella ABC!-bensiksellä josta tämä sitten löytyi. -Sielä oli muitakin aika hyviä vaihtoehtoja, mm. American Gangster, mutta sitten tämä Dark Floors kuitenkin vei huomion muista. -Ehkä sen takia, että oli ainoa mitä en vielä ollut nähnyt. Sielä oli aika paljon sellaisia mitä jo nähty tai mitä jo hankittu, kuten AVPR. -Onkin muuten ensimmäinen kotimainen filmi minkä omistan. -Mombasa ja Tyttö sinä olet tähti olivat exän leffoja. Tämä on eka oma.

keskiviikko 18. kesäkuuta 2008

(C.S.I.)

Viimeinen ottelu. CSI joutuu urakoimaan osoittaakseen mikä lukuisista syistä lopulta aiheutti kehäraakin kuoleman.

Uusi Facebook profiilikuva

Pyysin hyvää ystävääni🥰 ottamaan kuvan kun pitelen sateenvarjoa. Kuvan tarkoitus oli kuitenkin saada kuvaan mukaan uusin hankintani: -pullo...